02:35:33 Europe / Stockholm

Kurs & Likviditet

Kursutveckling och likviditet under dagen för detta pressmeddelande

Kalender

2020-07-29 Kvartalsrapport 2020-Q2
2020-03-27 Ordinarie utdelning CRA1V 0.00 EUR
2020-03-26 Årsstämma 2020
2020-03-10 Extra Bolagsstämma 2020
2020-02-11 Bokslutskommuniké 2019
2019-10-31 Kvartalsrapport 2019-Q3
2019-06-17 Extra Bolagsstämma 2019
2019-05-02 Kvartalsrapport 2019-Q1
2019-03-29 Ordinarie utdelning CRA1V 0.90 EUR
2019-03-28 Årsstämma 2019
2019-02-08 Bokslutskommuniké 2018
2018-10-26 Kvartalsrapport 2018-Q3
2018-07-26 Kvartalsrapport 2018-Q2
2018-04-25 Kvartalsrapport 2018-Q1
2018-03-29 Ordinarie utdelning CRA1V 0.85 EUR
2018-03-28 Årsstämma 2018
2018-02-09 Bokslutskommuniké 2017
2017-10-25 Kvartalsrapport 2017-Q3
2017-07-26 Kvartalsrapport 2017-Q2
2017-04-28 Kvartalsrapport 2017-Q1
2017-03-31 Ordinarie utdelning CRA1V 0.75 EUR
2017-03-30 Årsstämma 2017
2017-02-16 Kapitalmarknadsdag 2017
2017-02-07 Bokslutskommuniké 2016
2016-10-28 Kvartalsrapport 2016-Q3
2016-08-04 Kvartalsrapport 2016-Q2
2016-05-04 Kvartalsrapport 2016-Q1
2016-04-01 Ordinarie utdelning CRA1V 0.65 EUR
2016-03-31 Årsstämma 2016
2016-02-10 Bokslutskommuniké 2015
2015-10-29 Kvartalsrapport 2015-Q3
2015-08-05 Kvartalsrapport 2015-Q2
2015-05-05 Kvartalsrapport 2015-Q1
2015-04-01 Ordinarie utdelning CRA1V 0.55 EUR
2015-03-31 Årsstämma 2015
2015-02-10 Bokslutskommuniké 2014
2014-10-29 Kvartalsrapport 2014-Q3
2014-04-02 Ordinarie utdelning
2013-03-27 Ordinarie utdelning
2012-03-26 Ordinarie utdelning
2011-03-25 Ordinarie utdelning
2010-04-14 Ordinarie utdelning
2009-04-02 Ordinarie utdelning
2008-04-24 Ordinarie utdelning
2007-04-20 Ordinarie utdelning
2006-04-07 Ordinarie utdelning
2005-04-07 Ordinarie utdelning
2004-12-09 Bonusutdelning
2004-04-05 Ordinarie utdelning
2003-04-03 Ordinarie utdelning
2002-04-05 Ordinarie utdelning
2001-04-26 Ordinarie utdelning CRA1V 1.01 EUR
2000-04-10 Ordinarie utdelning CRA1V 0.84 EUR
1999-04-28 Ordinarie utdelning CRA1V 0.74 EUR
1998-05-15 Ordinarie utdelning

Beskrivning

LandFinland
ListaMid Cap Helsinki
SektorTjänster
IndustriIndustri
Cramo är ett uthyrningsbolag. Bolaget erbjuder långtids- och korttidsuthyrningar av maskiner, utrustningar och hyresrelaterade tjänster. Exempel på maskiner som uthyrs är hjullastare, kompressorer, elverk, samt vagnar och containers. Kunderna återfinns inom olika branscher, från bygg- och tillverkningsindustrin, till offentlig sektor. Verksamhet innehas på global nivå, med störst närvaro inom Europa. Bolaget etablerades 1953 och har sitt huvudkontor i Vantaa.
2019-06-28 08:00:00

Cramo Oyj                                            Pörssitiedote 28.6.2019, klo 9.00

Cramon jakautuminen pannaan täytäntöön, kaupankäynnin Adapteon osakkeilla odotetaan alkavan 1.7.2019

Cramo Oyj:n (”Cramo”) hallitus on päättänyt ilmoittaa Cramon osittaisjakautumisen (”Jakautuminen”) täytäntöönpanon rekisteröitäväksi kaupparekisteriin 30.6.2019. Cramon ylimääräinen yhtiökokous hyväksyi 17.6.2019 Cramon hallituksen 18.2.2019 allekirjoittaman jakautumissuunnitelman (”Jakautumissuunnitelma”) ja päätti Jakautumisesta Jakautumissuunnitelman mukaisesti. Jakautumissuunnitelman mukaan Cramo jakautuu siten, että kaikki Cramon Siirtokelpoiset tilat ‑liiketoimintaan liittyvät varat, velat ja vastuut siirtyvät selvitysmenettelyttä Jakautumisessa perustettavalle yhtiölle Adapteo Oyj:lle (”Adapteo”). Cramon Kone- ja laitevuokraus ‑liiketoiminta, joka pääasiassa koostuu rakennuskoneiden ja kaluston vuokrauksesta ja vuokraukseen liittyvistä palveluista, jää Cramolle. Jakautumisen jälkeen Adapteo ja sen tytäryhtiöt muodostavat Cramosta erillisen uuden itsenäisen konsernin.

Cramon osakkeenomistajat saavat Jakautumisen täytäntöönpanon yhteydessä jakautumisvastikkeena yhden (1) Adapteon osakkeen jokaista omistamaansa Cramon osaketta kohden. Jakautumisvastiketta ei anneta Cramon hallussa oleville omille osakkeille. Jakautumisvastikkeena annettavien Adapteon osakkeiden lukumäärä on siten yhteensä 44 682 697 kappaletta. Adapteon osakkeet kirjataan Cramon osakkeenomistajien arvo-osuustileille arviolta 1.7.2019.

Cramo on tänään 28.6.2019 jättänyt Adapteon puolesta Nasdaq Stockholm AB:lle (”Nasdaq Tukholma”) hakemuksen Adapteon osakkeiden ottamisesta kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Tukholman päämarkkinalle. Adapteon osakkeiden kaupankäynnin Nasdaq Tukholman päämarkkinalla odotetaan alkavan 1.7.2019 kaupankäyntitunnuksella ADAPT. Jakautumisen täytäntöönpano ei vaikuta Cramon osakkeiden noteeraamiseen Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla. Jakautumisen täytäntöönpanon seurauksena Cramon osakkeiden ISIN-koodi muuttuu ja uusi ISIN-koodi tulee olemaan FI4000384243.

6.3.2019 päivätyn Consent solicitation memorandum -muistion mukaan suostumusten hakumenettelyn täytäntöönpanopäivä liittyen Cramon ulkona oleviin 150.000.000 euron 2,375 prosentin senior-ehtoisiin vakuudettomiin vuonna 2022 erääntyviin joukkovelkakirjoihin (ISIN: FI4000232509) on Jakautumisen täytäntöönpanon seurauksena 30.6.2019.

CRAMO OYJ

Leif Gustafsson
toimitusjohtaja

Lisätietoja:
Aku Rumpunen, talous- ja rahoitusjohtaja, puh: 040 556 3546, sähköposti: aku.rumpunen@cramo.com

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.cramogroup.com

Cramo on Euroopan toiseksi suurin vuokrausalan yritys, joka on erikoistunut kone- ja laitevuokraukseen, vuokraukseen liittyviin palveluihin sekä siirtokelpoisten tilojen vuokraukseen. Cramo toimii 14 maassa ja sillä on noin 300 toimipistettä. Cramolla on noin 2 700 työntekijää, ja vuonna 2018 konsernin liikevaihto oli 780 miljoonaa euroa. Cramo (CRA1V) on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.

Lisätietoja: www.cramogroup.com, www.twitter.com/cramogroup

HUOMAUTUS

Tätä tiedotetta ei tule pitää tarjouksena myydä arvopapereita Yhdysvalloissa. Arvopapereita ei saa myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvovassa viranomaisessa (Securities and Exchange Commission) tai Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen, rekisteröinnistä säädetyn poikkeuksen mukaisesti. Cramon aikomuksena ei ole rekisteröidä arvopapereita Yhdysvalloissa eikä tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.

Tämä tiedote sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä lausumat eivät välttämättä perustu historiallisiin tosiseikkoihin, vaan ne ovat lausumia tulevaisuuden odotuksista. Tässä tiedotteessa esitetyt lausumat, joissa käytetään ilmauksia ”aikoo”, ”arvioi”, ”odottaa”, ”olettaa”, ”pitäisi”, ”saattaa”, ”suunnittelee”, ”tähtää”, ”uskoo”, ”voisi” ja muut Jakautumiseen tai sen täytäntöönpanoon liittyvät vastaavat ilmaisut ovat tällaisia tulevaisuutta koskevia lausumia. Muut tulevaisuutta koskevat lausumat voidaan tunnistaa asiayhteydestä, jossa lausumat on esitetty. Nämä tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat tämänhetkisiin suunnitelmiin, arvioihin, ennusteisiin ja odotuksiin eivätkä ne ole takeita tulevasta tuloksesta. Ne perustuvat tiettyihin tällä hetkellä perusteltavissa oleviin odotuksiin, jotka saattavat osoittautua virheellisiksi. Tällaiset tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat oletuksiin, ja niihin liittyy riskejä ja epävarmuustekijöitä.