14:58:33 Europe / Stockholm

Kurs & Likviditet

Kursutveckling och likviditet under dagen för detta pressmeddelande

Kalender

2020-07-29 Kvartalsrapport 2020-Q2
2020-03-27 Ordinarie utdelning CRA1V 0.00 EUR
2020-03-26 Årsstämma 2020
2020-03-10 Extra Bolagsstämma 2020
2020-02-11 Bokslutskommuniké 2019
2019-10-31 Kvartalsrapport 2019-Q3
2019-06-17 Extra Bolagsstämma 2019
2019-05-02 Kvartalsrapport 2019-Q1
2019-03-29 Ordinarie utdelning CRA1V 0.90 EUR
2019-03-28 Årsstämma 2019
2019-02-08 Bokslutskommuniké 2018
2018-10-26 Kvartalsrapport 2018-Q3
2018-07-26 Kvartalsrapport 2018-Q2
2018-04-25 Kvartalsrapport 2018-Q1
2018-03-29 Ordinarie utdelning CRA1V 0.85 EUR
2018-03-28 Årsstämma 2018
2018-02-09 Bokslutskommuniké 2017
2017-10-25 Kvartalsrapport 2017-Q3
2017-07-26 Kvartalsrapport 2017-Q2
2017-04-28 Kvartalsrapport 2017-Q1
2017-03-31 Ordinarie utdelning CRA1V 0.75 EUR
2017-03-30 Årsstämma 2017
2017-02-16 Kapitalmarknadsdag 2017
2017-02-07 Bokslutskommuniké 2016
2016-10-28 Kvartalsrapport 2016-Q3
2016-08-04 Kvartalsrapport 2016-Q2
2016-05-04 Kvartalsrapport 2016-Q1
2016-04-01 Ordinarie utdelning CRA1V 0.65 EUR
2016-03-31 Årsstämma 2016
2016-02-10 Bokslutskommuniké 2015
2015-10-29 Kvartalsrapport 2015-Q3
2015-08-05 Kvartalsrapport 2015-Q2
2015-05-05 Kvartalsrapport 2015-Q1
2015-04-01 Ordinarie utdelning CRA1V 0.55 EUR
2015-03-31 Årsstämma 2015
2015-02-10 Bokslutskommuniké 2014
2014-10-29 Kvartalsrapport 2014-Q3
2014-04-02 Ordinarie utdelning
2013-03-27 Ordinarie utdelning
2012-03-26 Ordinarie utdelning
2011-03-25 Ordinarie utdelning
2010-04-14 Ordinarie utdelning
2009-04-02 Ordinarie utdelning
2008-04-24 Ordinarie utdelning
2007-04-20 Ordinarie utdelning
2006-04-07 Ordinarie utdelning
2005-04-07 Ordinarie utdelning
2004-12-09 Bonusutdelning
2004-04-05 Ordinarie utdelning
2003-04-03 Ordinarie utdelning
2002-04-05 Ordinarie utdelning
2001-04-26 Ordinarie utdelning CRA1V 1.01 EUR
2000-04-10 Ordinarie utdelning CRA1V 0.84 EUR
1999-04-28 Ordinarie utdelning CRA1V 0.74 EUR
1998-05-15 Ordinarie utdelning

Beskrivning

LandFinland
ListaMid Cap Helsinki
SektorTjänster
IndustriIndustri
Cramo är ett uthyrningsbolag. Bolaget erbjuder långtids- och korttidsuthyrningar av maskiner, utrustningar och hyresrelaterade tjänster. Exempel på maskiner som uthyrs är hjullastare, kompressorer, elverk, samt vagnar och containers. Kunderna återfinns inom olika branscher, från bygg- och tillverkningsindustrin, till offentlig sektor. Verksamhet innehas på global nivå, med störst närvaro inom Europa. Bolaget etablerades 1953 och har sitt huvudkontor i Vantaa.
2019-06-04 08:00:00

Pörssitiedote                4.6.2019, klo 9.00

Cramo julkistaa havainnollistavia lisätietoja jatkuvien toimintojensa osalta vuodelta 2018 ja vuoden 2019 ensimmäiseltä neljännekseltä

Cramo Oyj:n (”Cramo”) hallitus hyväksyi 18.2.2019 Cramon osittaisjakautumista koskevan jakautumissuunnitelman. Jakautumissuunnitelman mukaan Cramo jakautuu siten, että kaikki Cramon Siirtokelpoiset tilat -liiketoimintaan kuuluvat varat, velat ja vastuut siirtyvät jakautumisessa syntyvälle uudelle itsenäiselle yhtiölle, jonka nimeksi tulee Adapteo Oyj (”Adapteo”) (”Jakautuminen”). Cramon Kone- ja laitevuokrauspalvelut -liiketoiminta jää Jakautumisessa nykyiseen yhtiöön, joka jatkaa toimintaansa Cramo-nimellä.

Jakautuminen tulee voimaan, kun Cramon ylimääräinen yhtiökokous 17.6.2019 hyväksyy Jakautumisen, ja Jakautumisen täytäntöönpano rekisteröidään kaupparekisteriin. Jakautumisen suunniteltu täytäntöönpanopäivä on 30.6.2019, jonka jälkeen kaupankäynti Adapteon osakkeilla Nasdaq Tukholmassa odotetaan alkavan.

Arvopaperimarkkinalain mukainen jakautumis- ja listautumisesite on julkaistu 4.6.2019, ja se sisältää yksityiskohtaisempaa tietoa Jakautumisesta ja Adapteosta. Esite on saatavilla Cramon internet-sivuilta (www.cramogroup.com).

Tilintarkastamattomien havainnollistavien taloudellisten tietojen kokoamisessa noudatetut periaatteet

Alla esitetyt tilintarkastamattomat taloudelliset tiedot havainnollistavat Cramon jatkuvien toimintojen tulosta ja taloudellista asemaa niin kuin osittaisjakautuminen olisi toteutunut 1.1.2018. Nämä tilintarkastamattomat, havainnollistavat taloudelliset tiedot perustuvat Cramon tilintarkastettuun vuoden 2018 tilinpäätökseen ja Cramon tilintarkastamattomaan liiketoimintakatsaukseen jaksolta 1.1.-31.3.2019.

Cramo on ottanut IASB:n julkaiseman IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardin käyttöön 1.1.2019 alkaen. Konserni on päättänyt soveltaa ei-takautuvaa siirtymäsääntöä siten, että standardin soveltamisen aloittaminen ei edellytä vertailulukujen muuttamista.

Tämä tilintarkastamaton havainnollistava taloudellinen informaatio huomioi myös IFRS 16 -standardin havainnolliset ei-IFRS-vaikutukset 31.12.2018 päättyneeltä vuodelta yhteneväisesti 29.3.2019 julkaistun pörssitiedotteen kanssa, joka löytyy Cramon verkkosivuilta (www.cramogroup.com).

Nämä tilintarkastamattomat taloudelliset tiedot on esitetty yksinomaan havainnollistamistarkoituksessa, ja luonteestaan johtuen ne koskevat oletettua tilannetta, eivätkä näin ollen kuvaa Cramon todellista liiketoiminnan tulosta tai taloudellista asemaa, jos jakautuminen olisi tapahtunut 1.1.2018. Näiden tilintarkastamattomien havainnollistavien taloudellisten tietojen tarkoituksena ei ole ennustaa, millaiset Cramon liiketoiminnan tulos ja taloudellinen asema ovat tulevaisuudessa.

Yhtiön johto uskoo näiden havainnollistavien taloudellisten tietojen tarjoavan asiallisen perustan esittää Cramo-konsernin jatkuvien toimintojen tulos ja taloudellinen asema. Näiden tietojen laatimisessa tehdyt oikaisut perustuvat saatavilla oleviin tietoihin ja oletuksiin, eikä ole varmuutta siitä, että nämä oletukset osoittautuvat oikeiksi.

Havainnollistavien taloudellisten tietojen kokoamisessa käytetyt oletukset

Laadittaessa Cramon jatkuvien toimintojen havainnollistavia taloudellisia tietoja, historiallisiin taloudellisiin tietoihin on tehty seuraavia merkittäviä oletuksia ja oikaisuja:

  • Näissä havainnollistavissa taloudellisissa tiedoissa Cramon raportoiduista konsernitilinpäätöstiedoista on oikaistu pois kaikki jakautuvaan Siirtokelpoiset tilat -liiketoimintaan liittyvät tuotot ja kulut sekä varat ja velat.
  • Jakautumisen yhteydessä osa Cramon olemassa olevista lainoista siirtyy Adapteoon. Adapteolle jakautumissuunnitelman mukaisesti kuuluvat lainat ja niihin liittyvät rahoitustuotot ja -kulut on oikaistu Cramon jatkuvien toimintojen taseesta ja tuloslaskelmasta kaikilla esitetyillä kausilla jakautumissuunnitelman periaatteiden mukaisesti. Cramo on saanut tarvittavat suostumukset velkakirjanhaltijoilta ja lainanantajilta ja sen olemassa olevat rahoitusjärjestelyt jatkuvat Jakautumisen jälkeen, eikä niihin liittyvien rahoituskustannusten odoteta muuttuvan olennaisesti Jakautumisen jälkeen.
  • Näissä havainnollistavissa taloudellisissa tiedoissa Cramon historiallisen oman pääoman oikaisu vastaa Adapteo-liiketoiminnalle kuuluvien nettovarojen määrää. Omaan pääomaan tehdyt oikaisut heijastavat Adapteo-konserniin suunniteltua pääomarakennetta ja Cramon osakepääoman alenemista Jakautumissuunnitelman mukaan.
  • IFRS 16 -standardin vaikutuksia havainnollistavat tiedot vuodelle 2018 perustuvat raportoituihin operatiivisiin vuokrasopimuksiin eli vuokrasopimuksiin, joita on aiemmin käsitelty taseen ulkopuolisina sitoumuksina. Taseen ulkopuolisina sitoumuksina aikaisemmin raportoitujen erien ja IFRS 16 vuokrasopimusten määritelmien välillä on eroja. Cramossa on määritetty olennaisimmiksi eroiksi vuokravelkojen diskonttaaminen vs. vuokravastuiden nimellisarvot, vuokra-ajan määrittely erityisesti toistaiseksi voimassa olevien vuokrasopimuksien ja jatko-optioiden osalta sekä IFRS 16:n mukaisten helpotusten käyttö, jotka on pääosin noteerattu vuokravastuissa. Havainnollistavissa ei-IFRS-luvuissa, jotka perustuvat raportoituihin vuokrasitoumuksiin, on huomioitu merkittävimmät IFRS 16 -standardin ja raportoitujen vuokrasitoumusten periaate-erot.

Lainansiirtojen määrä perustuu oletukseen Jakautumisessa siirrettävien lainojen kokonaismäärästä. Varojen ja velkojen lopullinen määrä, mukaan lukien Adapteolle Jakautumisessa siirretyt lainat, voi poiketa tässä havainnollistavassa taloudellisessa informaatiossa esitetyistä määristä, koska tällaisten tase-erien saldot määritetään jakautuvan omaisuuden ja velkojen kirjanpitoarvojen perusteella Jakautumisen voimassaolopäivänä. Tämä voi johtaa merkittävään vaihteluun Cramon toiminnassa ja taloudellisessa asemassa, joka on esitetty tässä tilintarkastamattomassa taloudellisessa informaatiossa.

Cramon Kone- ja laitevuokraussegmenttien luvut on oikaistu vastaamaan Cramon jatkuvia toimintoja jakautumisen jälkeen. Cramon liiketoiminta Virossa ja Liettuassa jää jakautumisen jälkeen kokonaisuudessa Cramolle. Aiemmin osa näistä liiketoiminnoista on raportoitu osana Cramon Siirtokelpoiset tilat segmenttiä.

Jakautumisen käsittely kirjanpidossa

Jakautuminen käsitellään varojen jakamisena omistajille IFRIC 17:n, Muiden kuin käteisvarojen jakaminen omistajille, mukaisesti. Kun jakautuminen tapahtuu, Adapteo-liiketoiminnan käyvän arvon ja sen Cramon konsernitilinpäätökseen sisältyvän kirjanpitoarvon erotus kirjataan jakautumisvoittona tuloslaskelmalle. Jakautumisen yhteydessä erotettava Adapteo-liiketoiminta esitetään lopetettuna toimintona Cramon taloudellisessa raportoinnissa osakkeenomistajien hyväksyttyä jakautumisen. Vastaavat tuloslaskelman tiedot 31.12.2018 päättyneeltä kaudelta ja vuoden 2019 osavuosikaudet oikaistaan vastaavasti.

Tässä esitettävä havainnollistava taloudellinen informaatio eroaa jatkuvien toimintojen esittämisestä IFRS-standardien mukaan johtuen pääasiallisesti siitä, että IFRS-standardien mukaan tasetta ei oikaista vertailukausille ja Cramo ei ole soveltanut IFRS 16-standardia takautuvasti. Tätä tilintarkastamatonta havainnollistavaa taloudellista informaatiota ei tule katsoa erikseen muusta raportoidusta informaatiosta tai sitä ei tule käyttää IFRS-standardien mukaisesti esitetyn tiedon sijasta.

Lisätietoja saatavilla liitteenä olevista taulukoista, sekä www.cramogroup.com/investors.

Jatkuva liiketoiminta ml. IFRS 16* ml. IFRS 16*
KESKEISET TUNNUSLUVUT (M€)1-3/191-3/18Muutos %2018
     
Liikevaihto148,4143,83,2 %631,9
Käyttökate46,043,75,1 %215,4
Vertailukelpoinen EBITA-liikevoitto 1)11,814,9-20,4 %94,8
% liikevaihdosta8,0 %10,4 % 15,0 %
EBITA-liikevoitto13,114,0-6,5 %93,9
% liikevaihdosta8,8 %9,7 % 14,9 %
Vertailukelpoinen katsauskauden tulos 1)5,79,0-36,5 %61,9
Katsauskauden tulos6,58,2-19,8 %61,3
Vertailukelpoinen tulos/osake (EPS), € 1)0,130,20-36,5 %1,39
Tulos/osake (EPS), €0,150,18-19,8 %1,38
Vertailukelpoinen sidotun pääoman tuotto (ROCE), % 1), 2)10,0 %  10,5 %
Sidotun pääoman tuotto (ROCE), % 2)10,2 %  10,4 %
Vertailukelpoinen oman pääoman tuotto, % 1), 3)15,8 %  15,3 %
Oman pääoman tuotto, % 3)16,0 %  15,2 %
Nettovelat/ käyttökate1,92  1,99
Korolliset nettovelat418,8417,80,2 %428,5
Bruttoinvestoinnit (ml. yrityshankinnat) 4)16,763,1-73,5 %185,1
joista, tytäryhtiö- ja liiketoimintahankintojen osuus 41,0 43,6 
Sidottu pääoma835,2797,34,8 %876,9
Varat yhteensä1 005,3978,72,7 %1 021,7
Oma pääoma ja velat yhteensä1 005,3978,72,7 %1 021,7
Henkilöstö keskimäärin2 6092 4187,9 %2 546


Jatkuva liiketoiminta  Raportoitu 
  Raportoitu
KESKEISET TUNNUSLUVUT (M€)1-3/191-3/18Muutos %
2018
     
Liikevaihto148,4143,83,2 %631,9
Käyttökate46,035,928,2 %185,4
Vertailukelpoinen EBITA-liikevoitto 1)11,814,2-16,6 %92,1
% liikevaihdosta8,0 %9,9 % 14,6 %
EBITA-liikevoitto13,113,3-1,7 %91,2
% liikevaihdosta8,8 %9,3 % 14,4 %
Vertailukelpoinen katsauskauden tulos 1)5,79,0-36,5 %61,9
Katsauskauden tulos6,58,2-19,8 %61,3
Vertailukelpoinen tulos/osake (EPS), € 1)0,130,20-36,5 %1,39
Tulos/osake (EPS), €0,150,18-19,8 %1,37
Vertailukelpoinen sidotun pääoman tuotto (ROCE), % 1), 2)10,8 %  11,7 %
Sidotun pääoman tuotto (ROCE), % 2)11,0 %  11,6 %
Vertailukelpoinen oman pääoman tuotto, % 1), 3)15,8 %  15,3 %
Oman pääoman tuotto, % 3)16,0 %  15,2 %
Nettovelat/ käyttökate2,14  1,68
Korolliset nettovelat418,8309,3
35,4 %311,6
Bruttoinvestoinnit (ml. yrityshankinnat) 4)16,763,1-73,5 %185,1
joista, tytäryhtiö- ja liiketoimintahankintojen osuus 41,0 43,6 
Sidottu pääoma835,2688,8
21,3 %760,1
Varat yhteensä1 005,3870,2
15,5 %904,9
Oma pääoma ja velat yhteensä1 005,3870,2
15,5 %904,9
Henkilöstö keskimäärin2 6092 4187,9 %2 546

* IFRS 16-vaikutuksella oikaistut 2018 luvut perustuvat illustratiivisiin ei-IFRS laskelmiin raportoitujen vuokrasitoumusten pohjalta muodostaen vertailukohdan IFRS 16 luvuille 2019. Nämä laskelmat on implementoitu vuoden 2017 avaussaldosta lähtien. Luvut ovat ei-IFRS taloudellista lisäinformaatiota, eikä niitä tule käsitellä raportoituina IFRS-lukuina.
IFRS 16 -standardin käyttöönotolla on merkittävä vaikutus Konsernin lukuihin vuokralle ottajan kirjanpidossa, erityisesti taseeseen, jossa käyttöoikeudet ja vuokrasopimukset on aktivoitu taseen avaussaldoon. Vaikutukset, jotka johtuivat tuloslaskelman rivien välisten siirtojen muutoksista sekä liikevoiton ja Konsernin avaintunnuslukujen kuten oman pääoman tuoton ja nettovelat/käyttökatteen muutoksista, olivat merkittävät.

1) pois lukien vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät, yksityiskohtaiset tiedot eristä esitetty liitteenä olevissa taulukoissa

2) Cramo muutti tunnusluvun (ROCE) laskennan sidotun pääoman määrittelyä 12 kuukauden keskiarvoksi Q4/2018 alkaen. Muutos on tehty myös vertailukausien lukuihin. 12 kuukauden keskiarvo kuvastaa paremmin sidotun pääoman pitkän aikavälin kehitystä entiseen kahden pisteen väliseen keskiarvoon verrattuna.

3) Oman pääoman tuotto (ROE) on laskettu jakamalla 12 kuukauden rullaava katsauskauden tulos päättävän katsauskauden oman pääoman määrällä.

4) Bruttoinvestoinnit sisältää vain investoinnit omiin varoihin.

Cramon jatkuvat toiminnot lyhyesti

Cramon jakautumisen jälkeiset jatkuvat toiminnot muodostavat yhden Euroopan johtavista kone- ja laitevuokrauspalveluiden liiketoiminnoista; vuosittainen liikevaihto on 632 miljoonaa euroa, 301 toimipistettä 11 markkina-alueella palvelee noin 150 000 asiakasta täyden valikoiman kone- ja laitevuokrauspalveluilla. Cramolla on vankka markkina-asema kaikilla avainmarkkinoilla sekä vahva fokus vaativimpiin asiakkaisiin korjaus- ja uudisrakentamisen, teollisuuden sekä julkisen sektorin markkinoilla. Cramo on toimialansa kärkipäässä, ja pitkäaikainen sitoutuminen digitaalisten innovaatioiden kehittämiseen mahdollistaa Cramon asiakkaille helpon pääsyn kalustovuokraukseen digitaalisten kanavien kautta. Cramo on sitoutunut kestävään kehitykseen ja kestävään kilpailukykyyn, joka saavutetaan vastaamalla asiakkaiden tarpeisiin kehittämällä kestäviä tuotteita ja palveluita sekä toteuttamalla kestävän kehityksen mukaisia toimenpiteitä.

”Cramo on yksi johtavista eurooppalaisista vuokrauspalveluyrityksistä, jolla on monipuolinen maantieteellinen läsnäolo 11 markkina-alueella ja vankka alusta, joka mahdollistaa läsnäolon erilaisissa markkinaolosuhteissa. Tarkastelemme jatkuvasti kysyntänäkymiä markkinoilla, varmistaaksemme, että laitekantamme on oikean kokoinen ja että pääomanjakomme on optimaalinen. Cramo on edelleen hyvässä asemassa hyötyäkseen vuokrausmarkkinoita tukevista pitkän aikavälin rakenteellisista trendeistä, jotka kasvattavat kalustovuokrausmalliin siirtymistä ja tätä kautta tukevat jatkuvaa arvonnousua osakkeenomistajillemme.”

Leif Gustafsson, Cramo-konsernin toimitusjohtaja

Päivitetty strategia ja taloudelliset tavoitteet esitetään Cramon sijoittajapäivillä syyskuun 2019 puolessavälissä

Cramo on parhaillaan päivittämässä strategiaansa sekä taloudellisia tavoitteita vastaamaan sen jatkuvia toimintoja. Lopputulema esitellään Cramon sijoittajapäivässä, jotka on suunniteltu pidettäväksi syyskuun 2019 puolessavälissä.

Kutsu sijoittajapäivään yksityiskohtineen tullaan lähettämään jäljempänä.

CRAMO OYJ

Aku Rumpunen
Talous- ja rahoitusjohtaja

Lisätietoja:
Aku Rumpunen, Talous- ja rahoitusjohtaja, puh: +358 40 556 3546, sähköposti: aku.rumpunen@cramo.com

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.cramogroup.com

Cramo on Euroopan toiseksi suurin vuokrausalan yritys, joka on erikoistunut kone- ja laitevuokraukseen, vuokraukseen liittyviin palveluihin sekä siirtokelpoisten tilojen vuokraukseen. Cramo toimii 14 maassa ja sillä on noin 300 toimipistettä. Cramolla on noin 2 700 työntekijää, ja vuonna 2018 konsernin liikevaihto oli 780 miljoonaa euroa. Cramo (CRA1V) on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.
Lisätietoja: www.cramogroup.com, www.twitter.com/cramogroup

Liite