10:32:08 Europe / Stockholm

Kurs & Likviditet

Kursutveckling och likviditet under dagen för detta pressmeddelande

Kalender

2024-10-29 Kvartalsrapport 2024-Q3
2024-08-09 Kvartalsrapport 2024-Q2
2024-05-07 Kvartalsrapport 2024-Q1
2024-04-05 Ordinarie utdelning SUY1V 0.10 EUR
2024-04-04 Årsstämma 2024
2024-02-06 Bokslutskommuniké 2023
2023-10-27 Kvartalsrapport 2023-Q3
2023-08-09 Kvartalsrapport 2023-Q2
2023-05-04 Kvartalsrapport 2023-Q1
2023-04-04 Ordinarie utdelning SUY1V 0.10 EUR
2023-04-03 Årsstämma 2023
2023-02-03 Bokslutskommuniké 2022
2022-10-26 Kvartalsrapport 2022-Q3
2022-08-09 Kvartalsrapport 2022-Q2
2022-05-04 Kvartalsrapport 2022-Q1
2022-03-25 Ordinarie utdelning SUY1V 0.20 EUR
2022-03-24 Årsstämma 2022
2022-02-03 Bokslutskommuniké 2021
2021-10-28 Kvartalsrapport 2021-Q3
2021-08-13 Kvartalsrapport 2021-Q2
2021-04-28 Kvartalsrapport 2021-Q1
2021-03-26 Ordinarie utdelning SUY1V 0.10 EUR
2021-03-25 Årsstämma 2021
2021-02-04 Bokslutskommuniké 2020
2020-10-27 Kvartalsrapport 2020-Q3
2020-08-12 Kvartalsrapport 2020-Q2
2020-04-23 Kvartalsrapport 2020-Q1
2020-03-20 Ordinarie utdelning SUY1V 0.05 EUR
2020-03-19 Årsstämma 2020
2020-01-29 Bokslutskommuniké 2019
2019-10-22 Kvartalsrapport 2019-Q3
2019-08-07 Kvartalsrapport 2019-Q2
2019-04-24 Kvartalsrapport 2019-Q1
2019-03-20 Ordinarie utdelning SUY1V 0.00 EUR
2019-03-19 Årsstämma 2019
2019-01-31 Bokslutskommuniké 2018
2018-10-25 Kvartalsrapport 2018-Q3
2018-08-03 Kvartalsrapport 2018-Q2
2018-04-26 Kvartalsrapport 2018-Q1
2018-03-16 Ordinarie utdelning SUY1V 0.11 EUR
2018-03-15 Årsstämma 2018
2018-01-30 Bokslutskommuniké 2017
2017-10-27 Kvartalsrapport 2017-Q3
2017-08-09 Kvartalsrapport 2017-Q2
2017-05-10 Kapitalmarknadsdag 2017
2017-04-26 Kvartalsrapport 2017-Q1
2017-03-16 Ordinarie utdelning SUY1V 0.11 EUR
2017-03-15 Årsstämma 2017
2017-01-31 Bokslutskommuniké 2016
2016-10-26 Kvartalsrapport 2016-Q3
2016-08-09 Kvartalsrapport 2016-Q2
2016-04-28 Kvartalsrapport 2016-Q1
2016-03-22 Split SUY1V 5:1
2016-03-17 Ordinarie utdelning SUY1V 0.02 EUR
2016-03-16 Årsstämma 2016
2016-01-29 Bokslutskommuniké 2015
2015-11-11 Kapitalmarknadsdag 2015
2015-10-26 Kvartalsrapport 2015-Q3
2015-07-17 Kvartalsrapport 2015-Q2
2015-04-27 Kvartalsrapport 2015-Q1
2015-03-20 Bonusutdelning SUY1V 0.01
2015-03-20 Ordinarie utdelning SUY1V 0.00 EUR
2015-03-19 Årsstämma 2015
2015-01-30 Bokslutskommuniké 2014
2014-11-12 Kapitalmarknadsdag 2014
2014-10-24 Kvartalsrapport 2014-Q3
2014-07-18 Kvartalsrapport 2014-Q2
2014-04-29 Kvartalsrapport 2014-Q1
2014-03-27 Ordinarie utdelning SUY1V 0.00 EUR
2014-03-26 Årsstämma 2014
2014-01-31 Extra Bolagsstämma 2013
2014-01-30 Bokslutskommuniké 2013
2013-10-23 Kvartalsrapport 2013-Q3
2013-07-17 Kvartalsrapport 2013-Q2
2013-04-19 Kvartalsrapport 2013-Q1
2013-03-27 Ordinarie utdelning SUY1V 0.00 EUR
2013-03-26 Årsstämma 2013
2013-02-15 Bokslutskommuniké 2012
2012-10-22 Kvartalsrapport 2012-Q3
2012-07-17 Kvartalsrapport 2012-Q2
2012-04-25 Kvartalsrapport 2012-Q1
2012-04-05 Ordinarie utdelning SUY1V 0.00 EUR
2012-04-04 Årsstämma 2012
2012-02-17 Bokslutskommuniké 2011
2011-10-25 Kvartalsrapport 2011-Q3
2011-09-12 Extra Bolagsstämma 2011
2011-07-18 Kvartalsrapport 2011-Q2
2011-04-29 Kvartalsrapport 2011-Q1
2011-03-31 Ordinarie utdelning SUY1V 0.00 EUR
2011-03-30 Årsstämma 2011
2011-02-11 Bokslutskommuniké 2010
2010-10-22 Kvartalsrapport 2010-Q3
2010-07-19 Kvartalsrapport 2010-Q2
2010-04-22 Kvartalsrapport 2010-Q1
2010-03-24 Ordinarie utdelning SUY1V 0.02 EUR
2010-03-23 Årsstämma 2010
2010-02-11 Bokslutskommuniké 2009
2009-03-23 Ordinarie utdelning SUY1V 0.00 EUR
2008-03-28 Ordinarie utdelning SUY1V 0.00 EUR
2007-03-30 Ordinarie utdelning SUY1V 0.06 EUR
2006-03-20 Ordinarie utdelning SUY1V 0.00 EUR
2005-03-19 Ordinarie utdelning SUY1V 0.00 EUR
2004-09-03 Bonusutdelning SUY1V 0.29
2004-03-16 Ordinarie utdelning SUY1V 0.30 EUR
2003-10-23 Bonusutdelning SUY1V 0.7
2003-03-13 Ordinarie utdelning SUY1V 0.70 EUR
2002-03-14 Ordinarie utdelning SUY1V 0.40 EUR

Beskrivning

LandFinland
ListaMid Cap Helsinki
SektorIndustri
IndustriIndustriprodukter
Suominen är ett tillverkningsbolag. Bolaget tillverkar och utvecklar ett brett utbud av servetter, hygienprodukter samt medicinska applikationer. Tillverkningen sker med bas i icke-vävda tyger som kan användas för diverse syften. Kunderna återfinns inom ett flertal branscher, med störst verksamhet inom Europa samt Nordamerika. Bolagets huvudkontor ligger i Helsingfors.
2022-05-04 08:30:00

Suominen Oyj:n osavuosikatsaus 4.5.2022 klo 9.30

Suominen Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2022:
Kustannusinflaatio ja asiakkaiden varasto-ongelmat rasittivat alkuvuotta, näkymät päivitetty

AVAINLUKUJA

 1-3/1-3/1-12/
 202220212021
Liikevaihto, milj. euroa110,3115,3443,2
Vertailukelpoinen käyttökate, milj. euroa3,318,547,0
Vertailukelpoinen käyttökate, %3,016,110,6
Käyttökate, milj. euroa3,318,547,0
Liikevoitto, milj. euroa-1,313,626,9
Liikevoitto, %-1,211,86,1
Raportointikauden voitto, milj. euroa-2,313,820,7
Liiketoiminnan rahavirta, milj. euroa-2,716,011,1
Osakekohtainen liiketoiminnan rahavirta, euroa-0,050,280,19
Osakekohtainen tulos, laimentamaton, euroa-0,040,240,36
Sijoitetun pääoman tuotto, rullaava 12 kuukautta, % *6,125,013,9
Velkaantumisaste (gearing), %35,013,330,4

* Oikaistu

Tässä osavuosikatsauksessa sulkeissa esitetyt luvut viittaavat viime vuoden vastaavaan ajankohtaan, ellei muuta ole mainittu.

Tammi-maaliskuu 2022 lyhyesti:

- Liikevaihto laski 4 % ja oli 110,3 milj. euroa (115,3)
- Vertailukelpoinen käyttökate laski 3,3 milj. euroon (18,5)
- Liiketoiminnan rahavirta oli -2.7 milj. euroa (16,0)

Näkymät vuodelle 2022 päivitetty

Suominen odottaa, että sen vertailukelpoinen käyttökate (EBITDA) vuonna 2022 laskee selvästi vuodesta 2021. Ukrainan sota on pahentanut jo entisestään merkittävää raaka-aineiden, energian ja kuljetusten kustannusinflaatiota. Lisäksi, vaikka asiakkaiden varastotasojen normalisoituminen Yhdysvalloissa on edennyt, on se ollut jonkin verran odotettua hitaampaa. Nämä tekijät vaikuttavat koko vuoden tulokseen negatiivisesti, vaikkakin uskomme tuotteidemme kysynnän parantuvan vuoden toisella puoliskolla. Vuonna 2021 Suomisen vertailukelpoinen käyttökate oli 47,0 milj. euroa.

Aikaisemmat näkymät

Suominen odottaa, että sen vertailukelpoinen käyttökate (EBITDA) vuonna 2022 laskee vuodesta 2021. Pääsyyt ovat tiettyjen asiakkaiden edelleen korkeat varastotasot sekä tämänhetkisestä koronatilanteesta johtuvat operatiiviset haasteet koko toimitusketjussa, joista molemmat vaikuttavat tulokseen negatiivisesti varsinkin ensimmäisellä neljänneksellä. Vuonna 2021 Suomisen vertailukelpoinen käyttökate oli 47,0 milj. euroa.

Petri Helsky, toimitusjohtaja:

Alkuvuosi 2022 oli Suomiselle haastava kuten odotimmekin. Tietyt avainasiakkaat erityisesti Yhdysvalloissa kamppailivat edelleen varastotasojensa kanssa. Lisäksi vuoden varhaisessa vaiheessa koronaviruksen omikron-variantti haittasi sekä meidän että asiakkaidemme toimintoja. Molemmat tekijät vaikuttivat myyntiimme negatiivisesti. Kustannuspuolella raaka-aine-, energia- ja kuljetuskustannukset nousivat edelleen voimakkaasti. Myynnin hinnoittelumekanismien viiveestä johtuen myyntihintamme ensimmäisellä vuosineljänneksellä ei täysin heijastaneet näitä korotuksia.

Tuomitsemme Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan ja tunnemme syvää myötätuntoa kaikkia ukrainalaisia kohtaan, joiden elämää Venäjän käsittämätön aggressio on järkyttänyt. Sodan välitön vaikutus Suomisen liiketoimintaan on vähäinen, sillä meillä ei ole lainkaan toimittajia Venäjällä, Valko-Venäjällä ja Ukrainassa sekä vain hyvin harvoja asiakkaita Venäjällä. Sodan alettua olemme lopettaneet kaiken myynnin Venäjälle. Suomiseen yrityksenä vaikuttavat eniten hyökkäyksen välilliset taloudelliset vaikutukset, jotka pahentavat edellä mainittua merkittävää kustannusinflaatiota.

Liikevaihtomme ensimmäisellä kvartaalilla oli 110,3 milj. euroa (115,3). Myyntimäärät laskivat COVID-19-pandemian huipusta ja myyntihinnat nousivat selvästi korkeammista raaka-ainekustannuksista johtuen. Vuosineljänneksen käyttökate (EBITDA) oli 3,3 milj. euroa (18,5). Pääsyynä laskuun olivat alhaisemmat volyymit sekä aikaviive asiakashinnoittelumme ja raaka-aine-, energia- ja kuljetuskustannusten välillä. Nämä kustannukset nousivat myyntihintojamme enemmän.

Parantaaksemme taloudellista suorituskykyämme olemme käynnistäneet käyttökatteen parannusohjelman tunnistaaksemme sekä uusia myyntimahdollisuuksia että kustannussäästökohteita. Yksi esimerkki toteutetuista toimista on maaliskuun puolivälissä käyttöön otettu energialisämaksu kaikkiin Euroopassa myytäviin tuotteisiimme. Lisäksi, koska USA:n varasto-ongelmat liittyvät pääosin tiettyyn tuoteryhmään, olemme pyrkineet laajentamaan tuotevalikoimaa niillä tuotantolinjoilla, joihin varastojen epätasapaino erityisesti vaikuttaa.

Visiomme on olla edelläkävijä vastuullisissa kuitukankaissa ja kehitämme vastuullisten tuotteidemme valikoimaa sen mukaisesti. Lanseerasimme vuosineljänneksen aikana ensimmäisen hiilineutraalin tuotteemme, BIOLACE® Zero -kuitukankaan. Vastuullisuustyömme sai tunnustusta myös IDEA®22 -konferenssissa, jossa HYDRASPUN® Aquaflo -tuotteemme voitti palkinnon Nonwoven Product Achievement -kategoriassa.

Lähitulevaisuus näyttää edelleen haastavalta. Ukrainan sota on pahentanut raaka-aine-, energia- ja kuljetuskustannusten inflaatiopaineita sekä lisännyt yleistä epävarmuutta. Eräiden Yhdysvalloissa toimivien avainasiakkaidemme varastotasot ovat pysyneet koholla huolimatta laskevasta trendistä, jota vakaa loppukäyttäjäkysyntä tukee. Olemme kuitenkin optimistisempia vuoden toisen puoliskon suhteen. Näemme merkkejä raaka-aineiden kustannusinflaation hidastumisesta kolmannesta vuosineljänneksestä eteenpäin ja odotamme myös tuotteidemme kysynnän paranevan Yhdysvaltojen varastotasojen normalisoitumisen ja aiemmin mainittujen portfoliomme laajentamistoimien ansiosta.

LIIKEVAIHTO

Suomisen liikevaihto laski tammi-maaliskuussa 4 % edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta ja oli 110,3 milj. euroa (115,3). Myyntimäärät vähenivät ja myyntihinnat paranivat korkeammista raaka-aineiden hinnoista johtuen. Valuuttakurssit vaikuttivat liikevaihtoon positiivisesti 4,6 milj. euroa.

Suomisella on kaksi liiketoiminta-aluetta, Amerikat ja Eurooppa. Amerikat-liiketoiminta-alueen liikevaihto oli 61,7 milj. euroa (71,9) ja Eurooppa-liiketoiminta-alueen 48,5 milj. euroa (43,4).

KÄYTTÖKATE, LIIKEVOITTO JA TULOS

Käyttökate laski 3,3 milj. euroon (18,5). Tähän vaikuttivat alhaisemmat myyntivolyymit ja aikaviive korkeampien raaka-aineiden-, energian-, ja kuljetuskustannusten sekä myyntihintojen välillä. Valuuttakurssien positiivinen vaikutus käyttökatteeseen oli 0,6 milj. euroa.

Liikevoitto laski -1,3 milj. euroon (13,6).

Tulos ennen tuloveroja oli -2,2 milj. euroa (16,9) ja raportointikauden tulos -2,3 milj. euroa (13,8). Amerplastin myynnillä oli 3,7 milj. euron positiivinen vaikutus vertailukauden tulokseen.

RAHOITUS

Konsernin korolliset nettovelat nimellisarvoon olivat katsauskauden lopussa 53,8 milj. euroa (20,2). Velkaantumisaste oli 35,0 % (13,3 %) ja omavaraisuusaste 39,8 % (43,9 %).

Nettorahoituskulut olivat tammi-maaliskuussa -0,9 milj. euroa (+3,3) eli -0,8 % (2,8 %) liikevaihdosta. Vertailukauden nettorahoituskulut sisältävät Amerplastin myynnistä johtuvan 3,7 milj. euron tuoton. Valuuttakurssien vaihtelu pienensi nettorahoituskuluja 0,7 milj. eurolla. Vertailukaudella valuuttakurssien vaihtelu pienensi nettorahoituskuluja 0,7 milj. eurolla.

Liiketoiminnan rahavirta oli -2,7 milj. euroa (16,0) ja osakekohtainen liiketoiminnan rahavirta -0,05 euroa (0,28). Liiketoiminnan rahavirran heikkenemiseen vaikutti eniten laskenut tulos. Käyttöpääomaa sitoutui lisää 4,3 milj. euroa (Q1 2021: sitoutui lisää 2,2 milj. euroa).

INVESTOINNIT

Suomisen bruttoinvestoinnit olivat tammi-maaliskuussa 1,8 milj. euroa (5,2) ja ne koostuivat pääosin ylläpitoinvestoinneista.
Katsauskauden poistot olivat 4,6 milj. euroa (4,9).

EDISTYMINEN VASTUULLISUUDESSA

Keskitymme vahvasti turvallisuuteen ja tapaturmien ennaltaehkäisyyn, ja pitkän aikavälin tavoitteemme on nolla poissaoloon johtanutta tapaturmaa. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä toimipaikoillamme ei tapahtunut yhtään poissaoloon johtanut tapaturma (LTA, lost time accident).

Työntekijän ja esimiehen väliset kehityskeskustelut käytiin helmi-maaliskuussa. Keskustelut kattoivat 98 % toimihenkilöistä. Tavoitteemme on kehittää ja maailmanlaajuisesti yhdenmukaistaa myös tuntipalkkaisten työntekijöidemme kehityskeskusteluprosessia.

Olemme sitoutuneet parantamaan jatkuvasti toimintamme tehokkuutta sekä luonnonvarojen tehokasta hyödyntämistä. Ensimmäisellä neljänneksellä jatkoimme aktiivisia toimenpiteitämme tavoitteidemme saavuttamiseksi. Tavoitteemme on vuoteen 2025 mennessä vähentää energiankulutustamme, kasvihuonekaasupäästöjämme, vedenkulutustamme ja kaatopaikkajätettämme 20 % tuotettua tonnia kohti verrattuna vertailuvuoteen 2019. Yhtenä konkreettisena esimerkkinä toimistamme kasvihuonekaasujen vähentämiseksi asensimme aurinkopaneeleja Alicanten tehtaallemme ensimmäisen vuosineljänneksen aikana.

Tarjoamme asiakkaillemme kattavan valikoiman vastuullisia kuitukankaita ja kehitämme jatkuvasti uusia ja innovatiivisia ratkaisuja, joiden ympäristövaikutukset ovat entistä pienemmät. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä lanseerasimme ensimmäisen hiilineutraalin kuitukankaamme BIOLACE® Zeron. Tavoitteemme on vastuullisten kuitukankaiden myynnin 50 % kasvu vuoteen 2025 mennessä vuoteen 2019 verrattuna ja yli kymmenen vastuullisten tuotteiden tuotelanseerausta vuodessa.

Suominen raportoi edistymisestään tärkeimmissä vastuullisuusmittareissa (KPI) vuosittain.

Suominen raportoi edistymisestään vastuullisuustyössä osana vuoden 2021 vuosikertomusta, joka julkaistiin 2.3.2022. Suomisen vuoden 2021 vastuullisuusraportointi on laadittu Global Reporting Initiativen GRI-standardien ”Core”-laajuuden mukaisesti ja se on ulkoisesti varmennettu.

OSAKETIEDOT

Osakepääoma

Suominen Oyj:n kaupparekisteriin rekisteröityjen osakkeiden määrä 31.3.2022 oli 58 259 219 osaketta ja osakepääoma oli 11 860 056,00 euroa.

Vaihto ja kurssi

Suominen Oyj:n osakkeiden vaihto Nasdaq Helsingissä 1.1.–31.3.2022 oli 7 195 433 osaketta eli 12,6 % osakkeiden keskimääräisestä määrästä ilman omia osakkeita. Osakkeen ylin kurssi oli 5,27 euroa, alin 3,02 euroa ja kaupankäyntivolyymilla painotettu keskikurssi 3,85 euroa. Katsauskauden päätöskurssi oli 3,55 euroa. Yhtiön osakekannan markkina-arvo ilman omia osakkeita 31.3.2022 oli 204,0 milj. euroa.

Omat osakkeet

Suominen Oyj:n hallussa oli 797 077 omaa osaketta 31.3.2022. Osakeperusteisen kannustinjärjestelmän ansaintajakson päätyttyä ohjelmaan osallistuneille siirrettiin helmikuussa yhteensä 237 584 osaketta.

Suomisen omien osakkeiden osto-ohjelma alkoi 3.11.2021 ja päättyi 21.1.2022. Tammikuussa 2022 hankittiin yhteensä 68 677 omaa osaketta.

Hallituksen palkkioiden osakkeina maksettava osuus

Suomisen 24.3.2022 pidetty yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenten vuosipalkkioista 75 % maksetaan rahana ja 25 % maksetaan Suominen Oyj:n osakkeina.

Osakkeet luovutetaan hallituksen päätöksellä yhtiön hallussa olevista omista osakkeista kahden viikon kuluessa yhtiön tammi-maaliskuun 2022 osavuosikatsauksen julkistamisesta.

Johdon ja avainhenkilöiden osakeperusteiset kannustinjärjestelmät

Suomisen johto ja avainhenkilöt kuuluvat yhtiön osakeperusteiseen pitkän aikavälin kannustinjärjestelmään. Kannustinjärjestelmiä on kuvattu tarkemmin tilinpäätöksessä sekä palkitsemisraportissa, joka on saatavana yhtiön verkkosivuilta osoitteessa www.suominen.fi.

Yhtiön osakepalkkiojärjestelmä on kolme kolmivuotista ansaintajaksoa, kalenterivuodet 2020–2022, 2021–2023 ja 2022–2024. Kannustinjärjestelmän tavoitteena on yhdistää osakkeenomistajien sekä johdon ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon lisäämiseksi pitkällä aikavälillä, sitouttaa osallistujat yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen, yhtiön osakkeiden ansaitsemiseen ja kerryttämiseen perustuva palkkiojärjestelmä.

Osakeperusteinen kannustinjärjestelmä: meneillään olevat ansaintajaksot

Jakso2020–20222021–20232022–2024
Palkkion perusteOsakkeen suhteellinen kokonaistuotto (Total Shareholder Return TSR)Osakkeen suhteellinen kokonaistuotto (Total Shareholder Return TSR)Osakkeen suhteellinen kokonaistuotto (Total Shareholder Return TSR)
Mahdollinen palkkion maksuMaksetaan osittain Suomisen osakkeina ja osittain rahana keväällä 2023Maksetaan osittain Suomisen osakkeina ja osittain rahana keväällä 2024Maksetaan osittain Suomisen osakkeina ja osittain rahana keväällä 2025
Osallistujat17 henkilöä19 henkilöä25 henkilöä
Osakkeiden maksimimäärä748 500456 500401 000


Suomisen toimitusjohtajan on omistettava puolet järjestelmistä saamastaan netto-osakemäärästä, kunnes hänen osakeomistuksensa vastaa yhteensä hänen yhden vuoden bruttovuosipalkkaansa. Johtoryhmän jäsenen on omistettava puolet järjestelmän perusteella saamastaan netto-osakemäärästä, kunnes hänen osakeomistuksensa vastaa yhteensä puolta hänen vuotuisesta bruttopalkastaan. Tämä osakemäärä on omistettava niin kauan kuin osallistujan työ- tai toimisuhde konserniyhtiöön jatkuu.

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

Suominen Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 24.3.2022.

Yhtiökokous vahvisti yhtiön ja konsernin tilinpäätöksen tilikaudelta 2021 ja myönsi vastuuvapauden yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous hyväksyi toimielinten palkitsemisraportin 2021.

Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että tilikaudelta 2021 maksetaan osinkoa 0,20 euroa osakkeelta.

Suomisen yhtiökokous päätti hallituksen jäsenten palkkioista. Hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio on 70 000 euroa, hallituksen varapuheenjohtajan ja muiden hallituksen jäsenten vuosipalkkio 33 000 euroa. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan 10 000 euron lisäkorvaus. Lisäksi hallituksen jäsenille maksetaan kokouspalkkioita siten, että kullekin hallituksen jäsenelle maksetaan 500 euron kokouspalkkio kokouksesta, joka pidetään hallituksen jäsenen kotimaassa ja 1 000 euron kokouspalkkio kokouksesta, joka pidetään muualla kuin hallituksen jäsenen kotimaassa ja puhelinkokouksesta 500 euroa.

Hallituksen jäsenten vuosipalkkioista 75 % maksetaan rahana ja 25 % Suominen Oyj:n osakkeina. Kulukorvaukset maksetaan yhtiön voimassa olevan matkustussäännön mukaisesti.

Yhtiön hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin kuusi (6). Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Andreas Ahlström, Björn Borgman, Jaakko Eskola, Nina Linander ja Laura Raitio. Hallituksen uudeksi jäseneksi valittiin Aaron Barsness.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin uudelleen Jaakko Eskola.

Suominen Oyj:n tilintarkastajaksi valittiin Ernst & Young Oy, tilintarkastusyhteisö, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Toni Halonen.

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta sekä osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien optio- ja muiden erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutuksen ehdot on kuvattu jäljempänä tässä osavuosikatsauksessa.

Suominen julkaisi 24.3.2022 pörssitiedotteen yhtiökokouksen päätöksistä sekä hallituksen järjestäytymiskokouksen päätöksistä. Pörssitiedote sekä uuden hallituksen jäsenen esittely löytyvät yhtiön verkkosivuilta www.suominen.fi.

Yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti Suominen maksoi 7.4.2022 osinkoja yhteensä 11,5 milj. euroa vuodelta 2022, joka vastaa 0,20 euroa osakkeelta.


Hallituksen järjestäytyminen ja valiokunnat

Yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi varapuheenjohtajaksi Andreas Ahlströmin.

Hallitus valitsi keskuudestaan myös tarkastusvaliokunnan ja henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan jäsenet. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin uudelleen Nina Linander. Andreas Ahlström ja Laura Raitio valittiin uudelleen tarkastusvaliokunnan jäseniksi. Henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin uudelleen Jaakko Eskola ja jäseneksi uudelleen Björn Borgman ja uudeksi jäseneksi Aaron Barsness.

Hallituksen valtuutukset

Hallituksella on 24.3.2022 pidetyn yhtiökokouksen antama valtuutus päättää enintään 1 000 000 yhtiön oman osakkeen hankkimisesta. Omat osakkeet hankitaan muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa yhtiön vapaalla omalla pääomalla osakkeiden hankintahetken markkinahintaan Nasdaq Helsinki Oy:n säännellyllä markkinalla järjestämässä kaupankäynnissä. Osakkeet hankitaan ja maksetaan Nasdaq Helsinki Oy:n ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen mukaisesti. Osakkeita hankitaan käytettäväksi yhtiön osakepohjaisiin kannustinjärjestelmiin, hallituksen jäsenyyspalkkioiden maksamiseksi, vastikkeena liiketoimintaan liittyvissä hankinnoissa tai yhtiöllä pidettäväksi, muutoin luovutettaviksi tai mitätöitäviksi. Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimiseen liittyvistä ehdoista. Valtuutus on voimassa 30.6.2023 saakka ja se kumoaa kaikki aiemmat omien osakkeiden hankintavaltuutukset.

Hallituksella on 24.3.2022 pidetyn yhtiökokouksen antama valtuutus päättää uusien osakkeiden hankkimisesta ja/tai yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta ja/tai osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien optio ja muiden erityisten oikeuksien antamista. Uudet osakkeet voidaan antaa ja yhtiöllä olevat omat osakkeet luovuttaa yhtiön osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita; tai osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten esimerkiksi osakkeiden käyttäminen vastikkeena mahdollisissa yrityshankinnoissa tai muissa yhtiön liiketoimintaan kuuluvissa järjestelyissä, investointien rahoittaminen, osakkeiden käyttäminen osana yhtiön kannustinjärjestelmää tai osakkeiden käyttäminen hallituksen jäsenten palkkioiden osakeosuuden suorittamiseksi. Uudet osakkeet voidaan antaa myös maksuttomana osakeantina yhtiölle itselleen. Uusia osakkeita voidaan antaa ja/tai yhtiön tai sen konserniyhtiön hallussa olevia yhtiön omia osakkeita voidaan luovuttaa yhteensä enintään 5 000 000 kappaletta.

Hallitus voi antaa osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja optio- ja muita erityisiä oikeuksia, jotka oikeuttavat maksua vastaan saamaan uusia osakkeita tai yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Oikeus voidaan antaa myös yhtiön velkojalle siten, että oikeuteen liittyy ehto velkojan saatavan käyttämisestä osakkeen merkintähinnan kuittaamiseen (vaihtovelkakirjalaina). Osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja optio- ja muita erityisiä oikeuksia ei kuitenkaan anneta osana yhtiön palkitsemisjärjestelmää.

Yhtiön antamien optio- ja muiden erityisten oikeuksien nojalla merkittävien uusien osakkeiden ja yhtiön hallussa olevien luovutettavien omien osakkeiden lukumäärä voi olla enintään yhteensä 5 000 000 kappaletta, joka määrä sisältyy yllä mainittuun enimmäismäärään.

Valtuutukset kumoavat kaikki aikaisemmat osakeantia sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamista koskevat valtuutukset. Hallitus päättää kaikista muista valtuutuksiin liittyvistä seikoista. Valtuutukset ovat voimassa 30.6.2023 saakka.

ARVOPAPERIMARKKINALAIN 9. LUVUN 5 § MUKAISET ILMOITUKSET

8.3.2022: Erkki Etolan määräysvaltayhtiön Etola Groupin osakeomistus Suomisessa ylitti 10 % liputusrajan. Samaan aikaan Erkki Etolan ja hänen määräysvaltayhtiöidensä omistus ylitti 20 % liputusrajan.

25.2.2022: Erkki Etolan määräysvaltayhitön Etola Goupin omistus Suomisessa ylitti 5 % liputusrajan.

20.2.2022: Keskinäinen vakuutusyhtiö Ilmarisen osakeomistus Suomisessa alitti 5 % liputusrajan.

LYHYEN AIKAVÄLIN RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT

Suomiselle relevantit raaka-aine-, energia-, ja kuljetusmarkkinat kärsivät edelleen merkittävästä volatiliteetista ja kustannusinflaatiosta. Tämä voi vaikuttaa Suomisen taloudelliseen suoritukseen riippuen siitä, miten markkinat kehittyvät.

Ukrainan sotaan liittyen välittömät vaikutukset Suomisen liiketoimintaan ovat vähäiset, sillä meillä on hyvin vähän asiakkaita eikä lainkaan toimittajia Venäjällä, Valko-Venäjällä ja Ukrainassa. Suomiseen yrityksenä vaikuttavat eniten hyökkäyksen välilliset taloudelliset vaikutukset, jotka vaikuttavat edellä mainittuun kustannusinflaatioon.

Myös COVID-19 pandemia voi aiheuttaa edelleen epävarmuutta Suomisen liiketoimintaympäristössä. Pandemiaan liittyvät riskit liittyvät henkilöstömme ja asiakkaidemme terveyteen ja turvallisuuteen, mahdollisiin ongelmiin raaka-aineiden saatavuudessa ja kuljetuksiin liittyvät haasteet, sekä mahdolliset asiakkaiden tai omien tuotantolaitosten sulkemiset virusinfektioista johtuen. Asiaamme ovat pääosin pärjänneet taloudellisesti hyvin myös pandemian aikana ja siksi Suomisen luottoriskit eivät ole merkittävästä kasvaneet.

Suomisen muut riskit sisältävät muun muassa valmistukseen liittyvät riskit, kilpailuun, raaka-aineiden hintaan ja saatavuuteen sekä asiakkaiden ostomääriin ja asiakasluottoihin liittyvät riskit, riskit liittyen muutoksiin lainsäädännössä, poliittisessa ympäristössä ja taloudellisissa olosuhteissa sekä rahoitusriskit.

Tarkempi kuvaus riskeistä löytyy Suomisen vuosikertomuksesta 2021 osoitteesta suominen.fi.

TOIMINTAYMPÄRISTÖ

Suomisen valmistamia kuitukankaita käytetään pääosin kuluttajille suunnatuissa päivittäistavaroissa, kuten erilaisissa kosteuspyyhkeissä, hygieniatuotteissa ja terveydenhuollon tuotteissa. Näillä Suomisen kohdemarkkinoilla yleinen taloudellinen tilanne säätelee kulutuskysynnän kehitystä, vaikka päivittäistavaroiden kysyntä ei luonteeltaan ole kovin syklistä. Suomisen suurimmat markkina-alueet ovat Pohjois-Amerikka ja Eurooppa. Lisäksi yhtiö toimii Etelä-Amerikan markkinoilla. Kuitukankaiden kysynnän kasvu on tyypillisesti ylittänyt bruttokansantuotteen kasvun muutamalla prosenttiyksiköllä.

Markkinoiden odotus on, että pitkällä aikavälillä pyyhintätuotteiden loppukäyttäjäkysyntä pysyy korkeammalla tasolla kuin ennen koronaviruspandemiaa. Pandemia kuitenkin aiheutti kysyntäpiikin, jota seurannut kysynnän hiipuminen on johtanut varastojen epätasapainoon koko hankintaketjussa, erityisesti USA:ssa. Tämä tilanne jatkuu osittain edelleen.

Ukrainan sota on pahentanut raaka-aine-, energia- ja kuljetuskustannusten inflaatiopaineita sekä lisännyt yleistä epävarmuutta. Näemme kuitenkin merkkejä raaka-aineiden kustannusinflaation hidastumisesta kolmannesta vuosineljänneksestä eteenpäin ja odotamme lisäksi Yhdysvaltojen varastotasojen normalisoituvan.

NÄKYMÄT VUODELLE 2022

Suominen odottaa, että sen vertailukelpoinen käyttökate (EBITDA) vuonna 2022 laskee selvästi vuodesta 2021. Ukrainan sota on pahentanut jo entisestään merkittävää raaka-aineiden, energian ja kuljetusten kustannusinflaatiota. Lisäksi, vaikka asiakkaiden varastotasojen normalisoituminen Yhdysvalloissa on edennyt, on se ollut jonkin verran odotettua hitaampaa. Nämä tekijät vaikuttavat koko vuoden tulokseen negatiivisesti, vaikkakin uskomme tuotteidemme kysynnän parantuvan vuoden toisella puoliskolla. Vuonna 2021 Suomisen vertailukelpoinen käyttökate oli 47,0 milj. euroa.

SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ SEKÄ PALKITSEMISRAPORTTI

Suominen on laatinut vuodelta 2021 erillisen selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkitsemisraportin suomalaisten listayhtiöiden hallinnointikoodin suositusten mukaisesti. Selvitykset
kattavat myös muita keskeisiä hallinnoinnin osa-alueita. Ne on julkaistu erillään hallituksen
toimintakertomuksesta Suomisen verkkosivuilla osoitteessa www.suominen.fi.

AUDIOCAST-LÄHETYS JA PUHELINKONFERENSSI

Suomisen toimitusjohtaja Petri Helsky ja talousjohtaja Toni Tamminen esittelevät tuloksen analyytikoille, sijoittajille ja medialle englanninkielisessä audiocast-lähetyksessä ja puhelinkonferenssissa 4.5.2022 klo 11.00.

Lähetystä on mahdollista seurata osoitteessa https://suominen.videosync.fi/2022-q1-results. Lähetyksen tallenne ja esitysaineistot ovat saatavilla tilaisuuden jälkeen osoitteessa www.suominen.fi.

Tilaisuuteen voi osallistua myös puhelinkonferenssin kautta. Puhelinkonferenssiin osallistutaan soittamalla numeroon 09 81 710 310 ja syöttämällä vahvistuskoodi 26630687#. Kysymykset tulee esittää englanniksi.

SEURAAVA TALOUDELLINEN KATSAUS

Suominen julkaisee puolivuosikatsauksensa 2021 tiistaina 9.8.2022 noin klo 9.30.

SUOMINEN-KONSERNI 1.1.–31.3.2022

Tässä osavuosikatsauksessa esitettävät luvut on pääosin esitetty tuhansina euroina. Pyöristyseroista johtuen taulukoiden luvut eivät yhteenlaskettuina välttämättä täsmää taulukoiden loppusummiin.

Tässä osavuosikatsauksessa esitettävät tiedot ovat tilintarkastamattomia.

Tämä osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin mukaisesti. Vuoden 2022 alussa Suominen otti käyttöön uusia IFRS-standardeja sekä niiden tulkintoja. Muilta osin osavuosikatsauksessa käytetyt laatimisperiaatteet ovat samat kuin konsernitilinpäätöksessä vuodelta 2021.

Uusilla tai uudistetuilla standardeilla tai tulkinnoilla, jotka tulivat voimaan 1.1.2022, ei ole merkittävää vaikutusta Suomisen konsernitilinpäätökseen.

TASE  

1 000 euroa31.3.202231.3.202131.12.2021
Varat   
Pitkäaikaiset varat   
Liikearvo15 49615 49615 496
Aineettomat hyödykkeet12 50315 92513 176
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet116 643110 050115 478
Käyttöoikeusomaisuuserät15 46517 40515 741
Oman pääoman ehtoiset instrumentit421421421
Muut pitkäaikaiset saamiset1016996
Laskennalliset verosaamiset1 6652 0441 668
Pitkäaikaiset varat yhteensä162 295161 410162 077
    
Lyhytaikaiset varat   
Vaihto-omaisuus49 00539 73249 763
Myyntisaamiset66 74055 43265 495
Muut lyhytaikaiset saamiset9 0076 2565 403
Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset2 4392 1682 564
Rahavarat97 04681 999101 357
Lyhytaikaiset varat yhteensä224 237185 587224 583
    
Varat yhteensä386 532346 997386 660
    
Oma pääoma ja velat   
Oma pääoma   
Osakepääoma11 86011 86011 860
Ylikurssirahasto24 68124 68124 681
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto75 69275 60275 692
Arvonmuutos- ja muut rahastot80-7-7
Kurssierot-680-10 100-5 577
Kertyneet voittovarat41 87150 19256 549
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma153 504152 227163 199
    
Velat   
Pitkäaikaiset velat   
Laskennalliset verovelat13 42113 88413 931
Velat etuuspohjaisista järjestelyistä596752638
Pitkäaikaiset varaukset1 9481 8331 916
Pitkäaikaiset vuokrasopimusvelat12 91714 64213 167
Muut pitkäaikaiset velat1173
Joukkovelkakirjalainat49 18183 15549 144
Pitkäaikaiset velat yhteensä78 064114 28378 799
    
Lyhytaikaiset velat   
Lyhytaikaiset varaukset270
Lyhytaikaiset vuokrasopimusvelat2 8822 5842 761
Joukkovelkakirjalainat84 36884 062
Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat7293 403669
Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat66 98574 23057 170
Lyhytaikaiset velat yhteensä154 96480 487144 662
    
Velat yhteensä233 028194 770223 461
    
Oma pääoma ja velat yhteensä386 532346 997386 660

TULOSLASKELMA

1 000 euroa1-3/20221-3/20211-12/2021
Liikevaihto110 269115 333443 219
Hankinnan ja valmistuksen kulut-103 687-95 125-392 390
Bruttokate6 58220 20850 828
Liiketoiminnan muut tuotot3158454 434
Myynnin, markkinoinnin ja hallinnon kulut-7 255-6 622-26 238
Tutkimus- ja kehityskulut-795-600-2 678
Liiketoiminnan muut kulut-116-238595
Liikevoitto-1 26813 59226 941
Nettorahoituskulut-9303 266-390
Voitto ennen tuloveroja-2 19816 85826 551
Tuloverot-138-3 085-5 816
Raportointikauden voitto-2 33613 77420 734
    
Osakekohtainen tulos, euroa   
Laimentamaton-0,040,240,36
Laimennettu-0,040,240,36

LAAJA TULOSLASKELMA

1 000 euroa1-3/20221-3/20211-12/2021
    
Raportointikauden voitto-2 33613 77420 734
    
Muut laajan tuloksen erät:   
Erät, jotka siirretään myöhemmin tulosvaikutteisiksi   
Kurssierot5 1034 2689 137
Muihin laajan tuloksen eriin liittyvät tuloverot-206-436-781
Yhteensä4 8973 8328 356
Erät, joita ei siirretä tulosvaikutteisiksi   
Etuuspohjaisten järjestelyiden uudelleen määrittämisestä johtuvat erät26
Muihin laajan tuloksen eriin liittyvät tuloverot-7
Yhteensä19
    
Muut laajan tuloksen erät yhteensä4 8973 8328 375
    
Raportointikauden laaja tulos yhteensä2 56117 60629 109

LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA

1 000 euroaOsake-pääomaYlikurssi-rahastoSVOP-rahastoKurssierot 
Oma pääoma 1.1.202211 86024 68175 692-5 577 
Raportointikauden voitto 
Muut laajan tuloksen erät4 897 
Laaja tulos yhteensä4 897 
Osingonjako 
Osakeperusteiset maksut 
Omien osakkeiden hankinta 
Siirrot erien välillä 
Oma pääoma 31.3.202211 86024 68175 692-680 
1 000 euroaArvonmuutos- ja muut rahastotKertyneet voittovaratEmoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä
Oma pääoma 1.1.2022-756 549163 199
Raportointikauden voitto-2 336-2 336
Muut laajan tuloksen erät4 897
Laaja tulos yhteensä-2 3362 561
Osingonjako-11 492-11 492
Osakeperusteiset maksut-412-412
Omien osakkeiden hankinta-352-352
Siirrot erien välillä87-87
Oma pääoma 31.3.20228041 871153 504


1 000 euroaOsake-pääomaYlikurssi-rahastoSVOP-rahastoOmat osakkeet
Oma pääoma 1.1.202111 86024 68181 361-44
Raportointikauden voitto
Muut laajan tuloksen erät
Laaja tulos yhteensä
Osakeperusteiset maksut
Omien osakkeiden luovutus44
Osingonjako ja varojen jako-5 759
Oma pääoma 31.3.202111 86024 68175 602


1 000 euroaKurssi-erotArvonmuutos- ja muut rahastotKertyneet voittovaratEmoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä
Oma pääoma 1.1.2021-13 933-741 962145 882
Raportointikauden voitto13 77413 774
Muut laajan tuloksen erät3 8323 832
Laaja tulos yhteensä3 83213 77417 606
Osakeperusteiset maksut259259
Omien osakkeiden luovutus-44
Osingonjako ja varojen jako-5 759-11 519
Oma pääoma 31.3.2021-10 100-750 192152 227


1 000 euroaOsake-pääomaYlikurssi-rahastoSVOP-rahastoOmat osakkeet
Oma pääoma 1.1.202111 86024 68181 361-44
Raportointikauden voitto
Muut laajan tuloksen erät
Laaja tulos yhteensä
Osingonjako ja pääoman palautus-5 759
Osakeperusteiset maksut
Omien osakkeiden hankinta
Omien osakkeiden luovutus9044
Oma pääoma 31.12.202111 86024 68175 692


1 000 euroaKurssierotArvonmuutos- ja muut rahastotKertyneet voittovaratEmoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä
Oma pääoma 1.1.2021-13 933-741 962145 882
Raportointikauden voitto20 73420 734
Muut laajan tuloksen erät8 356198 375
Laaja tulos yhteensä8 35620 75429 109
Osingonjako ja pääoman palautus-5 759-11 519
Osakeperusteiset maksut1 2761 276
Omien osakkeiden hankinta-1 640-1 640
Omien osakkeiden luovutus-4490
Oma pääoma 31.12.2021-5 577-756 549163 199

RAHAVIRTALASKELMA

1 000 euroa1-3/20221-3/20211-12/2021
    
Liiketoiminnan rahavirta   
Raportointikauden voitto-2 33613 77420 734
Oikaisut raportointikauden voittoon yhteensä5 2765 12127 585
Rahavirta ennen nettokäyttöpääoman muutosta2 94118 89548 319
Nettokäyttöpääoman muutos-4 313-2 157-25 242
Rahoituserät-466-283-5 258
Tuloverot-840-501-6 731
Liiketoiminnan rahavirta-2 67915 95411 088
    
Investointien rahavirta   
Investoinnit aineellisiin käyttöomaisuushyödykkeisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin-2 235-4 255-17 628
Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden ja aineettomien hyödykkeiden myynnit4
Rahavirta oman pääoman ehtoisten instrumenttien myynnistä2 1232 170
Investointien rahavirta-2 235-2 132-15 454
    
Rahoituksen rahavirta   
Pitkäaikaisten korollisten velkojen nostot50 000
Joukkovelkakirjalainojen liikkeellelaskukulut-939
Lyhytaikaisten korollisten velkojen takaisinmaksut-709-638-2 757
Lainasaamisten takaisinmaksu9 3019 301
Omien osakkeiden hankinta-379-1 612
Osingonjako ja pääoman palautus-11 520
Rahoituksen rahavirta-1 0888 66342 473
    
Rahavarojen muutos-6 00222 48538 106
    
Rahavarat raportointikauden alussa101 35757 87757 877
Valuuttakurssimuutosten vaikutus1 6911 6375 374
Rahavarojen muutos-6 00222 48538 106
Rahavarat raportointikauden lopussa97 04681 999101 357

TUNNUSLUVUT

 1-3/20221-3/20211-12/2021
Liikevaihdon muutos, % *-4,41,7-3,4
Bruttokate, osuus liikevaihdosta, %6,017,511,5
Vertailukelpoinen käyttökate, osuus liikevaihdosta, %3,016,110,6
Liikevoitto, osuus liikevaihdosta, %-1,211,86,1
Nettorahoituskulut, osuus liikevaihdosta, %-0,82,8-0,1
Voitto ennen tuloveroja, osuus liikevaihdosta, %-2,014,66,0
Raportointikauden voitto, osuus liikevaihdosta, %-2,111,94,7
Bruttoinvestoinnit, 1 000 euroa1 7685 22617 771
Poistot, 1 000 euroa4 5664 94220 092
Oman pääoman tuotto, rullaava 12 kuukautta, %2,928,113,3
Sijoitetun pääoman tuotto, rullaava 12 kuukautta, % **6,125,013,9
Omavaraisuusaste, %39,843,942,2
Velkaantumisaste (gearing), %35,013,330,4
Henkilöstö keskimäärin (FTE - kokoaikaisiksi muutettuina)710703709
Osakekohtainen tulos, euroa, laimentamaton-0,040,240,36
Osakekohtainen tulos, euroa, laimennettu-0,040,240,36
Osakekohtainen liiketoiminnan rahavirta, euroa-0,050,280,19
Osakekohtainen oma pääoma, euroa2,672,642,85
Osakkeiden lukumäärä katsauskauden lopussa, ilman omia osakkeita57 462 14257 599 16457 293 235
Osakekurssi raportointikauden lopussa, euroa3,555,745,18
Alin osakekurssi raportointikaudella, euroa3,025,004,25
Ylin osakekurssi raportointikaudella, euroa5,276,246,41
Kaupankäyntivolyymilla painotettu keskikurssi, euroa3,855,605,48
Osakekannan markkina-arvo, milj. euroa204,0330,6296,8
Vaihdettujen osakkeiden lukumäärä7 195 4337 004 14717 714 203
Vaihdettujen osakkeiden lukumäärä, % keskimääräisestä osakemäärästä12,612,230,8
    
* Edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna.  
** Oikaistu   
 31.3.202231.3.202131.12.2021
Korolliset nettovelat, 1 000 euroa   
Pitkäaikaiset korolliset velat, nimellisarvo62 91799 64263 167
Lyhytaikaiset korolliset velat, nimellisarvo87 8822 58487 761
Korolliset saamiset ja rahavarat-97 046-81 999-101 357
Korolliset nettovelat53 75320 22749 570

TUNNUSLUKUJEN JA VAIHTOEHTOISTEN TUNNUSLUKUJEN LASKENTA

Osakekohtaiset tunnusluvut ovat joko IFRS-tunnuslukuja (osakekohtainen tulos), Valtiovarainministeriön asetuksen edellyttämiä tunnuslukuja tai vaihtoehtoisia tunnuslukuja (osakekohtainen liiketoiminnan rahavirta).

Osa Suomisen esittämistä muista tunnusluvuista on vaihtoehtoisia tunnuslukuja. Vaihtoehtoinen tunnusluku on taloudellinen tunnusluku, joka on muu kuin IFRS-normistossa määritelty tai nimetty taloudellinen tunnusluku. Suomisen käsityksen mukaan vaihtoehtoisten tunnuslukujen käyttö antaa esimerkiksi sijoittajille hyödyllistä tietoa konsernin taloudellisesta toiminnasta ja tilasta ja helpottaa raportointikausien välistä vertailua.

Konsernitilinpäätöksen ja osakekohtaisten tunnuslukujen komponenttien välinen yhteys on esitetty vuoden 2021 konsernitilinpäätöksessä. Konsernitilinpäätöksen ja vaihtoehtoisten tunnuslukujen komponenttien välinen yhteys on esitetty Suomisen vuoden 2021 vuosikertomuksessa.

Osakekohtaisten tunnuslukujen laskenta

Osakekohtainen tulos

Laimentamaton osakekohtainen tulos (EPS)



 Raportointikauden voitto verojen jälkeen
=Keskimääräinen osakeantioikaistu osakemäärä ilman omia osakkeita

 


Laimennettu osakekohtainen tulos (EPS)



 Raportointikauden voitto
=Keskimääräinen laimennettu osakeantioikaistu osakemäärä ilman omia osakkeita

 
   


1 000 euroa 31.3.202231.3.202131.12.2021
Raportointikauden voitto -2 33613 77420 734
     
     
Keskimääräinen osakeantioikaistu osakemäärä ilman omia osakkeita 57 323 49457 581 24557 579 440
Keskimääräinen laimennettu osakeantioikaistu osakemäärä ilman omia osakkeita 57 419 94657 912 92058 023 347
     
Osakekohtainen tulos    
     
euroa    
Laimentamaton -0,040,240,36
Laimennettu -0,040,240,36

        

Osakekohtainen liiketoiminnan rahavirta

Osakekohtainen liiketoiminnan rahavirta



 Liiketoiminnan rahavirta
=Osakeantioikaistu osakemäärä raportointikauden lopussa ilman omia osakkeita

 


  31.3.202231.3.202131.12.2021
Liiketoiminnan rahavirta, tuhatta euroa -2 67915 95411 088
Osakeantioikaistu osakemäärä raportointikauden lopussa ilman omia osakkeita 57 462 14257 599 16457 293 235
Osakekohtainen liiketoiminnan rahavirta, euroa -0,050,280,19

                
Osakekohtainen oma pääoma

Osakekohtainen oma pääoma



 Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma
=Osakeantioikaistu osakemäärä raportointikauden lopussa ilman omia osakkeita

 


  31.3.202231.3.202131.12.2021
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä, tuhatta euroa 153 504152 227163 199
Osakeantioikaistu osakemäärä raportointikauden lopussa ilman omia osakkeita 57 462 14257 599 16457 293 235
Osakekohtainen oma pääoma, euroa 2,672,642,85

Osakekannan markkina-arvo

Osakekannan markkina-arvo=Osakkeiden lukumäärä raportointikauden lopussa ilman omia osakkeita x raportointikauden viimeinen pörssikurssi


  31.3.202231.3.202131.12.2021
Osakkeiden lukumäärä raportointikauden lopussa ilman omia osakkeita 57 462 14257 599 16457 293 235
Raportointikauden viimeinen pörssikurssi, euroa3,555,745,18
Osakekannan markkina-arvo, milj. euroa 204,0330,6296,8

Osakkeiden vaihto

Osakkeiden vaihto=Kauden aikana vaihdettujen osakkeiden lukumäärän suhteellinen osuus keskimääräisestä osakemäärästä ilman omia osakkeita


  31.3.202231.3.202131.12.2021 
Vaihdettujen osakkeiden lukumäärä raportointikaudella 7 195 4337 004 14717 714 203 
Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä ilman omia osakkeita57 323 49457 581 24557 579 440
Osakkeiden vaihto, % 12,612,230,8 

Tunnuslukujen ja vaihtoehtoisten tunnuslukujen laskenta

Liikevoitto ja vertailukelpoinen liikevoitto

Liikevoitto (EBIT)=Voitto ennen tuloveroja + nettorahoituskulut
     
Vertailukelpoinen liikevoitto (EBIT)=Voitto ennen tuloveroja + nettorahoituskulut oikaistuna tuloksen vertailukelpoisuuteen vaikuttavilla erillä

Eri raportointikausien tuloksen vertailukelpoisuuden parantamiseksi Suominen esittää vaihtoehtoisena tunnuslukuna vertailukelpoisen liikevoiton. Liikevoittoa oikaistaan merkittävillä liiketapahtumilla, joiden katsotaan vaikeuttavan eri raportointikausien välistä vertailua. Tällaisia eriä ovat muun muassa arvonalentumistappiot tai niiden peruutukset, merkittävät omaisuuserien luovutusvoitot ja -tappiot sekä uudelleenjärjestelykulut. Vuosina 2022 ja 2021 Suomisella ei ollut tuloksen vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä.

Käyttökate (EBITDA)

Käyttökate (EBITDA)=Liikevoitto + poistot ja arvonalentumiset


1 000 euroa 31.3.202231.3.202131.12.2021
Liikevoitto -1 26813 59226 941
+ Poistot ja arvonalentumiset4 5664 94220 092
Käyttökate 3 29818 53447 033

Bruttoinvestoinnit

1 000 euroa 31.3.202231.3.202131.12.2021
Lisäykset aineettomiin hyödykkeisiin 26119162
Lisäykset aineellisiin käyttöomaisuushyödykkeisiin1 5085 20717 609
Bruttoinvestoinnit 1 7685 22617 771

Korolliset nettovelat

Suominen katsoo, että korollisten velkojen ilmoittaminen paitsi jaksotettuun hankintamenoon, myös nimellisarvostaan, antaa sijoittajille hyödyllistä lisätietoa Suominen velkaantumisesta.

Korolliset nettovelat=Korolliset velat nimellisarvoon − korolliset saamiset − rahavarat


1 000 euroa 31.3.202231.3.202131.12.2021
Korolliset velat 149 348100 381149 134
Joukkovelkakirjalainojen lunastus- ja liikkeellelaskukulut 1 4511 8451 794
Rahavarat-97 046-81 999-101 357 
Korolliset nettovelat 53 75320 22749 570
     
Korolliset velat 149 348100 381149 134
Joukkovelkakirjalainojen lunastus- ja liikkeellelaskukulut 1 4511 8451 794
Korollisten velkojen nimellisarvo 150 799102 226150 927

Oman pääoman tuotto (ROE), %

Oman pääoman tuotto (ROE), %=Raportointikauden voitto (rullaava 12 kuukautta) x 100
  Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä (vuosineljännesten keskiarvo)


1 000 euroa 31.3.202231.3.202131.12.2021
Raportointikauden voitto (rullaava 12 kuukautta) 4 62540 34420 734
     
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä 31.3.2021 / 31.3.2020 / 31.12.2020 152 227135 868145 882
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä 30.6.2021 / 30.6.2020 / 31.3.2021 159 386138 551152 227
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä 30.9.2021 / 30.9.2020 / 30.6.2021 159 682144 074159 386
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä 31.12.2021 / 31.12.2020 / 30.9.2021 163 199145 882159 682
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä 31.3.2022 / 31.3.2021 / 31.12.2021 153 504152 227163 199
Keskiarvo 157 600143 320156 075
     
Oman pääoman tuotto (ROE), % 2,928,113,3

Sijoitettu pääoma

Sijoitettu pääoma=Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä + korolliset velat - rahavarat

Sijoitetun pääoman laskentaperiaatetta on muutettu. Aikaisempien vuosien luvut on oikaistu.

1 000 euroa 31.3.202231.3.202131.12.2021
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä 153 504152 227163 199
Korolliset velat 149 348100 381149 134
Rahavarat-97 046-81 999-101 357
Sijoitettu pääoma 205 806170 609210 975

Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), %

Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), %=Liikevoitto (rullaava 12 kuukautta) x 100
  Sijoitettu pääoma, vuosineljännesten keskiarvo

Sijoitetun pääoman tuoton laskentaperiaatetta on muutettu. Aikaisempien vuosien luvut on oikaistu.

1 000 euroa 31.3.202231.3.202131.12.2021
Liikevoitto (rullaava 12 kuukautta) 12 08147 42026 941
     
Sijoitettu pääoma yhteensä 31.3.2021 / 31.3.2020 / 31.12.2020 170 609199 571188 298
Sijoitettu pääoma yhteensä 30.6.2021 / 30.6.2020 / 31.3.2021 192 651199 529170 609
Sijoitettu pääoma yhteensä 30.9.2021 / 30.9.2020 / 30.6.2021 205 786191 626192 651
Sijoitettu pääoma yhteensä 31.12.2021 / 31.12.2020 / 30.9.2021 210 975188 298205 786
Sijoitettu pääoma yhteensä 31.3.2022 / 31.3.2021 / 31.12.2021 205 806170 609210 975
Keskiarvo 197 165189 927193 664
     
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % 6,125,013,9

Omavaraisuusaste, %

Omavaraisuusaste, %=Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä x 100 
  Taseen loppusumma - saadut ennakot


1 000 euroa 31.3.202231.3.202131.12.2021
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä 153 504152 227163 199
     
Taseen loppusumma 386 532346 997386 660
Saadut ennakot -788-60-75
  385 744346 937386 584
     
Omavaraisuusaste, % 39,843,942,2

Velkaantumisaste, %

Velkaantumisaste, %=Korolliset nettovelat x 100  
  Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä


1 000 euroa 31.3.202231.3.202131.12.2021
Korolliset nettovelat 53 75320 22749 570
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä 153 504152 227163 199
Velkaantumisaste, % 35,013,330,4


LIIKEVAIHTO MARKKINA-ALUEITTAIN

1 000 euroa1-3/20221-3/20211-12/2021
Suomi7877802 707
Muu Eurooppa45 70941 472168 841
Pohjois- ja Etelä-Amerikka62 92272 370269 247
Muut maat8517112 424
Yhteensä110 269115 333443 219

LIIKEVAIHTO LIIKETOIMINTA-ALUEITTAIN NELJÄNNESVUOSITTAIN

 20222021
1 000 euroa1-310-127-94-61-3
Amerikat61 72668 85857 04867 40271 904
Eurooppa48 53046 74741 63446 25143 432
Kohdistamattomat kurssierot ja konsernieliminoinnit12-20-28-6-2
Yhteensä110 269115 58598 654113 647115 333

KEHITYS NELJÄNNESVUOSITTAIN

 20222021
1 000 euroa1-310-127-94-61-3
Liikevaihto110 269115 58598 654113 647115 333
Vertailukelpoinen käyttökate3 2988 9834 24015 27718 534
% liikevaihdosta3,07,84,313,416,1
Käyttökate3 2988 9834 24015 27718 534
% liikevaihdosta3,07,84,313,416,1
Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät
Liikevoitto-1 2683 874-84210 31713 592
% liikevaihdosta-1,23,4-0,99,111,8
Nettorahoituskulut-930-1 074-969-1 6133 266
Voitto ennen tuloveroja-2 1982 800-1 8118 70416 858
% liikevaihdosta-2,02,4-1,87,714,6

LÄHIPIIRITIEDOT

Suomisen lähipiiriin kuuluvat hallitus, toimitusjohtaja ja johtoryhmän jäsenet sekä heidän perheenjäsenensä ja määräysvaltayhtiönsä. Myös osakkeenomistajat, jolla on osakeomistuksen kautta huomattava vaikutusvalta Suomisessa, kuuluvat lähipiiriin. Suomisella ei ole osakkuusyhtiöitä.

Liiketoimissaan lähipiiriin kuuluvien kanssa Suominen noudattaa samoja kaupallisia ehtoja kuin liiketoimissaan ulkopuolisten osapuolten kanssa.

Yksi Suomisen osakeperusteisista kannustinjärjestelmistä päättyi ja osakkeet luovutettiin järjestelmän osallistujille helmikuussa. Toimitusjohtajalle luovutettiin 60 739 osaketta, ja osakkeiden sekä rahana maksettavan osuuden yhteissumma oli 463 tuhatta euroa. Muille johtoryhmän jäsenille luovutettiin yhteensä 116 755 osaketta. Osakkeiden ja rahana maksettavan osuuden yhteissumma oli 817 tuhatta euroa.

AINEELLISTEN KÄYTTÖOMAISUUSHYÖDYKKEIDEN, AINEETTOMIEN HYÖDYKKEIDEN JA KÄYTTÖOIKEUSOMAISUUSERIEN MUUTOKSET

 31.3.202231.3.202131.12.2021
1 000 euroaAineelliset käyttö-omaisuus-hyödykkeetAineet-tomat hyödyk-keetAineelliset käyttö-omaisuus-hyödykkeetAineettomat hyödykkeetAineelliset käyttö-omaisuus-hyödykkeetAineettomat hyödykkeet
Kirjanpitoarvo kauden alussa115 47813 176104 66616 748104 66616 748
Investoinnit ja lisäykset1 5082615 2071917 609162
Poistot ja arvonalentumiset-2 767-955-3 284-861-13 061-3 801
Kurssierot ja muut muutokset2 425223 461196 26468
Kirjanpitoarvo kauden lopussa116 64312 503110 05015 925115 47813 176

Aineettomat hyödykkeet on esitetty ilman liikearvoa.

 31.3.202231.3.202131.12.2021
1 000 euroaKäyttöoikeus-omaisuuserätKäyttöoikeus-omaisuuserätKäyttöoikeus-omaisuuserät
Kirjanpitoarvo kauden alussa15 74117 78417 784
Lisäykset41991719
Myynnit ja vähennykset-2-11-103
Poistot ja arvonalentumiset-843-797-3 230
Kurssierot ja muut muutokset150338571
Kirjanpitoarvo kauden lopussa15 46517 40515 741

KOROLLISTEN VELKOJEN MUUTOS

1 000 euroa1-3/20221-3/20211-12/2021
Korolliset velat yhteensä kauden alussa149 134100 293100 293
Lyhytaikaiset lainat kauden alussa86 8232 5392 539
Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksu, rahavirtavaikutteiset-709-638-2 757
Lyhytaikaisten lainojen lisäykset, ei vaikutusta rahavirtaan11529309
Lyhytaikaisten lainojen vähennykset, ei vaikutusta rahavirtaan-2-13-67
Siirrot pitkäaikaisista lainoista68062286 610
Joukkovelkakirjalainojen jaksotus jaksotettuun hankintamenoon, ei vaikutusta rahavirtaan306105
Kurssiero, ei vaikutusta rahavirtaan374484
Lyhytaikaiset lainat kauden lopussa87 2502 58486 823
    
Pitkäaikaiset lainat kauden alussa13 16714 89214 892
Pitkäaikaisten lainojen lisäykset, ei vaikutusta rahavirtaan30468418
Pitkäaikaisten lainojen vähennykset, ei vaikutusta rahavirtaan-4-47
Siirrot lyhytaikaisiin lainoihin-680-622-2 653
Kurssiero, ei vaikutusta rahavirtaan127308557
Pitkäaikaiset lainat kauden lopussa12 91714 64213 167
    
Pitkäaikaiset joukkovelkakirjalainat kauden alussa   49 14482 86282 862
Joukkovelkakirjalainojen nostot50 000
Joukkovelkakirjalainojen jaksotus jaksotettuun hankintamenoon, ei vaikutusta rahavirtaan372931 178
Joukkovelkakirjalainojen lunastus- ja liikkeellelaskukulut, rahavirtavaikutteiset-939
Siirrot lyhytaikaisiin lainoihin-83 957
Pitkäaikaiset joukkovelkakirjalainat kauden lopussa49 18183 15549 144
Korolliset velat yhteensä kauden lopussa 149 348100 381149 134

VASTUUSITOUMUKSET

    
1 000 euroa31.3.202231.3.202131.12.2021
    
Muut vastuut   
Vuokravastuut8312485
Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden hankintaa koskevat sopimukselliset sitoumukset1 1174 442713
Alkamattomat vuokrasopimukset, joihin on sitouduttu332117458
    
Takausvastuut ja muut vastuut   
Takaukset omista sitoumuksista3 5583 9223 495
Muut omat vastuut23 46631 30424 713
Yhteensä27 02535 22628 208

JOHDANNAISSOPIMUSTEN NIMELLISARVOT JA KÄYVÄT ARVOT

 31.3.202231.3.202131.12.2021
1 000 euroaNimellis-arvoKäypä arvoNimellis-arvoKäypä arvoNimellis-arvoKäypä arvo
Valuuttatermiinit      
suojauslaskentaa ei sovelleta2 675-172 729-661 960-14

RAHOITUSVAROJEN LUOKITTELU

a. Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat varat
b. Jaksotettuun hankintamenoon arvostetut rahoitusvarat
c. Käypään arvoon laajan tuloksen kautta kirjattavat rahoitusvarat
d. Kirjanpitoarvo
e. Käypä arvo


 Luokittelu
1 000 euroaa.b.c.d.e. 
Oman pääoman ehtoiset instrumentit421421421 
Myyntisaamiset66 74066 74066 740 
Korko- ja muut rahoitussaamiset233233233 
Rahavarat97 04697 04697 046 
Yhteensä 31.3.2022164 019421164 440164 440 


 Luokittelu
1 000 euroaa.b.c.d.e.
Oman pääoman ehtoiset instrumentit421421421
Myyntisaamiset65 49565 49565 495
Johdannaissaamiset222
Korko- ja muut rahoitussaamiset259259259
Rahavarat101 357101 357101 357
Yhteensä 31.12.20212167 111421167 534167 534

Suominen on käyttänyt vuonna 2022 samoja käyvän arvon määrittämisperiaatteita kuin konsernitilinpäätöksessään 2021.

RAHOITUSVELAT

 31.3.202231.12.2021
1 000 euroaKirjanpito-arvoKäypä arvoNimellis-arvoKirjanpito-arvoKäypä arvoNimellis-arvo
Pitkäaikaiset rahoitusvelat      
       
Joukkovelkakirjalainat49 18145 76550 00049 14449 12550 000
Vuokrasopimusvelat12 91712 91712 91713 16713 16713 167
Yhteensä pitkäaikaiset rahoitusvelat62 09858 68262 91762 31162 29263 167
       
Lyhytaikaiset rahoitusvelat      
       
Joukkovelkakirjalainat84 36885 92785 00084 06286 49685 000
Vuokrasopimusvelat2 8822 8822 8822 7612 7612 761
Korkovelat1 6611 6611 661936936936
Johdannaisvelat171717151515
Muut lyhytaikaiset velat1 0171 0171 017379379379
Ostovelat40 29540 29540 29545 66145 66145 661
Yhteensä lyhytaikaiset rahoitusvelat130 241131 799130 873133 814136 248134 752
       
Yhteensä192 339190 782193 790196 125198 540197 919

Suominen on käyttänyt vuonna 2022 samoja käyvän arvon määrittämisperiaatteita kuin konsernitilinpäätöksessään 2021.

KÄYPIEN ARVOJEN LUOKITTELUPERUSTEET

 
1 000 eTaso 1Taso 2Taso 3
Käypään arvoon arvostetut varat ja velat

   
Oman pääoman ehtoiset instrumentit421
Yhteensä421
    
Käypään arvoon arvostetut johdannaiset   
Valuuttajohdannaiset, velat-17
Yhteensä-17

Suominen on käyttänyt vuonna 2022 samoja käypien arvojen luokitteluperusteita kuin konsernitilinpäätöksessään 2021.

Tasojen välillä ei ole tapahtunut muutoksia katsauskaudella.

SUOMINEN OYJ
Hallitus

Lisätietoja antavat:
Toimitusjohtaja Petri Helsky, puh. 010 214 3080
Talousjohtaja Toni Tamminen, puh. 010 214 3051


Suominen valmistaa kuitukankaita rullatavarana pyyhintätuotteisiin sekä muihin sovelluksiin. Visiomme on olla edelläkävijä innovatiivisissa ja vastuullisissa kuitukankaissa. Suomisen kuitukankaista valmistetut lopputuotteet ovat läsnä ihmisten jokapäiväisessä elämässä ympäri maailmaa. Suomisen liikevaihto vuonna 2021 oli 443,2 milj. euroa ja työllistämme yli 700 ammattilaista Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Suomisen osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Lue lisää: www.suominen.fi.

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.suominen.fi