01:28:50 Europe / Stockholm

Kurs & Likviditet

Kursutveckling och likviditet under dagen för detta pressmeddelande

Kalender

2020-07-29 Kvartalsrapport 2020-Q2
2020-03-27 Ordinarie utdelning CRA1V 0.00 EUR
2020-03-26 Årsstämma 2020
2020-03-10 Extra Bolagsstämma 2020
2020-02-11 Bokslutskommuniké 2019
2019-10-31 Kvartalsrapport 2019-Q3
2019-06-17 Extra Bolagsstämma 2019
2019-05-02 Kvartalsrapport 2019-Q1
2019-03-29 Ordinarie utdelning CRA1V 0.90 EUR
2019-03-28 Årsstämma 2019
2019-02-08 Bokslutskommuniké 2018
2018-10-26 Kvartalsrapport 2018-Q3
2018-07-26 Kvartalsrapport 2018-Q2
2018-04-25 Kvartalsrapport 2018-Q1
2018-03-29 Ordinarie utdelning CRA1V 0.85 EUR
2018-03-28 Årsstämma 2018
2018-02-09 Bokslutskommuniké 2017
2017-10-25 Kvartalsrapport 2017-Q3
2017-07-26 Kvartalsrapport 2017-Q2
2017-04-28 Kvartalsrapport 2017-Q1
2017-03-31 Ordinarie utdelning CRA1V 0.75 EUR
2017-03-30 Årsstämma 2017
2017-02-16 Kapitalmarknadsdag 2017
2017-02-07 Bokslutskommuniké 2016
2016-10-28 Kvartalsrapport 2016-Q3
2016-08-04 Kvartalsrapport 2016-Q2
2016-05-04 Kvartalsrapport 2016-Q1
2016-04-01 Ordinarie utdelning CRA1V 0.65 EUR
2016-03-31 Årsstämma 2016
2016-02-10 Bokslutskommuniké 2015
2015-10-29 Kvartalsrapport 2015-Q3
2015-08-05 Kvartalsrapport 2015-Q2
2015-05-05 Kvartalsrapport 2015-Q1
2015-04-01 Ordinarie utdelning CRA1V 0.55 EUR
2015-03-31 Årsstämma 2015
2015-02-10 Bokslutskommuniké 2014
2014-10-29 Kvartalsrapport 2014-Q3
2014-04-02 Ordinarie utdelning
2013-03-27 Ordinarie utdelning
2012-03-26 Ordinarie utdelning
2011-03-25 Ordinarie utdelning
2010-04-14 Ordinarie utdelning
2009-04-02 Ordinarie utdelning
2008-04-24 Ordinarie utdelning
2007-04-20 Ordinarie utdelning
2006-04-07 Ordinarie utdelning
2005-04-07 Ordinarie utdelning
2004-12-09 Bonusutdelning
2004-04-05 Ordinarie utdelning
2003-04-03 Ordinarie utdelning
2002-04-05 Ordinarie utdelning
2001-04-26 Ordinarie utdelning CRA1V 1.01 EUR
2000-04-10 Ordinarie utdelning CRA1V 0.84 EUR
1999-04-28 Ordinarie utdelning CRA1V 0.74 EUR
1998-05-15 Ordinarie utdelning

Beskrivning

LandFinland
ListaMid Cap Helsinki
SektorTjänster
IndustriIndustri
Cramo är ett uthyrningsbolag. Bolaget erbjuder långtids- och korttidsuthyrningar av maskiner, utrustningar och hyresrelaterade tjänster. Exempel på maskiner som uthyrs är hjullastare, kompressorer, elverk, samt vagnar och containers. Kunderna återfinns inom olika branscher, från bygg- och tillverkningsindustrin, till offentlig sektor. Verksamhet innehas på global nivå, med störst närvaro inom Europa. Bolaget etablerades 1953 och har sitt huvudkontor i Vantaa.
2019-10-31 08:00:00

Cramo Oyj      Liiketoimintakatsaus 31.10.2019, klo 9.00

Cramon liiketoimintakatsaus tammi-syyskuulta 2019

Kone- ja laitevuokrauksen uuden strategian toteutus etenee suunnitellusti

HEINÄ-SYYSKUU 2019

  • Liikevaihto 154,4 (159,6) milj. euroa; laskua 3,2 prosenttia; laskua paikallisissa valuutoissa 1,9 prosenttia.
  • Orgaaninen liikevaihdon kasvu -1,9 prosenttia*.
  • Vertailukelpoinen EBITA-liikevoitto 26,5 (31,7) milj. euroa tai 17,2 (19,9) prosenttia liikevaihdosta. EBITA-liikevoitto 24,9 (31,7) milj. euroa tai 16,1 (19,9) prosenttia liikevaihdosta.
  • Vertailukelpoinen tulos/osake 0,37 (0,54) euroa. Tulos/osake 0,34 (0,54) euroa.
  • Jatkuvien toimintojen rahavirta investointien jälkeen 39,2 (-8,6) milj. euroa.

TAMMI-SYYSKUU 2019

  • Liikevaihto 455,9 (459,5) milj. euroa; laskua 0,8 prosenttia; kasvua paikallisissa valuutoissa 1,0 prosenttia.
  • Orgaaninen liikevaihdon kasvu -0,4 prosenttia*.
  • Vertailukelpoinen EBITA-liikevoitto 53,7 (69,0) milj. euroa tai 11,8 (15,0) prosenttia liikevaihdosta. EBITA-liikevoitto 52,4 (68,1) milj. euroa tai 11,5 (14,8) prosenttia liikevaihdosta.
  • Vertailukelpoinen tulos/osake 0,70 (1,07) euroa. Tulos/osake 0,67 (1,05) euroa.
  • Jatkuvien toimintojen rahavirta investointien jälkeen 71,6 (-30,2) milj. euroa.

* Orgaaninen (vuokraus)liikevaihdon kasvu ei huomioi yritysostojen, -myyntien, valuuttakurssien eikä IFRS-standardimuutosten vaikutusta. KBS Infra, hankittu 28.2.2018, on sisällytetty konsernin orgaaniseen liikevaihtoon toisesta vuosineljänneksestä 2019 eteenpäin.

MERKITTÄVÄT TAPAHTUMAT NELJÄNNEKSEN AIKANA

  • Konserninlaajuinen tuloskehityksen tehostamisohjelma aloitettiin, se etenee suunnitelmien mukaisesti ja tullaan panemaan kokonaisuudessaan täytäntöön vuoden 2019 aikana. Sillä saavutetaan 10–12 miljoonan euron vuosittaiset säästöt, jotka ovat vaiheittain nähtävissä vuoden 2019 neljännestä neljänneksestä eteenpäin, ja täysi vaikutus saavutetaan vuoden 2020 aikana.
  • Cramo järjesti 12.9.2019 pääomamarkkinapäivän, jossa esiteltiin yhtiön päivitetty strategia ja taloudelliset tavoitteet vuosille 2019-2023 sekä annettiin tulosennuste vuodelle 2020.
  • Cramo tiedotti 8.7.2019, että Skandinavia-segmentin johtajaksi, Cramo AB:n toimitusjohtajaksi sekä Cramo-konsernin johtoryhmän jäseneksi on nimitetty Henrik Norrbom. Hän aloitti tehtävässään 12.8.2019.
  • Petra Schedin Stergel, johtaja, henkilöstön kehittäminen, ja Cramo-konsernin johtoryhmän jäsen jätti yhtiön 20.8.2019.
  • 11.7.2019 antamassaan pörssitiedotteessa Cramo Oyj ennusti vertailukelpoisen EBITA-liikevoiton (Cramon jatkuvien toimintojen osalta ilman Siirtokelpoiset tilat -divisioonaa) olevan toisella vuosineljänneksellä alhaisempi verrattuna edelliseen vuoteen ja koko vuoden 2019 vertailukelpoisen EBITA-liikevoiton laskevan vuoteen 2018 verrattuna.

KESKEISET TUNNUSLUVUT

KESKEISET TUNNUSLUVUT (M€)Raportoitu (jatk.)ml. havainnollistava IFRS 16 vaikutus*Raportoitu
(jatk.)
ml. havainnollistava IFRS 16 vaikutus*
7-9/197-9/18Muutos %1-9/191-9/18Muutos %2018
        
Liikevaihto154,4159,6-3,2 %455,9459,5-0,8 %631,9
Käyttökate57,262,0-7,8 %150,1157,7-4,8 %215,4
Vertailukelpoinen EBITA-liikevoitto 1)26,531,7-16,3 %53,769,0-22,1 %94,8
% liikevaihdosta17,2 %19,9% 11,8 %15,0 % 15,0 %
EBITA-liikevoitto24,931,7-21,4 %52,468,1-23,1 %93,9
% liikevaihdosta16,1 %19,9% 11,5 %14,8 % 14,9 %
Vertailukelpoinen katsauskauden tulos 1)16,524,2-31,7 %31,147,8-34,9 %61,9
Katsauskauden tulos15,324,2-36,7 %29,946,9-36,2 %61,3
Vertailukelpoinen tulos/osake (EPS), € 1)0,370,54-31,9 %0,701,07-35,0 %1,39
Tulos/osake (EPS), €0,340,54-36,8 %0,671,05-36,3 %1,38
Vertailukelpoinen operatiivinen sidotun pääoman tuotto (ROCE), % 1), 2), 3)   11,6 %14,4 % 13,9 %
Operatiivinen sidotun pääoman tuotto (ROCE), % 2), 3)   11,4 %14,4 % 13,8 %
Vertailukelpoinen sidotun pääoman tuotto (ROCE), % 1), 2)   8,7 %  10,5 %
Sidotun pääoman tuotto (ROCE), % 2)   8,6 %  10,4 %
Vertailukelpoinen oman pääoman tuotto, % 1), 4)   11,7 %  15,3 %
Oman pääoman tuotto, % 4)   11,5 %  15,2 %
Nettovelat / käyttökate   1,922,08 1,99
Korolliset nettovelat   399,9447,4-10,6 %428,5
Bruttoinvestoinnit (ml. yrityshankinnat), 5)21,740,5-46,5 %68,3159,1-57,0 %185,1
joista tytäryhtiö- ja liiketoimintahankintojen osuus    43,2 43,6
Rahavirta investointien jälkeen39,2-8,6 71,6-30,2 -8,5
Operatiivinen käyttöpääoma 3)   653,1691,8-5,6 %692,9
Käyttöpääoma   832,8877,5-5,1 %876,9
Varat yhteensä   965,81 030,7-6,3 %1 021,7
        

* IFRS 16:n vaikutuksella oikaistut vuoden 2018 luvut perustuvat havainnollistaviin, raportoitujen vuokrasitoumusten pohjalta tehtyihin ei-IFRS-laskelmiin, ja ne ovat vertailukohtana vuoden 2019 IFRS 16 -luvuille. Nämä laskelmat on implementoitu vuoden 2017 avaussaldosta lähtien. Luvut ovat IFRS:n ulkopuolista taloudellista lisäinformaatiota, eikä niitä tule pitää raportoituina IFRS-lukuina.
IFRS 16 -standardin käyttöönotolla on merkittävä vaikutus konsernin lukuihin, erityisesti taseeseen, jossa käyttöoikeudet ja vuokrasopimukset on aktivoitu taseen avaussaldoon, mutta myös keskeisiin tunnuslukuihin, kuten sidotun pääoman tuottoon ja nettovelat/käyttökate-tunnuslukuun.

1) Pois lukien vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät, yksityiskohtaiset tiedot eristä esitetty sivuilla 15–16.

2) Cramo muutti (operatiivisen) sidotun pääoman tuoton laskennan sidotun pääoman määrittelyä 12 kuukauden keskiarvoksi Q4/2018 alkaen. Muutos on tehty myös vertailukausien lukuihin. Tämä 12 kuukauden keskiarvo kuvastaa paremmin sidotun pääoman pitkän aikavälin kehitystä entiseen kahden pisteen väliseen keskiarvoon verrattuna.

3) Operatiivinen sidotun pääoman tuotto-% lasketaan jakamalla EBITA-liikevoitto (viimeisten 12 kuukauden) operatiivisella sidotulla pääomalla (12 kuukauden keskiarvo). Operatiivinen sidottu pääoma lasketaan vähentämällä sidotusta pääomasta liikearvo ja muut aineettomat hyödykkeet. Operatiivinen sidotun pääoman tuotto-% (ROCE) korvaa aiemmin esitetyn sidotun pääoman tuotto-% (ROCE), kuvastaakseen paremmin operatiivista suoriutumista segmenttitasolla tarjoten tarkoituksenmukaisemman vertailukohdan.

4) Oman pääoman tuotto-% (ROE%) on laskettu jakamalla 12 kuukauden rullaava katsauskauden tulos päättävän katsauskauden oman pääoman määrällä.

5) Pois lukien IFRS 16:n mukaiset investoinnit käyttöoikeuksiin, joiden suuruus 1–9/2019 oli 9,8 miljoonaa euroa.

KESKEISET TUNNUSLUVUT (M€)Raportoitu (jatk.)
7-9/197-9/18Muutos %1-9/191-9/18Muutos %2018
        
Liikevaihto154,4159,6-3,2 %455,9459,5-0,8 %631,9
Käyttökate57,255,04,0 %150,1135,910,4 %185,4
Vertailukelpoinen EBITA-liikevoitto 1)26,531,0-14,5 %53,766,9-19,8 %92,1
% liikevaihdosta17,2 %19,4% 11,8 %14,6 % 14,6 %
EBITA-liikevoitto24,931,0-19,7 %52,466,1-20,7 %91,2
% liikevaihdosta16,1 %19,4% 11,5 %14,4 % 14,4 %
Vertailukelpoinen katsauskauden tulos 1)16,524,2-31,7 %31,147,8-35,9 %61,9
Katsauskauden tulos15,324,2-36,7 %29,946,9-36,2 %61,3
Vertailukelpoinen tulos/osake (EPS), € 1)0,370,54-31,9 %0,701,07-36,0 %1,39
Tulos/osake (EPS), €0,340,54-36,8 %0,671,05-36,3 %1,38
Henkilöstö keskimäärin   2 6612 5444,6 %2 546

1) Pois lukien vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät, yksityiskohtaiset tiedot eristä esitetty sivuilla 15–16.

TOIMITUSJOHTAJAN KOMMENTTI

Cramon kolmas neljännes oli yhtiön ensimmäinen neljännes itsenäisenä kone- ja laitevuokrausyrityksenä. Uusi strategia, Cramo NXT, julkaistiin 12.9.2019 pidetyssä pääomamarkkinapäivässä. Strategiassa määritellään uudet taloudelliset tavoitteet ja se tukee konsernin vision ”Your productivity partner in rental and beyond” saavuttamista. Strategia tähtää mahdollisuuksien hyödyntämiseen erottautumalla tuotteilla, palveluilla ja innovatiivisilla digihankkeilla, joilla pyritään parantamaan asiakkaidemme tuottavuutta. Tämä tulee olemaan menestyksemme avaintekijä.

Cramon tuloskehitys vuoden kolmannella neljänneksellä jäi odotetusti edellisvuotta heikommaksi ja kaikkien segmenttien vertailukelpoinen EBITA-liikevoitto heikkeni edellisestä vuodesta. Toisaalta rahavirta kehittyi vuosineljänneksen aikana erittäin vahvasti, ja liiketoiminnan rahavirta kasvoi 16,9 miljoonaa euroa edellisvuoteen verrattuna. Rahavirta investointien jälkeen oli 39,2 miljoonaa euroa, 47,8 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisenä vuonna.

Parantaaksemme kilpailu- ja tuloksentekokykyämme jatkossa, olemme aloittaneet konserninlaajuisen tuloskehityksen tehostamisohjelman varmistaaksemme tehokkaamman kulurakenteen. Tehostamisohjelma etenee suunnitellusti sisältäen henkilöstökulujen ja liiketoiminnan muiden kulujen leikkauksia. Ohjelma pannaan kokonaisuudessaan täytäntöön vuoden 2019 aikana ja sillä saavutetaan 10–12 miljoonan euron vuosittaiset säästöt, jotka ovat vaiheittain nähtävissä vuoden 2019 viimeisestä neljänneksestä eteenpäin, ja täysi vaikutus saavutetaan vuoden 2020 aikana.

Konsernin liikevaihto kolmannella vuosineljänneksellä oli hieman edellisvuotta alhaisempi vertailukelpoisissa valuutoissa. Markkinaympäristö on tasoittumassa monissa maissa, mikä tekee liikevaihdon kasvattamisesta ja kannattavuuden kehittämisestä haastavampaa. Ruotsissa liikevaihto laski 8,3 prosenttia paikallisessa valuutassa, mikä johtui pääasiassa suurten teollisuusprojektien päättymisestä ja uusien projektien lykkääntymisestä loppusyksyyn 2019. Vuoden 2019 toisella vuosineljänneksellä allekirjoitettiin kuitenkin sopimukset kahdesta suuresta projektista, joiden myönteiset vaikutukset alkavat näkyä vuoden 2019 neljännestä neljänneksestä eteenpäin. Norjassa liikevaihdon kasvu jatkui hyvänä, ja sitä tukivat korkea kysyntä sekä kaluston määrän ja palvelumyynnin kasvu. Suomessa liikevaihto ja kannattavuus olivat lähes viime vuoden tasolla, kun taas muissa Itä-Euroopan maissa haastavampi markkinaympäristö vaikutti tuloskehitykseen. Keski-Euroopan liikevaihto kasvoi merkittävästi edellisvuoteen verrattuna KBS Infran teollisuusprojektien vetämänä. Kannattavuus ei ole kuitenkaan vielä tyydyttävällä tasolla.

Näemme paljon kasvumahdollisuuksia markkinoillamme erityisesti tietyissä asiakassegmenteissä ja tuotealueissa, joissa meillä on mahdollisuus laajentua ja vahvistaa markkina-asemaamme. Jatkamme uuden strategiamme toteutusta tulevien kuukausien aikana ja viemme kustannussäästöohjelmamme loppuun. Cramo on luotettu brändi ja meillä on kattava tuotevalikoima, lojaalit asiakkaat ja erittäin sitoutuneet työntekijät. Edellä mainittu yhdistettynä uuteen strategiaamme varmistaa, että olemme valmistautuneet hyvin tulevaisuuteen, jolloin investoimme kasvumahdollisuuksiin ja optimoimme kannattavuutta saavuttaaksemme annetun tulosennusteen vuodelle 2020, jonka mukaan EBITA-liikevoitto on yli 75 miljoonaa euroa.

MARKKINANÄKYMÄT

European Rental Association (ERA) ennustaa kone- ja laitevuokrausmarkkinoiden kasvavan noin 4–5 prosenttia vuonna 2020 kaikissa ERA:n ennusteiden piirissä olevissa maissa, joissa Cramolla on toimintaa, paitsi Puolassa, jossa kasvun ennustetaan olevan 8,2 prosenttia. Forecon odottaa kone- ja laitevuokrausmarkkinoiden pienentyvän 1 prosenttia Ruotsissa ja 2 prosenttia Virossa vuonna 2020, kun taas Norjassa odotetaan 4 prosentin kasvua, Suomessa ja Liettuassa 2 prosentin kasvua.

Kone- ja laitevuokrauksessa kysynnän muutokset seuraavat yleensä rakennusmarkkinoita viiveellä. Markkinatutkimuslaitos Euroconstruct arvioi kesäkuun 2019 ennusteissaan rakentamisen kokonaismarkkinan pienentyvän 3 prosenttia Ruotsissa ja Suomessa vuonna 2020. Ruotsin rakennusteollisuuden (Sveriges Byggindustrier) viimeisimmän lokakuussa 2019 päivitetyn ennusteen mukaan paikalliset rakennusmarkkinat kääntyvät 2 prosentin laskuun vuonna 2020. Norjassa rakennusmarkkinan odotetaan kasvavan 2 prosenttia. Saksassa ja Itävallassa kasvun arvioidaan olevan -0,7% ja 1,2%.

KONSERNIN TALOUDELLINEN KEHITYS

Tammi-syyskuussa Cramo-konsernin liikevaihto laski 0,8 prosenttia (kasvua 1,0 prosenttia paikallisissa valuutoissa) ja oli 455,9 (459,5) miljoonaa euroa. KBS Infra, joka hankittiin 28.2.2018, vaikutti positiivisesti liikevaihdon kasvuun. Valuuttakurssit laskivat liikevaihtoa -8,0 miljoonaa euroa, mikä johtui pääasiassa heikentyneestä Ruotsin kruunusta. Konsernin orgaaninen liikevaihdon kasvu oli -1,8 miljoonaa euroa (-0,4 prosenttia).

Liikevaihto laski kolmannella vuosineljänneksellä 3,2 prosenttia (1,9 prosenttia paikallisissa valuutoissa) ja oli 154,4 (159,6) miljoonaa euroa. Kysyntä ja markkinaympäristö ovat tasoittumassa monissa maissa, mikä vaikeuttaa liikevaihdon kasvua entisestään. Konsernin liikevaihdon orgaaninen kasvu neljänneksellä oli negatiivinen ja oli lopulta -1,9 prosenttia. Keski-Eurooppa tuki konsernin orgaanisen liikevaihdon kasvua pääasiassa KBS Infran positiivisen liikevaihdon kehityksen ansiosta. Orgaaninen liikevaihdon kasvu Suomessa ja Itä-Euroopassa oli negatiivinen. Heikko orgaaninen liikevaihdon kasvu Skandinaviassa johtui vaatimattomasta liikevaihdon kehityksestä Ruotsissa.

Tammi-syyskuussa Cramo-konsernin vertailukelpoinen EBITA-liikevoitto laski 22,1 prosenttia ja oli 53,7 (69,0) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen EBITA-liikevoitto% oli 11,8 (15,0) prosenttia liikevaihdosta. Kannattavuus laski kaikissa segmenteissä, mikä johtui pääasiassa odotettua alhaisemmasta liikevaihdon kasvusta, poikkeuksellisista KBS Infran organisaatiomuutokseen liittyvistä kuluista (-0,8 miljoonaa euroa) Keski-Euroopassa sekä Ruotsin kruunun heikosta kurssista (-1,7 miljoonaa euroa) Skandinaviassa. Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät olivat tammi-syyskuussa -1,3 miljoonaa euroa (eritelty sivun 14 taulukossa). Vertailukauden EBITA-liikevoitto sisälsi -0,9 miljoonaa euroa vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä, jotka liittyvät KBS Infran hankinnan transaktiokuluihin.

Kolmannen vuosineljänneksen vertailukelpoinen EBITA-liikevoitto laski 16,3 prosenttia ja oli 26,5 (31,7) miljoonaa euroa eli 17,2 (19,9) prosenttia liikevaihdosta. Kannattavuus laski kaikissa segmenteissä. Laskun taustalla oli liikevaihdon heikko kehitys Ruotsissa, mikä pääasiassa johtui suurten teollisuusprojektien päättymisestä ja uusien projektien lykkääntymisestä vuoden 2019 loppusyksylle, sekä heikosta Ruotsin kruunun kurssista. EBITA-liikevoiton vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät olivat heinä-syyskuussa -1,6 miljoonaa euroa (eritelty sivun 14 taulukossa).

Rahoituskulut (netto) olivat -10,6 (-8,0) miljoonaa euroa tammi-syyskuussa ja -4,0 (-2,4) miljoonaa euroa kolmannella vuosineljänneksellä. Vaihtelu johtui erityisesti IFRS 5 mukaisten jatkuvien toimintojen periaatteiden soveltamisesta vertailukausien lukujen oikaisemiseen raportoituihin lukuihin nähden ja siihen liittyvästä tiettyjen rahoituserien ajoituserosta tilikauden 2018 vuosineljännesten välillä, mikä tasoittuu koko tilikauden tasolla.

Katsauskauden tulos oli 29,9 (46,9) miljoonaa euroa tammi-syyskuussa ja kolmannen vuosineljänneksen tulos 15,3 (24,2) miljoonaa euroa. Tammi-syyskuun vertailukelpoinen osakekohtainen tulos oli 0,70 (1,07) euroa ja osakekohtainen tulos 0,67 (1,05) euroa. Vastaavat luvut kolmannella vuosineljänneksellä olivat 0,37 (0,54) euroa ja 0,34 (0,54) euroa. Vertailukelpoinen operatiivinen sidotun pääoman tuotto oli 11,6 prosenttia ja operatiivinen sidotun pääoman tuotto 11,4 prosenttia. Nettovelat/käyttökate -tunnusluku 30.9.2019 oli 1,92 (2,08).

Tammi-syyskuun jatkuvien toimintojen liiketoiminnan rahavirta oli 113,4 (88,2) miljoonaa euroa ja jatkuvien toimintojen rahavirta investointien jälkeen oli 71,6 (-30,2) miljoonaa euroa, jossa vertailukauden luku sisälsi -43,2 miljoonaa euroa liittyen KBS Infran hankintaan. IFRS 16:n käyttöönotto muutti rahavirtalaskelman rivien välistä esitystapaa, sillä vuokravelan lyhennykset esitetään rahoituksen rahavirrassa, mikä parantaa liiketoiminnan rahavirtaa ja rahavirtaa investointien jälkeen 30,7 miljoonaa euroa. Kolmannella vuosineljänneksellä jatkuvien toimintojen liiketoiminnan rahavirta oli 58,5 (41,6) miljoonaa euroa ja jatkuvien toimintojen rahavirta investointien jälkeen 39,2 (-8,6) miljoonaa euroa.

Cramo-konsernin investoinnit olivat tammi-syyskuussa 68,3 (159,1) miljoonaa euroa ja laskivat merkittävästi kaikissa segmenteissä. Vertailukaudella KBS Infran hankinnan vaikutus investointeihin oli 43,2 miljoonaa euroa. Cramo-konsernin investoinnit kolmannella vuosineljänneksellä olivat 21,7 (40,5) miljoonaa euroa.


CRAMON TALOUDELLINEN TIEDOTTAMINEN VUONNA 2020

Cramo julkaisee tilinpäätöstiedotteen, puolivuosikatsauksen ja kaksi liiketoimintakatsausta vuonna 2020 seuraavasti:

  • 11.2.2020: Tilinpäätöstiedote 2019
  • 28.4.2020: Liiketoimintakatsaus tammi-maaliskuulta 2020
  • 29.7.2020: Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2020
  • 30.10.2020: Liiketoimintakatsaus tammi-syyskuulta 2020

Vuosikertomus, joka sisältää täydellisen tilinpäätöksen vuodelta 2019 julkaistaan yhtiön verkkosivulla www.cramogroup.com viikolla 10/2020.

Cramo Oyj:n vuoden 2020 varsinainen yhtiökokous pidetään torstaina 26.3.2020 Helsingissä. Cramon hallitus kutsuu yhtiökokouksen koolle myöhemmin.

PUHELINKONFERENSSI

Puhelinkonferenssi analyytikoille, sijoittajille ja lehdistölle järjestetään torstaina 31.10.2019 klo 11.00. Puhelinkonferenssiin voi osallistua soittamalla 5-10 minuuttia ennen tilaisuuden alkua seuraavaan numeroon:

  • +358 981 710 523 (Suomi)
  • +46 850 558 353 (Ruotsi)
  • +44 333 300 9031 (Iso-Britannia)
  • +1 844 625 1570 (Yhdysvallat)

Tilaisuus on englanninkielinen ja kysymyksiä voi esittää esityksen jälkeen.

Tallenne tilaisuudesta on saatavilla osoitteessa www.cramogroup.com myöhemmin samana päivänä.

CRAMO OYJ

Leif Gustafsson
toimitusjohtaja


Lisätietoja:

Leif Gustafsson, toimitusjohtaja, puh: 010 661 10, sähköposti: leif.gustafsson@cramo.com
Aku Rumpunen, talous- ja rahoitusjohtaja, puh: +358 10 661 10, +358 40 556 3546, sähköposti: aku.rumpunen@cramo.com

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.cramogroup.com

Cramo on yksi Euroopan johtavista kone- ja laitevuokrauspalveluyrityksistä, jonka liikevaihto oli 632 miljoonaa euroa vuonna 2018. Cramon noin 300 toimipistettä 11 markkina-alueella palvelee noin 150 000 asiakasta täyden valikoiman kone- ja laitevuokrauspalveluilla. Cramolla on vankka markkina-asema kaikilla avainmarkkinoilla sekä vahva fokus vaativimpiin asiakkaisiin korjaus- ja uudisrakentamisen, teollisuuden sekä julkisen sektorin markkinoilla. Cramo (CRA1V) on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.

Lisätietoja: www.cramogroup.comwww.twitter.com/cramogroup




Liite