Tisdag 2 December | 15:52:56 Europe / Stockholm

Prenumeration

Vem äger bolaget?

All ägardata du vill ha finns i Holdings!

2025-12-01 11:10:00

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, AUSTRALIAAN, KANADAAN, HONGKONGIN KIINAN KANSANTASAVALLAN ERITYISHALLINTOALUEELLE, JAPANIIN, UUTEEN-SEELANTIIN, SINGAPOREEN, ETELÄ-AFRIKKAAN, YHDYSVALTOIHIN TAI NÄISSÄ MAISSA TAI MIHINKÄÄN MUUHUN MAAHAN TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA, JOSSA JULKISTAMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Framery Group Oyj | Pörssitiedote | 01.12.2025 klo 12:10:00 EET

Framery Group Oyj:n (”Framery” tai ”Yhtiö”) hallitus on yhdessä Vaaka Partners Buyout Fund III Ky:n (”Vaaka”) kanssa tänään 1.12.2025 tehnyt päätöksen Listautumismyynnin ja -annin (kuten määritelty jäljempänä) toteuttamisesta. Tarjottavien Osakkeiden (kuten määritelty jäljempänä) osakekohtainen merkintähinta oli 8,00 euroa Yleisömyynnissä ja Instituutiomyynnissä (kuten määritelty jäljempänä) ja 7,20 euroa Henkilöstöannissa (kuten määritelty jäljempänä), jotka yhdessä vastaavat noin 633,1 miljoonan euron markkina-arvoa Yhtiölle välittömästi Listautumismyynnin ja -annin jälkeen.

Kysyntä oli Listautumismyynnissä ja -annissa vahvaa, ja Yleisömyynti, Instituutiomyynti sekä Henkilöstöanti on ylimerkitty moninkertaisesti. Frameryn osakkeenomistajien määrä nousee Listautumismyynnin ja -annin jälkeen yli 10 000 osakkeenomistajaan, joista noin 280 on Frameryn työntekijöitä. Kaupankäynnin Frameryn osakkeilla (”Osakkeet”) odotetaan alkavan Nasdaq Helsinki Oy:n (”Nasdaq Helsinki”) prelistalla arviolta 2.12.2025 ja pörssilistalla arviolta 4.12.2025 (”Listautuminen”).

Frameryn toimitusjohtaja Samu Hällfors kommentoi:

”Olemme todella innoissamme siitä, että Frameryn kasvutarina pääsee aloittamaan seuraavan vaiheen Helsingin pörssissä. Olemme halunneet rakentaa mahdollisimman laajan omistajapohjan, ja iloitsemme uusien omistajien liittymisestä Frameryn matkaan. Lisäksi olemme erityisen ylpeitä siitä, että niin moni työntekijämme on ryhtynyt uusiksi osakkeenomistajiksi. Tämä tarkoittaa, että listautumismyynnin ja -annin jälkeen yli puolet Frameryn työntekijöistä on myös osakkeenomistajia. Vaikka olemme vahvasti kansainvälisillä markkinoilla toimiva yritys, on listautuminen Helsingin pörssiin kotimarkkinallemme meille erityinen hetki. Listautuminen käynnistää meille uuden vaiheen, jossa keskitymme strategiamme toteuttamiseen ja Yhtiön pitkäjänteiseen kansainväliseen kasvuun.”

Frameryn hallituksen varapuheenjohtaja ja Vaaka Partnersin osakas Ville Koskenvuo kommentoi:

”Olemme erittäin tyytyväisiä vahvaan kiinnostukseen, jota sekä kotimaiset että kansainväliset sijoittajat ovat osoittaneet Frameryä kohtaan. Yhtiö on globaalin markkinansa selkeä markkinajohtaja ja edelläkävijä, ja omistuskautemme aikana olemme yhdessä Frameryn johdon ja henkilöstön kanssa systemaattisesti vahvistaneet Yhtiön kansainvälistä asemaa, toimintakykyä ja valmiuksia seuraavaan kehitysvaiheeseen.

Vaaka Partners toivottaa uudet osakkeenomistajat tervetulleiksi mukaan Frameryn matkaan. Olemme ylpeitä Yhtiön kehityksestä omistusperiodimme aikana kohti pörssilistautumista, ja uskomme, että laajeneva ja laadukas omistajapohja tarjoaa Framerylle erinomaiset edellytykset jatkaa kasvuaan ja toteuttaa strategiaansa pitkäjänteisesti ja vastuullisesti.”

Tietoja Listautumismyynnistä ja -annista

Listautumismyynnissä ja -annissa Framery laskee liikkeeseen 2 508 703 uutta osaketta (”Uudet Osakkeet”) (”Osakeanti”), mikä vastaa noin 3,2 prosenttia Yhtiön ulkona olevista Osakkeista Listautumisen jälkeen. Lisäksi Vaaka ja muut Osakkeita myyvät Yhtiön nykyiset osakkeenomistajat (yhdessä Vaakan kanssa ”Myyvät Osakkeenomistajat”) myyvät 22 499 489 Yhtiön olemassa olevaa Osaketta (26 250 717 olemassa olevaa osaketta, olettaen, että Lisäosakeoptio (kuten määritelty jäljempänä) käytetään kokonaisuudessaan) (”Myyntiosakkeet”) (”Osakemyynti” ja yhdessä Osakeannin kanssa ”Listautumismyynti ja -anti”). Jollei asiayhteydestä muuta johdu, Uusiin Osakkeisiin, Myyntiosakkeisiin ja Lisäosakkeisiin (kuten määritelty jäljempänä) viitataan yhteisesti termillä ”Tarjottavat Osakkeet”.

Listautumismyynnissä ja -annissa allokoidaan 27 422 396 Tarjottavaa Osaketta institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja soveltuvien lakien mukaisesti kansainvälisesti, mukaan lukien Yhdysvalloissa henkilöille, jotka ovat Järjestäjien (kuten määritelty jäljempänä) kohtuullisen arvion mukaan hyväksyttyjä institutionaalisia sijoittajia (qualified institutional buyers), jotka on määritelty Rule 144A -säännöksessä (”Rule 144A -säännös”) Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilaissa (U.S. Securities Act of 1933, muutoksineen, ”Yhdysvaltain Arvopaperilaki”), kyseisen lain rekisteröimisvaatimuksia koskevien poikkeusten nojalla (”Instituutiomyynti”) olettaen, että Lisäosakeoptio (kuten määritelty jäljempänä) käytetään täysimääräisesti, ja 1 250 000 Tarjottavaa Osaketta allokoidaan yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa (”Yleisömyynti”). Tämän lisäksi 87 024 Uutta Osaketta allokoidaan Yhtiön ja sen tytäryhtiöiden työntekijöille Suomessa (”Henkilöstöanti”). Yleisömyynnissä tehdyt sitoumukset hyväksytään kokonaan 50 Tarjottavaan Osakkeeseen saakka ja noin 13,8 prosenttia sitoumuksista tämän ylittävältä määrältä. Henkilöstöannissa tehdyt sitoumukset hyväksytään kokonaisuudessaan.

Framery saa Osakeannista 20,0 miljoonan euron bruttovarat ja Myyvät Osakkeenomistajat saavat noin 210,0 miljoonan euron bruttovarat olettaen, että Lisäosakeoptio (kuten määritelty jäljempänä) käytetään täysimääräisesti. Yhtiön Osakkeiden kokonaismäärä nousee 79 148 831 Osakkeeseen kun Osakeannissa tarjotut Uudet Osakkeet rekisteröidään Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin arviolta 1.12.2025.

Yleisömyynnissä ja Henkilöstöannissa allokoidut Tarjottavat Osakkeet kirjataan hyväksytyn sitoumuksen tehneiden sijoittajien arvo-osuustileille arviolta 2.12.2025. Instituutiomyynnissä allokoidut Tarjottavat Osakkeet ovat valmiina toimitettavaksi maksua vastaan Euroclear Finland Oy:n kautta arviolta 4.12.2025.

Kaikille Yleisömyyntiin osallistuneille sijoittajille, joille on allokoitu Tarjottavia Osakkeita, lähetään vahvistukset sitoumusten hyväksymisestä ja Tarjottavien Osakkeiden allokaatiosta niin pian kuin mahdollista ja arviolta viimeistään 9.12.2025. Nordnetin (kuten määritelty jäljempänä) kautta sitoumuksen antaneet Nordnetin omat asiakkaat näkevät sitoumuksensa ja heille allokoidut Tarjottavat Osakkeet Nordnetin verkkopalvelussa tapahtumasivulla. Sitoumusten yhteydessä maksettu ylimääräinen määrä palautetaan sitoumuksen antajalle hänen sitoumuksessaan ilmoittamalle pankkitilille arviolta 9.12.2025. Nordnetin merkintäpaikan kautta sitoumuksensa antaneiden Nordnetin omien asiakkaiden osalta palautus maksetaan Nordnetin käteistilille. Mikäli sijoittajan pankkitili on eri rahalaitoksessa kuin merkintäpaikka, palautettavat varat maksetaan pankkitilille rahalaitosten välisen maksuliikenteen aikataulun mukaisesti arviolta viimeistään kaksi pankkipäivää myöhemmin.

Kaupankäynnin Osakkeilla odotetaan alkavan Nasdaq Helsingin prelistalla arviolta 2.12.2025 ja pörssilistalla arviolta 4.12.2025. Osakkeiden kaupankäyntitunnus on ”FRAMERY” ja ISIN-tunnus on FI4000595756.

Vaaka, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, AlpInvest Partners B.V:n eri rahastot, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo ja tietyt muut Myyvät Osakkeenomistajat ovat antaneet Järjestäjille (kuten määritelty jäljempänä) lisäosakeoption, joka on DNB Carnegie Investment Bank AB, Suomen sivuliikkeen (”DNB Carnegie”) käytettävissä Järjestäjien puolesta, ostaa merkintähinnalla enintään 3 751 228 lisäosaketta (”Lisäosakkeet”) yksinomaan ylikysyntätilanteiden kattamiseksi Listautumismyynnin ja -annin yhteydessä (”Lisäosakeoptio”). Lisäosakeoptio on käytettävissä 30 päivän ajan Osakkeiden kaupankäynnin alkamisesta Nasdaq Helsingin prelistalla (eli arviolta 2.12.2025-1.1.2026) (”Vakauttamisaika”). Lisäosakkeet vastaavat noin 4,9 prosenttia Osakkeista ja niiden tuottamasta äänimäärästä ennen Listautumismyyntiä ja -antia ja noin 4,7 prosenttia Listautumismyynnin ja -annin jälkeen.

Listautumismyynnin ja -annin yhteydessä DNB Carnegiella on oikeus muttei velvollisuutta toteuttaa Vakauttamisaikana toimenpiteitä, jotka vakauttavat, ylläpitävät tai muuten vaikuttavat Osakkeiden hintaan. Vakauttamistoimenpiteissä noudatetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) N:o 596/2014 markkinoiden väärinkäytöstä (markkinoiden väärinkäyttöasetus) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/6/EY ja komission direktiivien 2003/124/EY, 2003/125/EY ja 2004/72/EY kumoamisesta, muutoksineen (”Markkinoiden Väärinkäyttöasetus”) sekä komission delegoitua asetusta (EU) 2016/1052 Markkinoiden Väärinkäyttöasetuksen täydentämisestä takaisinosto-ohjelmiin ja vakauttamistoimenpiteisiin sovellettavia edellytyksiä koskevilla teknisillä sääntelystandardeilla.

Listautumismyynnin ja -annin yhteydessä Yhtiö, Vaaka, Samu Hällfors ja muut Myyvät Osakkeenomistajat ovat sitoutuneet luovutusrajoitukseen, joka päättyy Yhtiön ja Vaakan osalta 180 päivän kuluttua Listautumisesta, Samu Hällforsin osalta 720 päivän kuluttua Listautumisesta ja muiden Myyvien Osakkeenomistajien (lukuun ottamatta Yhtiön hallituksen ja johtoryhmän jäseniä sekä työntekijöitä) osalta 180 päivän kuluttua Listautumisesta. Yhtiön hallituksen ja johtoryhmän jäsenet sekä työntekijät, jotka omistavat Yhtiön Osakkeita, ovat solmineet luovutusrajoitussopimuksen, joka päättyy 360 päivän kuluttua Listautumisesta. Henkilöstöantiin osallistuvan henkilöstön on Henkilöstöannin ehtojen mukaisesti sitouduttava Yhtiön hallituksen ja johtoryhmän jäsenten sekä Osakkeita omistavien työntekijöiden luovutusrajoitussopimusta vastaavan luovutusrajoituksen noudattamiseen, joka päättyy 360 päivän kuluttua Listautumisesta.

DNB Carnegie Investment Bank AB, Suomen sivuliike ja Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ) Helsingin sivukonttori toimivat Listautumismyynnin ja -annin pääjärjestäjinä (yhdessä ”Pääjärjestäjät”) ja Danske Bank A/S, Suomen sivuliike toimii Listautumismyynnin ja -annin järjestäjänä (yhdessä Pääjärjestäjien kanssa ”Järjestäjät”). Lisäksi Nordnet Bank AB (”Nordnet”) toimii Listautumismyynnin ja -annin merkintäpaikkana. Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy toimii Yhtiön oikeudellisena neuvonantajana. White & Case LLP toimii Järjestäjien oikeudellisena neuvonantajana. Miltton Oy toimii Yhtiön viestinnällisenä neuvonantajana. PricewaterhouseCoopers Oy toimii Yhtiön taloudellisen raportoinnin sekä IPO-, vero ja taloudellisten due diligence palveluiden neuvonantajana.

Lisätietoja antaa

Samu Hällfors, toimitusjohtaja, Framery Group Oyj, puh. 050 410 5133, samu.hallfors@framery.com
Lauri Isotalo, talousjohtaja, Framery Group Oyj, lauri.isotalo@framery.com

Framery lyhyesti

Framery mahdollistaa ihmisille keskittymisen siihen, mikä on aidosti tärkeää, ja asioiden saamisen aikaan. Äänieristetyillä älykkäillä työtiloillaan ja älytoimistojärjestelmällään Framery muuttaa tavalliset toimistot paikoiksi, joita ihmiset rakastavat. Siksi Framery on olennainen osa onnistunutta työpäivää miljoonille työntekijöille yli sadassa maassa ja useassa maailman johtavista yrityksistä.

Tärkeää tietoa

Tämän tiedotteen jakelu voi tietyissä maissa olla lainvastaista. Tämä tiedote ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Australiaan, Kanadaan, Hongkongin Kiinan kansantasavallan erityishallintoalueelle, Japaniin, Uuteen-Seelantiin, Singaporeen, Etelä-Afrikkaan tai Yhdysvaltoihin tai tällaisissa maissa tai mihinkään muuhun maahan tai missään muussa maassa, jossa julkistaminen tai levittäminen olisi lainvastaista. Tämän tiedotteen sisältämät tiedot eivät muodosta tarjousta arvopapereiden myymiseksi tällaisissa valtioissa.

Arvopapereiden liikkeeseenlasku, osto tai myynti suunnitellun Listautumismyynnin ja -annin yhteydessä on erityisten lainsäädännöllisten säädösten ja rajoitusten alaista tietyillä lainkäyttöalueilla. Yhtiö ja Järjestäjät eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan kenenkään henkilön toimesta.

Tämä tiedote ei ole esiteasetuksen (EU) 2017/1129 (”Esiteasetus”) ja sen alaisen lainsäädännön mukainen esite. Esiteasetuksen mukaisesti laadittu ja Finanssivalvonnan hyväksymä esite on julkaistu, ja se on saatavilla Yhtiöltä sekä muista esitteessä mainituista paikoista. Sijoittajien ei tule merkitä tai ostaa arvopapereita, joihin tämä tiedote viittaa, elleivät he tee sitä edellä mainittuun esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.

Tätä tiedotetta ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tai merkitä mitään arvopapereita Yhdysvalloissa. Arvopapereita, joihin tässä tiedotteessa viitataan, ei ole rekisteröity eikä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain arvopaperilain mukaisesti eikä niitä saa siten tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain arvopaperilain ja sovellettavien Yhdysvaltain osavaltioiden arvopaperimarkkinalakien mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Yhtiö ei aio rekisteröidä tai tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa. Kopioita tästä tiedotteesta ei levitetä tai jaella eikä niitä saa levittää tai jakaa Yhdysvalloissa.

Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereista yleisölle Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Tässä viitattuja arvopapereita koskevaa esitettä ei ole hyväksytty eikä tulla hyväksymään Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Yhdistyneessä kuningaskunnassa tämä tiedote on suunnattu ainoastaan henkilöille, jotka ovat Esiteasetuksen tarkoittamia ”kokeneita sijoittajia” siten kuin se on osa Yhdistyneen kuningaskunnan kansallista lainsäädäntöä Euroopan unionista eroamisesta 2018 säädetyn lain (European Union (Withdrawal) Act 2018) nojalla, ja (i) joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act 2000 (Financial Promotion)) vuoden 2005 määräyksen (Order 2005) (muutoksineen, ”Määräys”) 19 (5) artiklan mukaisesti, (ii) jotka ovat Määräyksen 49 (2)(a)-(d) artiklan mukaisia ”korkean varallisuusaseman yhteisöjä” (”high net worth entity”), tai (iii) joille tiedote voidaan muutoin laillisesti kommunikoida (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä ”Asiaankuuluvat Tahot”). Kenenkään, joka ei ole Asiaankuuluva Taho, ei tule toimia tämän tiedotteen perusteella tai luottaa sen sisältöön. Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvät sijoitukset tai sijoitustoiminta on tarkoitettu ainoastaan Asiaankuuluvien Tahojen saataville ja siihen ryhdytään ainoastaan Asiaankuuluvien Tahojen kanssa.

Lukuun ottamatta Suomea, tämä tiedote on tarkoitettu Euroopan talousalueen jäsenvaltioissa vain Esiteasetuksessa määritellyille kokeneille sijoittajille.

Tämä tiedote on laadittu ainoastaan tiedonantamistarkoituksessa, eikä sitä tule tulkita kattavaksi tai täydelliseksi. Kenenkään ei tule mistään syystä luottaa tämän tiedotteen sisältämään tietoon tai sen täydellisyyteen, tarkkuuteen tai oikeellisuuteen. Tämä tiedote ei muodosta tarjousta tai osaa tarjouksesta tai tarjouspyyntöä myydä tai laskea liikkeeseen tai pyyntöä ostaa tai merkitä mitään osakkeita tai muita arvopapereita eikä se (tai mikään sen osa) tai sen jakelu, muodosta perustaa tai siihen tule tukeutua minkään sitoumuksen yhteydessä. Tämän tiedotteen sisältö voi muuttua. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä tiedote viittaa, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan tai levittämään asiaankuuluvaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.

Tämä tiedote sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka eivät ole historiallista tietoa. Lausumat, joiden yhteydessä on käytetty sanoja ”aikoa”, ”arvioida”, ”ennakoida”, ”ennustaa”, ”jatkua”, ”odottaa”, ”olettaa”, ”pyrkiä”, ”saattaa”, ”suunnitella”, ”tavoitella”, ”tulla”, ”pitäisi”, ”tähdätä”, ”uskoa”, ”voisi” ja muut vastaavat tai niiden kielteiset vastaavat ilmaisut ilmentävät tulevaisuutta koskevia lausumia, mutta kyseiset lausumat eivät rajoitu näihin ilmaisuihin. Tulevaisuutta koskeviin lausumiin liittyy luonnostaan riskejä, epävarmuustekijöitä ja lukuisia tekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa sen, että toteutuneet seuraukset tai todellinen tulos eroavat olennaisesti ennakoidusta. Lukijoiden ei tule tukeutua liikaa näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin. Lukuun ottamatta laista johtuvaa jatkuvaa tiedonantovelvollisuutta olennaisista seikoista, Yhtiö ei sitoudu julkisesti päivittämään tai arvioimaan uudelleen mitään tulevaisuutta koskevia lausumia tämän tiedotteen jakelun jälkeen uusien tapahtumien tai olosuhteiden perusteella tai muusta syystä.

Listautumismyynnin ja -annin aikatauluun voivat vaikuttaa useat tekijät kuten markkinaolosuhteet. Ei ole takeita siitä, että Listautumismyynti ja -anti etenee tai Listautuminen toteutuu eikä kenenkään tulisi perustaa taloudellisia päätöksiä Yhtiön suunnitelmille Listautumismyynnin ja -annin ja Listautumisen suhteen tässä vaiheessa. Tässä tiedotteessa viitattujen sijoitusten tekeminen voi altistaa sijoittajan olennaiselle riskille menettää kaiken tai osan sijoituksestaan. Henkilöiden, jotka harkitsevat tällaisten sijoitusten tekemistä tulisi konsultoida toimiluvan saaneita henkilöitä, jotka ovat erikoistuneet antamaan kyseisiä sijoitusneuvoja. Tämä tiedote ei muodosta Listautumismyyntiä ja -antia koskevaa suositusta. Osakkeiden arvo voi laskea tai nousta. Mahdollisten sijoittajien tulisi konsultoida ammattimaista neuvonantajaa Listautumismyynnin ja -annin soveltuvuudesta kyseiselle sijoittajalle.

Järjestäjät toimivat Listautumismyynnissä ja -annissa ainoastaan Yhtiön ja Myyvien Osakkeenomistajien eikä kenenkään muun puolesta. Järjestäjät eivät pidä ketään muuta tahoa asiakkaana Listautumismyyntiin ja -antiin liittyen. Järjestäjät eivät ole vastuussa kenellekään muulle kuin Yhtiölle ja Myyville Osakkeenomistajille suojan antamisesta asiakkailleen tai neuvojen antamisesta koskien Listautumismyyntiä ja -antia, tämän tiedotteen sisältöä tai mitään transaktiota, järjestelyä tai muuta seikkaa, johon tässä tiedotteessa viitataan.

Tämän tiedotteen sisällön on valmistellut Yhtiö ja sisältö on yksinomaan Yhtiön vastuulla. Järjestäjät tai kukaan niiden johtajista, toimihenkilöistä, työntekijöistä, neuvonantajista tai edustajista ei ota minkäänlaista vastuuta eikä anna minkäänlaista suoraa tai epäsuoraa takuuta tämän tiedotteen tai muiden Yhtiöön tai sen tytäryhtiöihin ja osakkuusyhtiöihin liittyvien tietojen totuudenmukaisuudesta, tarkkuudesta tai täydellisyydestä (tai jos tästä tiedotteesta olisi jätetty pois tietoja) olipa kyse kirjallisesta, suullisesta tai visuaalisesta tai sähköisestä muodosta ja riippumatta siitä miten ne on välitetty tai julkaistu tai mistä tahansa menetyksestä, jotka johtuvat tämän tiedotteen tai sen sisällön käytöstä tai muuten ilmenevät sen yhteydessä.

Tietoa jakelijoille

Johtuen yksinomaan tuotevalvontavaatimuksista, jotka sisältyvät: (a) EU direktiiviin 2014/65/EU rahoitusvälineiden markkinoista, muutoksineen (”MiFID II”); (b) 9 ja 10 artikloihin komission delegoidussa direktiivissä (EU) 2017/593, joka täydentää MiFID II:ta; ja (c) paikallisiin implementointitoimenpiteisiin (yhdessä ”MiFID II Tuotevalvontavaatimukset”), sekä kiistäen kaiken vastuun, joka ”valmistajalla” (MiFID II Tuotevalvontavaatimuksista johtuen) voi muutoin asiaa koskien olla, riippumatta siitä, perustuuko vastuu rikkomukseen, sopimukseen vai muuhun, osakkeet ovat olleet tuotehyväksyntämenettelyn kohteena, jonka mukaan osakkeet: (i) täyttävät loppuasiakkaiden kohdemarkkinavaatimukset yksityissijoittajille sekä sijoittajille, jotka määritellään ammattimaisiksi asiakkaiksi ja hyväksyttäviksi vastapuoliksi, kuten määritelty MiFID II:ssa (”Kohdemarkkina-arviointi”); ja (ii) soveltuvat tarjottavaksi kaikkien jakelukanavien kautta, kuten sallittu MiFID II:ssa. Jakelijoiden tulisi huolimatta Kohdemarkkina-arvioinnista huomioida että: osakkeiden hinta voi laskea ja sijoittajat saattavat menettää osan tai kaiken sijoituksestaan; osakkeet eivät tarjoa mitään taattua tuloa tai pääomasuojaa; ja sijoitus osakkeisiin on sopiva vain sijoittajille, jotka eivät tarvitse taattua tuloa tai pääomasuojaa, jotka (joko yksin tai yhdessä asianmukaisen sijoitusneuvojan tai muun neuvonantajan kanssa) ovat kykeneviä arvioimaan kyseessä olevan sijoituksen edut ja riskit ja joilla on riittävät resurssit kantaakseen siitä mahdollisesti koituvat tappiot. Kohdemarkkina-arviointi ei rajoita tai vaikuta mihinkään sopimukseen, lakiin tai sääntelyyn perustuviin myyntirajoituksiin mihinkään tässä tiedotteessa mainittuun liiketoimeen liittyen. Selvyyden vuoksi todetaan, että Kohdemarkkina-arviointi ei ole: (a) sopivuuden tai asianmukaisuuden arviointi MiFID II:ta sovellettaessa; tai (b) kenellekään sijoittajalle tai sijoittajaryhmälle suositus sijoittaa tai ostaa tai tehdä mitään muita osakkeisiin liittyviä toimenpiteitä. Jokainen jakelija on velvollinen ottamaan vastuulleen oman Kohdemarkkina-arviointinsa liittyen osakkeisiin ja asianmukaisten jakelukanavien määrittämisen.