11:08:58 Europe / Stockholm

Kurs & Likviditet

Kursutveckling och likviditet under dagen för detta pressmeddelande

Kalender

2020-07-29 Kvartalsrapport 2020-Q2
2020-03-27 Ordinarie utdelning CRA1V 0.00 EUR
2020-03-26 Årsstämma 2020
2020-03-10 Extra Bolagsstämma 2020
2020-02-11 Bokslutskommuniké 2019
2019-10-31 Kvartalsrapport 2019-Q3
2019-06-17 Extra Bolagsstämma 2019
2019-05-02 Kvartalsrapport 2019-Q1
2019-03-29 Ordinarie utdelning CRA1V 0.90 EUR
2019-03-28 Årsstämma 2019
2019-02-08 Bokslutskommuniké 2018
2018-10-26 Kvartalsrapport 2018-Q3
2018-07-26 Kvartalsrapport 2018-Q2
2018-04-25 Kvartalsrapport 2018-Q1
2018-03-29 Ordinarie utdelning CRA1V 0.85 EUR
2018-03-28 Årsstämma 2018
2018-02-09 Bokslutskommuniké 2017
2017-10-25 Kvartalsrapport 2017-Q3
2017-07-26 Kvartalsrapport 2017-Q2
2017-04-28 Kvartalsrapport 2017-Q1
2017-03-31 Ordinarie utdelning CRA1V 0.75 EUR
2017-03-30 Årsstämma 2017
2017-02-16 Kapitalmarknadsdag 2017
2017-02-07 Bokslutskommuniké 2016
2016-10-28 Kvartalsrapport 2016-Q3
2016-08-04 Kvartalsrapport 2016-Q2
2016-05-04 Kvartalsrapport 2016-Q1
2016-04-01 Ordinarie utdelning CRA1V 0.65 EUR
2016-03-31 Årsstämma 2016
2016-02-10 Bokslutskommuniké 2015
2015-10-29 Kvartalsrapport 2015-Q3
2015-08-05 Kvartalsrapport 2015-Q2
2015-05-05 Kvartalsrapport 2015-Q1
2015-04-01 Ordinarie utdelning CRA1V 0.55 EUR
2015-03-31 Årsstämma 2015
2015-02-10 Bokslutskommuniké 2014
2014-10-29 Kvartalsrapport 2014-Q3
2014-04-02 Ordinarie utdelning
2013-03-27 Ordinarie utdelning
2012-03-26 Ordinarie utdelning
2011-03-25 Ordinarie utdelning
2010-04-14 Ordinarie utdelning
2009-04-02 Ordinarie utdelning
2008-04-24 Ordinarie utdelning
2007-04-20 Ordinarie utdelning
2006-04-07 Ordinarie utdelning
2005-04-07 Ordinarie utdelning
2004-12-09 Bonusutdelning
2004-04-05 Ordinarie utdelning
2003-04-03 Ordinarie utdelning
2002-04-05 Ordinarie utdelning
2001-04-26 Ordinarie utdelning CRA1V 1.01 EUR
2000-04-10 Ordinarie utdelning CRA1V 0.84 EUR
1999-04-28 Ordinarie utdelning CRA1V 0.74 EUR
1998-05-15 Ordinarie utdelning

Beskrivning

LandFinland
ListaMid Cap Helsinki
SektorTjänster
IndustriIndustri
Cramo är ett uthyrningsbolag. Bolaget erbjuder långtids- och korttidsuthyrningar av maskiner, utrustningar och hyresrelaterade tjänster. Exempel på maskiner som uthyrs är hjullastare, kompressorer, elverk, samt vagnar och containers. Kunderna återfinns inom olika branscher, från bygg- och tillverkningsindustrin, till offentlig sektor. Verksamhet innehas på global nivå, med störst närvaro inom Europa. Bolaget etablerades 1953 och har sitt huvudkontor i Vantaa.
2019-06-17 11:30:00

Cramo Oyj                                Pörssitiedote 17.6.2019, klo 12.30

Ylimääräinen yhtiökokous on hyväksynyt Cramo Oyj:n osittaisjakautumisen ja tehnyt muita siihen liittyviä päätöksiä

Cramo Oyj:n (”Cramo”) tänään 17.6.2019 pidetty ylimääräinen yhtiökokous (”Yhtiökokous”) hyväksyi jakautumissuunnitelman (”Jakautumissuunnitelma”) ja päätti Cramon osittaisjakautumisesta (”Jakautuminen”) Jakautumissuunnitelman mukaisesti. Yhtiökokous päätti myös Cramon hallituksen ehdotusten mukaisesti Adapteo Oyj:n (”Adapteo”) hallituksen jäsenten lukumäärästä, kokoonpanosta ja palkkioista, Adapteon tilintarkastajan valinnasta ja palkkioista sekä Adapteon osakkeenomistajien nimitystoimikunnan perustamisesta.

Jakautumissuunnitelman ja Jakautumisen hyväksyminen

Yhtiökokous hyväksyi Jakautumissuunnitelman ja päätti Jakautumisesta Jakautumissuunnitelman mukaisesti. Jakautumissuunnitelman mukaan Cramo jakautuu osittaisjakautumisella siten, että kaikki Cramon Siirtokelpoiset tilat -liiketoimintaan liittyvät varat, velat ja vastuut siirtyvät selvitysmenettelyttä Jakautumisessa perustettavalle yhtiölle Adapteolle. Cramon Kone- ja laitevuokraus -liiketoiminta, joka pääasiassa koostuu rakennuskoneiden ja kaluston vuokrauksesta ja vuokraukseen liittyvistä palveluista, jää Cramolle. Jakautumisen jälkeen Adapteo muodostaa Cramosta erillisen uuden itsenäisen konsernin. Jakautumisen täytäntöönpanon suunniteltu rekisteröintiajankohta on 30.6.2019.

Osana Jakautumista koskevaa päätöstä Yhtiökokous vahvisti Adapteon yhtiöjärjestyksen ja päätti Jakautumisen yhteydessä alentaa Cramon osakepääomaa Adapteon osakepääomaa vastaavalla määrällä, eli 24.834.753,09 eurosta 14.834.753,09 euroon. Määrä, jolla Cramon osakepääomaa alennetaan, käytetään varojen jakamiseksi Adapteolle. Samalla Yhtiökokous päätti Jakautumisen yhteydessä muuttaa Cramon yhtiöjärjestyksen toimialaa koskevaa 2 §:ää Jakautumissuunnitelmassa kuvatulla tavalla. Yhtiöjärjestyksen muutoksen pääasiallinen sisältö on se, että 2 §:stä poistetaan viittaukset siirtokelpoisiin tiloihin.

Osana Jakautumista koskevaa päätöstä Yhtiökokous päätti myös valtuuttaa Adapteon hallituksen päättämään osakeanneista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta siten, että valtuutuksen nojalla voidaan antaa enintään 4.500.000 Adapteon osaketta. Adapteon hallitus on valtuutettu päättämään osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta suunnatusti osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen. Lisäksi Yhtiökokous päätti valtuuttaa Adapteon hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta ja omien osakkeiden pantiksi ottamisesta siten, että hankittavien tai pantiksi otettavien omien osakkeiden kokonaismäärä on yhteensä enintään 4.500.000 Adapteon osaketta. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa. Omia osakkeita voidaan hankkia säännellyllä markkinalla, jolla Adapteon osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena hankintapäivänä muodostuvaan hintaan tai muuten markkinoilla muodostuvaan hintaan. Valtuutukset on kuvattu yksityiskohtaisesti Jakautumissuunnitelman kohdissa 17.1 ja 17.3 ja ne ovat voimassa Adapteon seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen asti, kuitenkin enintään 30.6.2020 asti.

Adapteon hallituksen kokoonpano ja palkkiot

Yhtiökokous päätti Adapteon hallituksen jäsenten lukumääräksi viisi (5) ja päätti valita Adapteon hallituksen puheenjohtajaksi Peter Nilssonin ja hallituksen jäseniksi Carina Edbladin, Outi Henrikssonin, Andreas Philipsonin ja Joakim Rubinin. Adapteon hallituksen jäsenten toimikausi alkaa Jakautumisen täytäntöönpanon rekisteröimisestä ja päättyy Adapteon ensimmäisen varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

Yhtiökokous päätti myös seuraavista palkkioista Adapteon hallituksen jäsenille: hallituksen puheenjohtajalle 85.000 euroa vuodessa ja muille hallituksen jäsenille kullekin 37.500 euroa vuodessa. Lisäksi Yhtiökokous päätti, että Adapteon hallituksen jäsenille suoritetaan 1.000 euron suuruinen kokouspalkkio kustakin Adapteon hallituksen valiokunnan kokouksesta, johon he osallistuvat. Lisäksi tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi valittavalle hallituksen jäsenelle suoritetaan 5.000 euron vuosipalkkio. Kohtuulliset matkakustannukset korvataan laskun mukaan ja palkkiot maksetaan rahana.

Adapteon tilintarkastajan valitseminen ja tilintarkastajan palkkiot

Yhtiökokous päätti valita Adapteon tilintarkastajaksi tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab:n, päävastuullisena tilintarkastajanaan KHT Toni Aaltonen, Adapteon ensimmäisen varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen asti.

Yhtiökokous päätti myös, että tilintarkastajalle maksetaan kohtuullinen palkkio Adapteon hyväksymän laskun mukaan.

Adapteon osakkeenomistajien nimitystoimikunnan perustaminen

Yhtiökokous päätti perustaa Adapteolle osakkeenomistajien nimitystoimikunnan valmistelemaan vuosittain ja muutoin tarvittaessa ehdotukset Adapteon hallituksen kokoonpanosta ja hallituksen jäsenten valinnasta ja palkkioista. Yhtiökokous päätti myös hyväksyä osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestyksen Cramon hallituksen ehdotuksen mukaisesti.

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta koostuu neljästä (4) jäsenestä, eli Adapteon hallituksen puheenjohtajasta ja kolmesta (3) jäsenestä, jotka edustavat Adapteon suurimpia osakkeenomistajia seuraavaa varsinaista yhtiökokousta edeltävän syyskuun viimeisenä pankkipäivänä Euroclear Finlandin ylläpitämän Adapteon osakasluettelon ja Euroclear Swedenin ylläpitämän osakkeenomistajarekisterin perusteella määriteltynä.

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan perustaminen ja osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestys tulevat voimaan Jakautumisen täytäntöönpanon rekisteröinnistä. Osakkeenomistajien nimitystoimikunta toimii siihen asti, kunnes se lakkautetaan Adapteon yhtiökokouksen päätöksellä.

Muut tiedot

Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä Cramon internetsivuilla www.cramogroup.com viimeistään 1.7.2019 alkaen.

CRAMO OYJ

Leif Gustafsson
toimitusjohtaja

Lisätietoja:
Leif Gustafsson, toimitusjohtaja, puh. 010 661 10, sähköposti: leif.gustafsson@cramo.com
Aku Rumpunen, talous- ja rahoitusjohtaja, puh: 040 556 3546, sähköposti: aku.rumpunen@cramo.com
Jaakko Liljeroos, päälakimies, puh: 040 162 2331, email: jaakko.liljeroos@cramo.com

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.cramogroup.com

Adapteo on johtava pohjoiseurooppalainen siirtokelpoisten tilaratkaisujen tarjoaja. Adapteo vuokraa ja myy tilaratkaisujaan julkisen ja yksityisen sektorin asiakkaille. Siirtokelpoiset tilat ovat usein pysyvien rakennusten tavoin käytännöllisiä sekä laadukkaita, ja ne palvelevat väliaikaisia lyhyen aikavälin tarpeita, pitkäaikaisia tarpeita ja pysyviä tarpeita. Adapteo tarjoaa palveluitaan ja ratkaisujaan lähtökohtaisesti sosiaalisen infrastruktuurin asiakassegmenteille, kuten kouluille, päiväkodeille, sosiaali- ja terveyspalveluille sekä erikoismajoitustiloille, sekä lisäksi toimisto- ja muille asiakassegmenteille. Adapteo toimii Ruotsissa, Suomessa, Tanskassa, Norjassa ja Saksassa. Ennen jakautumisen toteuttamista Adapteo on osa Cramo-konsernia.

Cramo on Euroopan toiseksi suurin vuokrausalan yritys, joka on erikoistunut kone- ja laitevuokraukseen, vuokraukseen liittyviin palveluihin sekä siirtokelpoisten tilojen vuokraukseen. Cramo toimii 14 maassa ja sillä on noin 300 toimipistettä. Cramolla on noin 2 700 työntekijää, ja vuonna 2018 konsernin liikevaihto oli 780 miljoonaa euroa. Cramo (CRA1V) on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.

Lisätietoja: www.cramogroup.com, www.twitter.com/cramogroup