Bifogade filer
Beskrivning
Land | Finland |
---|---|
Lista | Small Cap Helsinki |
Sektor | Fastigheter |
Industri | Projektering |
Lehto Group Oyj
Puolivuosikatsaus
21.8.2025 klo 09:00
Painopiste sähkövarastohankkeiden kehityksessä
Tämän katsauksen laadinnassa on noudatettu IAS 34 -standardia ja katsaus on laadittu jatkuvuuden periaatteella. Yhtiö noudattaa arvopaperimarkkinalain mukaista puolivuosiraportointia. Tämä puolivuosikatsaus on tilintarkastamaton.
Tammi-kesäkuu 2025
Sähkövarastoliiketoiminnan kehitys
- Katsauskaudella Lehdon toiminnan painopiste oli sähkövarastohankkeiden kehittämisessä.
- Katsauskauden päättyessä Lehdolla oli reservimarkkinoiden käytössä kaksi pientä sähkövarastoa ja rakentamisvaiheessa viisi yhteisteholtaan noin 2,2 MW sähkövarastokohdetta.
- Lisäksi Lehdolla on kehitysvaiheessa 12 sähkövarastohanketta, joiden yhteenlaskettu teho on noin 55 MW. Yhtiö arvioi, että osa kehitteillä olevista kohteista saadaan käyttöön vuoden 2025 loppuun mennessä.
- Hankkeiden rahoitus on toteutettu kassavaroilla ja ulkopuolisten sijoittajien antamilla hankekohtaisilla lainoilla. Lehto on myös käymässä neuvotteluita akkujen leasing- ja osamaksurahoituksesta.
Saneerausohjelmaan liittyvät tapahtumat
- Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana Lehto lyhensi saneerausohjelmassa määriteltyjä vakuudellisia, vakuudettomia sekä ehdollisia ja enimmäismääräisiä velkojaan yhteensä 0,3 miljoonalla eurolla. Vuoden toisen puoliskon lopulla saneerausohjelman mukaisia velkoja tulee lyhentää noin 2,2 miljoonalla eurolla.
- Lehto Group Oyj ja sen tytäryhtiö Lehto Components myivät omaisuuttaan katsauskauden aikana noin 0,3 miljoonalla eurolla. Myynneistä saadut varat käytettiin pääosin saneerausvelkojen maksamiseen.
Osakkeisiin liittyvät tapahtumat
- 31.1.2025 Lehdon vaihtovelkakirjalainan konversiossa liikkeeseen lasketut 75 000 000 uutta osaketta rekisteröitiin kaupparekisteriin. Konversion seurauksena yhtiön osakemäärä kasvoi 162 339 410 osakkeeseen.
- 31.1.2025 Lehto tiedotti, että vaihtovelkakirjalainan konversion seurauksena Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen omistusosuus Lehto Group Oyj:n osakkeista ja äänistä on kasvanut 7,08 prosenttiin.
- 31.1.2025 Lehto tiedotti, että vaihtovelkakirjalainan konversion seurauksena Hannu Lehdon ja hänen määräysvaltayhteisö Lehto Invest Oy:n yhteenlaskettu omistusosuus Lehto Group Oyj:n kaikista osakkeista ja äänistä on noussut yli 51,75 prosenttiin. Tuolloin Hannu Lehto ja Lehto Invest Oy ilmoittivat käyttävänsä arvopaperimarkkinalain 11 luvun 21 §:n 5 momentin mukaista poikkeussäännöstä, ja luopuvansa tarjousvelvollisuusrajan ylittävästä ääniosuudestaan kuukauden kuluessa tarjousvelvollisuuden syntymisestä eli 28.2.2025 mennessä.
- 28.2.2025 Lehto tiedotti, että Hannu Lehdon ja Lehto Invest Oy:n yhteenlaskettu omistusosuus Lehto Group Oyj:n osakkeista ja ääni on osakkeiden luovutuksen seurauksena laskenut 49,96 prosenttiin.
- 15.5.2025 Lehto ilmoitti luovuttaneensa 203 424 yhtiön hallussa ollutta omaa osakettaan hallituksen jäsenille osana hallituksen vuosipalkkioita.
- Edellä mainituista osakkeisiin liittyvistä tapahtumista on julkaistu pörssitiedotteet, jotka ovat kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa https://lehto.fi/sijoittajille/porssitiedotteet/.
Lehto on aiemmin julkistanut aikeensa siirtää osakkeiden kaupankäyntipaikan Nasdaq Helsingin pörssilistalta (päälista) First North Growth Market -markkinapaikalle. Aiemmin tiedotetusta poiketen Lehto arvioi, että osakkeiden kaupankäyntipaikan siirto ei tule tapahtumaan vuoden 2025 loppuun mennessä, vaan vasta vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla, jolloin myös osakkeiden kaupankäynti käynnistyisi. Osakkeiden kaupankäynnin kohteeksi ottaminen First North Growth Market -markkinapaikalla edellyttää yhtiöesitteen laatimista ja Nasdaq Helsingin hyväksyntää. Tällä hetkellä osakkeiden kaupankäynti on keskeytettynä.
Taloudellinen kehitys tilikaudella
Konsernin liikevaihto jatkuvista toiminnoista, 0,4 miljoonaa euroa, oli vertailukauden tasolla ja se koostui pääosin konsernin omistamien kiinteistöjen vuokratuloista, sähkövarastojen reservimarkkinatuloista ja vaihto-omaisuuden myyntituloista.
Liiketulos jatkuvista toiminnoista oli -1,5 miljoonaa euroa (-4,7 miljoonaa euroa 1H24). Liiketulokseen vaikuttivat alhainen liikevaihto, tehtaiden ylläpitokustannukset ja energiarakentamisen liiketoiminnan käynnistämiseen liittyvät kulut.
Konserni | 1-6/ 2025 | 1-6/ 2024 * | 1-12/ 2024 |
Liikevaihto jatkuvista toiminnoista, Meur | 0,4 | 0,4 | 1,1 |
Liiketulos jatkuvista toiminnoista, Meur | -1,5 | -4,7 | -5,7 |
Tulos jatkuvista toiminnoista, Meur | -1,7 | -6,1 | -3,3 |
Tulos lopetetuista toiminnoista, Meur | 0,0 | 0,4 | 0,4 |
Kauden tulos, Meur | -1,7 | -5,7 | -2,9 |
Rahavarat, Meur | 0,8 | 0,7 | 2,2 |
Rahoitusvelat, Meur | 4,0 | 15,8 | 3,5 |
Omavaraisuusaste, % | -6,8 % | -174,7 % | 8,2 % |
*Vertailukauden tuloslaskelman luvut ovat muuttuneet jatkuvien toimintojen luokittelumuutoksen vuoksi. Tässä katsauksessa lopetettuina toimintoina esitetään konkurssiin menneet yhtiöt sekä Ruotsin toiminnot.
Konsernin kassavarat pienenivät 0,8 miljoonaan euroon (2,2 miljoonaa euroa 31.12.2024). Kassan pienenemiseen vaikuttivat erityisesti tappiollinen tulos sekä investoinnit sähkövarastohankkeisiin.
Konsernin henkilöstön määrä pieneni katsauskauden aikana. Kesäkuun lopussa konsernissa oli 57 (76 31.12.2024) työntekijää, joista 50 (67 31.12.2024) oli täysi- tai osa-aikaisesti lomautettuna. Lomautetut henkilöt ovat Lehto Components Oy:n työntekijöitä.
Liiketoiminnan kehitys katsauskaudella
Katsauskaudella Lehdon toiminnan painopiste oli sähkövarastohankkeiden kehittämisessä ja sähkövarastojen teknisten vaatimusten ja kaupallisten ratkaisujen yhteensovittamisessa. Lehto muun muassa allekirjoitti useita maanvuokrasopimuksia sähkövarastojen sijoituspaikoista, laati kohteisiin liittyviä teknisiä suunnitelmia, neuvotteli sähköverkkoyhtiöiden kanssa sähkövarastojen kytkemisestä sähköverkkoihin ja hankki sähkövarastojen rakentamiseen liittyviä lupia.
Katsauskaudella Lehto aloitti viiden uuden, yhteisteholtaan noin 2,2 MW suuruisten sähkövarastokohteiden rakentamisen. Katsauskauden päättymishetkellä kyseiset kohteet olivat vielä rakentamisvaiheessa. Sähkövarastojen käyttöönotto edellyttää kantaverkkoyhtiö Fingridin testien läpäisemistä ja hyväksyntää. Sähkövarastohankkeiden rakennuslupaprosessit ja sähköverkkoyhtiöiden lupaprosessit ovat vaatineet ennakoitua enemmän aikaa.
Katsauskauden päättyessä Lehdolla oli kehitysvaiheessa 12 sähkövarastohanketta, joiden yhteenlaskettu teho on noin 55 MW. Yhtiö arvioi, että osa kehitteillä olevista hankkeista saadaan tuotantokäyttöön vuoden 2025 loppuun mennessä
Hankkeiden rahoitus on toteutettu kassavaroilla ja ulkopuolisten sijoittajien antamilla hankekohtaisilla lainoilla. Sijoittajien antamia lainoja nostettiin katsauskaudella noin 0,5 miljoonaa euroa. Lehto on myös käymässä neuvotteluita akkujen leasing- ja osamaksurahoituksesta.
Tase ja rahoitusasema
Konsernitase, Meur | 30.6.2025 | 30.6.2024 | 31.12.2024 |
Pitkäaikaiset varat | 6,9 | 7,8 | 6,4 |
Lyhytaikaiset varat | |||
Vaihto-omaisuus | 0,6 | 1,3 | 0,7 |
Lyhytaikaiset saamiset | 0,2 | 0,6 | 0,2 |
Rahavarat | 0,8 | 0,7 | 2,2 |
Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät | 1,9 | 2,4 | |
Varat yhteensä | 10,4 | 10,4 | 11,8 |
Oma pääoma | -0,7 | -18,2 | 1,0 |
Rahoitusvelat | 4,0 | 15,8 | 3,5 |
Vuokrasopimusvelat | 0,0 | 0,3 | 0,0 |
Asiakassopimuksiin perustuvat velat (saadut ennakot) | 0,0 | ||
Muut velat | 4,4 | 12,5 | 4,7 |
Myytävänä oleviin pitkäaikaisiin omaisuuseriin liittyvät velat | 2,7 | 2,6 | |
Oma pääoma ja velat yhteensä | 10,4 | 10,4 | 11,8 |
Varat
Pitkäaikaiset varat kasvoivat vuodenvaihteesta 0,5 miljoonalla eurolla taseeseen tehtyjen sähkövarastoinvestointien seurauksena. Katsauskauden päättyessä pitkäaikaiset varat olivat 6,9 miljoonaa euroa ja ne muodostuvat valtaosin Lehto Components Oy:n Oulaisten tehdasrakennuksesta sekä koneista ja kalusteista. Pitkäaikaiset varat sisältävät myös yhteensä 1,5 miljoonaa euroa omistuksia ja osuuksia kiinteistöosakeyhtiöissä ja yhdessä hankeyhtiössä sekä sähkövarastojen osia ja komponentteja.
Vaihto-omaisuus, 0,6 miljoonaa euroa, koostuu pääosin Lehto Components Oy:n materiaaleista ja Lehto Group Oyj:n valmiista tuotteista.
Rahavarat heikkenivät 1,7 miljoonalla eurolla, mikä johtui tappiollisesta tuloksesta ja sähkövarastoinvestoinneista.
Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät koostuvat Lehto Components Oy:n Hartolan tehtaaseen liittyvistä vuokraoikeuksista sekä koneista ja kalustosta.
Velat
Rahoitusvelkojen määrä kasvoi 0,5 miljoonalla eurolla katsauskauden aikana sähkövarastoinvestointeihin otettujen lainojen seurauksena. Katsauskauden päättyessä rahoitusvelkojen määrä oli 4,0 miljoonaa euroa, mistä noin 3,5 miljoonaa euroa muodostuu vakuudellisesta RCF-pankkivelasta ja noin 0,5 miljoonaa euroa sähkövarastoinvestointeihin otetuista lainoista.
RCF-pankkivelka maksetaan takaisin yhtiön saneerausohjelmassa määritellyn aikataulun mukaisesti. Velan vakuudeksi on pantattu mm kaikki Lehto Group Oyj:n omistamien kiinteistöyhtiöiden osakkeet ja merkittävimmät saamiset, sekä myös konkurssiin menneiden tytäryhtiöiden omaisuutta. Mikäli tytäryhtiöiden konkurssipesien omaisuutta käytetään Lehto Group Oyj:n RCF-pankkivelan takaisinmaksuun, kyseiset konkurssipesät tulevat Lehto Group Oyj:n velkojaksi alkuperäisen velkojan oikeuksilla.
Muut velat ovat pääosin saneerausohjelman mukaisia vakuudettomia velkoja ja lisäksi tavanomaisia osto- ja siirtovelkoja.
Myytävänä oleviin pitkäaikaisiin omaisuuseriin liittyvät velat ovat IFRS 16 -standardin mukaisia Lehto Components Oy:n Hartolan tehtaan toteutuneita ja tulevia vuokravelvoitteita.
Kassavirta
Rahavirtalaskelma, Meur | 1-6/ 2025 | 1-6/ 2024 | 1-12/ 2024 |
Liiketoiminnan rahavirta | |||
Tilikauden tulos + suoriteperusteisten erien oikaisut | -0,9 | -4,2 | -5,4 |
Nettokäyttöpääoman muutos | -0,1 | -0,8 | -0,4 |
Liiketoiminnan rahavirta yhteensä | -1,1 | -5,0 | -5,8 |
Investointien rahavirta | -0,7 | 0,0 | -0,2 |
Rahoituksen rahavirta | 0,4 | -0,5 | 2,0 |
Rahavarojen muutos | -1,4 | -5,4 | -4,0 |
Rahavarat kauden alussa | 2,2 | 6,1 | 6,1 |
Rahavarat kauden lopussa | 0,8 | 0,7 | 2,2 |
Taloudelliset näkymät
Liiketoiminnan alkuvaiheeseen liittyvien epävarmuuksien takia Lehto ei esitä täsmällistä arviota vuoden 2025 liikevaihdon tai liiketuloksen kehityksestä.
Vuoden 2025 aikana Lehdon tavoitteena on rakentaa merkittävästi lisää uutta sähkövarastokapasiteettia, jota käytetään ensisijaisesti reservi- ja tukkumarkkinoilla, mutta myös kiinteistöjen omien energiaratkaisujen yhteydessä.
Vuosien 2026-2028 aikana Lehdon tavoitteena on rakentaa uutta sähkövarastokapasiteettia siten, että sähkövarastoista kertyvä liikevaihto vuonna 2028 olisi noin 25 miljoonaa euroa ja liiketulos yli 10% liikevaihdosta.
Liiketoiminta edellyttää merkittäviä akkuinvestointeja, jotka hankitaan osin vuokraamalla ja osin omaan taseeseen ostamalla. Liiketoiminnan alkuvaiheen käyttöpääomatarpeet hoidetaan Lehdon saneerausohjelmassa määrättyjen pääomasijoitusten avulla.
Riskit ja epävarmuustekijät
Keskeisimpiä vuotta 2025 koskevia riskejä on kuvattu seuraavassa.
Likviditeetti- ja rahoitusriski
Yhtiö on saneerausmenettelyssä ja saneerausohjelman mukaisesti yhtiön kassamenot voidaan rahoittaa pääpiirteissään seuraavasti:
- Yhtiön toiminnan juoksevat menot maksetaan saneerausohjelman mukaisilla pääomasijoituksilla ja valmiiden sähkövarastokohteiden tulovirroilla.
- Sähkövarastohankkeiden vaatimat investoinnit rahoitetaan hankekohtaisilla velkainstrumenteilla.
- Saneerausvelkojen maksut rahoitetaan omaisuuserien myynnillä
Yhtiöllä ei ole tämän puolivuosikatsauksen julkaisuhetkellä merkittäviä säännöllisiä tulovirtoja. Yhtiön nykyiset kassavarat eivät riitä kattamaan yhtiön juoksevia menoja, sähkövarastohankkeiden edellyttämiä investointeja ja saneerausohjelman mukaisia maksuja. Vuoden viimeisellä neljänneksellä yhtiöllä on suoritettavana noin 2,2 miljoonan euron saneerausvelkojen lyhennykset. Vaikka Lehdon reservi- ja tukkumarkkinatuottojen ennakoidaan kasvavan vuoden 2025 aikana, yhtiön tulee onnistua omaisuuseriensä myynnissä ja/tai hankkia uutta oman tai vieraan pääoman ehtoista rahoitusta selvitäkseen maksuvelvoitteistaan.
Epäonnistuminen pääomien hankinnassa tai omaisuuserien myynnissä voisi johtaa tilanteeseen, jossa yhtiö ei kykene suoriutumaan maksuvelvoitteistaan.
Energiarakentamisen liiketoiminnan käynnistymiseen ja laajentamiseen liittyvät riskit
Liiketoiminta on vielä alkuvaiheessa ja sen laajentaminen edellyttää muun muassa teknistä arviointia ja suunnittelua, hankintakanavien rakentamista, sopivien energiahankekohteiden löytämistä, hankkeiden operatiivista toteuttamista, rahoituksen saamista sekä yhteistyötahojen löytämistä ja yhteistyömallien rakentamista. Epäonnistuminen näiden toteutuksessa voi johtaa viiveisiin liiketoiminnan käynnistymisessä ja maksuvalmiuden heikkenemiseen.
Tehdastoimintojen myyntiin liittyvät riskit
Yhtiö käy neuvotteluita Lehto Components Oy:n tehdastoimintojen myymisestä. On mahdollista, että tehdastoimintoja ei saada myytyä tai tehdastiloja ja -kalustoa ei saada vuokratuksi. Tällaisessa tilanteessa yhtiölle jäisi tehtaiden ylläpitoon liittyviä kulurasitteita eikä yhtiö mahdollisesti pystyisi selviytymään maksuistaan.
Yhtiökokouksen päätökset
22.5.2025 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että tilikaudelta 1.1.-31.12.2024 vahvistetun taseen perusteella ei makseta osinkoa.
Yhtiön hallituksen jäsenten lukumääräksi päätettiin kolme. Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaisesti hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Timo Okkonen, Tarja Teppo ja Hannu Lehto. Jani Nokkanen oli aiemmin ilmoittanut yhtiölle, että hän ei ole enää käytettävissä hallituksen jäseneksi. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vuoden 2025 varsinaiseen yhtiökokoukseen.
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä yhtiön omaan vapaaseen pääomaan kuuluvilla varoilla tai vastikkeetta siten, että hankittava määrä on enintään 16 200 000 osaketta. Määrä vastaa noin 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista.
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeanneista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta siten, että hallituksella on valtuutus päättää yhteensä 16 200 000 osakkeen antamisesta osakeannilla tai antamalla optio-oikeuksia tai muita osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia. Määrä vastaa noin 10 prosenttia yhtiön kakista osakkeista.
Edellä mainitut sekä muut varsinaisen yhtiökokouksen päätökset on kerrottu 22.5.2025 julkaistussa pörssitiedotteessa.
Katsauskauden jälkeiset tapahtumat
Katsauskauden päättymisen jälkeen ei ole sellaisia tapahtumia, joilla olisi oleellinen vaikutus Lehdon liikevaihtoon, tulokseen tai taloudelliseen asemaan.
20.8.2025
Lehto Group Oyj
Hallitus
Lisätietoja:
Hannu Lehto, CEO
+358 500 280 448
Veli-Pekka Paloranta, CFO
+358 400 944 074
TAULUKKO-OSIO
Puolivuosikatsauksen laadintaperiaatteet ja tunnuslukujen laskentakaavat ovat pääosin samat kuin yhtiön viimeisimmässä tilinpäätöksessä. Tilinpäätös on laadittu toiminnan jatkuvuuden periaatteella. Jatkuvuuden periaatteen noudattamisella ei ole vaikutusta tase-erien arvostukseen, sillä konsernin varojen arvostus perustuu arvioon kerrytettävissä olevista rahamääristä tilanteissa, joissa ne alittavat jatkuvuuden periaatteella muodostuneen kirjanpitoarvon.
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA | 1-6/ | 1-6/ | 1-12 / |
Meur | 2025 | 2024 * | 2024 |
Liikevaihto | 0,4 | 0,4 | 1,1 |
Liiketoiminnan muut tuotot | 0,0 | 0,6 | 0,8 |
Varaston muutos | - | -0,2 | -0,2 |
Materiaalit ja palvelut | -0,2 | -0,3 | -0,7 |
Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut | -0,5 | -1,7 | -2,2 |
Poistot ja arvonalentumiset | -0,8 | -0,9 | -1,0 |
Liiketoiminnan muut kulut | -0,5 | -2,5 | -3,4 |
Liiketulos | -1,5 | -4,7 | -5,7 |
Rahoitustuotot | 0,0 | 0,0 | 6,2 |
Rahoituskulut | -0,1 | -1,5 | -3,9 |
Tulos ennen veroja | -1,7 | -6,1 | -3,3 |
Tuloverot | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
Tilikauden tulos jatkuvista toiminnoista | -1,7 | -6,1 | -3,3 |
Tilikauden tulos lopetetuista toiminnoista | 0,0 | 0,4 | 0,4 |
Tilikauden tulos | -1,7 | -5,7 | -2,9 |
Tilikauden tuloksen jakautuminen | |||
Emoyhtiön osakkeenomistajille | -1,7 | -5,7 | -2,9 |
Määräysvallattomille omistajille | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
-1,7 | -5,7 | -2,9 | |
Muut laajan tuloksen erät | |||
Erät, jotka voidaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteisiksi: | |||
Muuntoerot | 0,0 | -0,1 | -0,1 |
0,0 | -0,1 | -0,1 | |
Tilikauden laaja tulos yhteensä | -1,7 | -5,8 | -3,0 |
Laajan tuloksen jakautuminen | |||
Emoyhtiön osakkeenomistajille | -1,7 | -5,8 | -3,0 |
Määräysvallattomille omistajille | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
-1,7 | -5,8 | -3,0 | |
Emoyrityksen omistajille kuuluvasta voitosta laskettu osakekohtainen tulos, euroa/osake | |||
Ulkona olevien osakkeiden (osakeantioikaistu) lukumäärä keskimäärin, laimentamaton | 162 189 933 | 87 135 986 | 88 078 609 |
Ulkona olevien osakkeiden (osakeantioikaistu) lukumäärä keskimäärin, laimennettu | 162 189 933 | 87 147 129 | 88 084 150 |
Osakekohtainen tulos jatkuvista toiminnoista, laimentamaton | -0,01 | -0,07 | -0,04 |
Osakekohtainen tulos jatkuvista toiminnoista, laimennettu | -0,01 | -0,07 | -0,04 |
Osakekohtainen tulos lopetetuista toiminnoista, laimentamaton | 0,00 | 0,01 | 0,00 |
Osakekohtainen tulos lopetetuista toiminnoista, laimennettu | 0,00 | 0,01 | 0,00 |
Osakekohtainen tulos, laimentamaton | -0,01 | -0,07 | -0,03 |
Osakekohtainen tulos, laimennettu | -0,01 | -0,07 | -0,03 |
*Vertailukauden tuloslaskelman luvut ovat muuttuneet jatkuvien toimintojen luokittelumuutoksen vuoksi. Tässä puolivuotiskatsauksessa lopetettuina toimintoina esitetään konkurssiin menneet yhtiöt sekä Ruotsin toiminnot.
KONSERNITASE | |||
Meur | 30.6.2025 | 30.6.2024 | 31.12.2024 |
Varat | |||
Pitkäaikaiset varat | |||
Muut aineettomat hyödykkeet | 0,2 | 0,0 | 0,2 |
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | 5,2 | 5,4 | 4,7 |
Sijoituskiinteistöt | 0,6 | 0,7 | 0,6 |
Sijoitukset ja pitkäaikaiset saamiset | 0,9 | 1,8 | 0,9 |
Pitkäaikaiset varat yhteensä | 6,9 | 7,8 | 6,4 |
Lyhytaikaiset varat | |||
Vaihto-omaisuus | 0,6 | 1,3 | 0,7 |
Lyhytaikaiset saamiset | 0,2 | 0,6 | 0,2 |
Rahavarat | 0,8 | 0,7 | 2,2 |
Lyhytaikaiset varat yhteensä | 1,6 | 2,6 | 3,0 |
Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät | 1,9 | 2,4 | |
Varat yhteensä | 10,4 | 10,4 | 11,8 |
Oma pääoma ja velat | |||
Oma pääoma | |||
Osakepääoma | 0,1 | 0,1 | 0,1 |
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto | 102,6 | 88,7 | 102,6 |
Muuntoero | -0,2 | -0,2 | -0,2 |
Edellisten tilikausien voittovarat | -104,0 | -101,1 | -101,1 |
Tilikauden tulos | -1,7 | -5,7 | -2,9 |
Pääomalainat | 2,5 | - | 2,5 |
Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma | -0,7 | -18,2 | 1,0 |
Määräysvallattomien omistajien osuus | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
Oma pääoma yhteensä | -0,7 | -18,2 | 1,0 |
Pitkäaikaiset velat | |||
Pitkäaikaiset varaukset | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
Rahoitusvelat | 3,1 | 0,0 | 1,8 |
Vuokrasopimusvelat | 0,0 | 0,1 | 0,0 |
Muut pitkäaikaiset velat | 3,5 | 0,1 | 3,5 |
Pitkäaikaiset velat yhteensä | 6,6 | 0,2 | 5,3 |
Lyhytaikaiset velat | |||
Lyhytaikaiset varaukset | 0,1 | 0,4 | 0,1 |
Rahoitusvelat | 0,9 | 15,8 | 1,7 |
Vuokrasopimusvelat | 0,0 | 0,2 | 0,0 |
Ostovelat ja muut velat | 0,8 | 12,0 | 1,1 |
Lyhytaikaiset velat yhteensä | 1,8 | 28,4 | 2,9 |
Myytävänä oleviin pitkäaikaisiin omaisuuseriin liittyvät velat | 2,7 | 2,6 | |
Velat yhteensä | 11,1 | 28,5 | 10,9 |
Oma pääoma ja velat yhteensä | 10,4 | 10,4 | 11,8 |
KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOSLASKELMA | ||||||||
Meur | Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma | |||||||
Osakepääoma | Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto | Muuntoero | Kertyneet voittovarat | Pääomalainat | Yhteensä | Määräysvallattomien omistajien osuus | Oma pääoma yhteensä | |
Oma pääoma 1.1.2024 | 0,1 | 88,7 | -0,1 | -101,1 | -12,4 | 0,0 | -12,4 | |
Laaja tulos | ||||||||
Tilikauden laaja tulos | -0,1 | -5,7 | -5,8 | 0,0 | -5,8 | |||
Tilikauden laaja tulos yhteensä | -0,1 | -5,7 | -5,8 | 0,0 | -5,8 | |||
30.6.2024 | 0,1 | 88,7 | -0,2 | -106,7 | -18,2 | 0,0 | -18,2 | |
Oma pääoma 1.1.2025 | 0,1 | 102,6 | -0,2 | -104,0 | 2,5 | 1,0 | 0,0 | 1,0 |
Laaja tulos | ||||||||
Tilikauden laaja tulos | 0,0 | -1,7 | -1,7 | 0,0 | -1,7 | |||
Tilikauden laaja tulos yhteensä | 0,0 | -1,7 | -1,7 | 0,0 | -1,7 | |||
30.6.2025 | 0,1 | 102,6 | -0,2 | -105,7 | 2,5 | -0,7 | 0,0 | -0,7 |
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA | 1-6/ | 1-6/ | 1-12/ |
Meur | 2025 | 2024 | 2024 |
Liiketoiminnan rahavirrat | |||
Tilikauden tulos | -1,7 | -5,7 | -2,9 |
Oikaisut: | |||
Liiketoimet, joihin ei liity maksutapahtumaa | 0,0 | 0,0 | -0,4 |
Poistot ja arvonalentumiset | 0,8 | 1,1 | 1,1 |
Rahoitustuotot ja -kulut | 0,1 | 1,6 | -2,1 |
Luovutusvoitot | -0,6 | -0,3 | |
Tuloverot | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
Käyttöpääoman muutokset: | |||
Myyntisaamisten ja muiden saamisten muutos | 0,0 | -3,1 | -2,7 |
Vaihto-omaisuuden muutos | 0,1 | 1,7 | 2,2 |
Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos | -0,2 | 0,7 | 0,0 |
Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista | -0,1 | -0,6 | -0,8 |
Saadut rahoitustuotot liiketoiminnasta | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
Maksetut verot | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
Liiketoiminnan nettorahavirta | -1,1 | -5,0 | -5,8 |
Investointien rahavirrat | |||
Investoinnit aineellisiin hyödykkeisiin | -0,7 | 0,0 | 0,0 |
Investoinnit aineettomiin hyödykkeisiin | 0,0 | -0,2 | |
Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot | 0,0 | 0,1 | |
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat muut rahoitusvarat | 0,0 | ||
Lainasaamisten takaisinmaksut | 0,0 | 0,0 | |
Investointien nettorahavirta | -0,7 | 0,0 | -0,2 |
Rahoituksen rahavirrat | |||
Lainojen nostot | 0,5 | ||
Lainojen lyhennykset | -0,1 | -0,3 | -0,3 |
Vuokrasopimusvelkojen maksut | -0,2 | -0,2 | |
Oman pääoman ehtoisen lainan nosto | 2,5 | ||
Rahoituksen nettorahavirta | 0,4 | -0,5 | 2,0 |
Rahavarojen muutos (+/-) | -1,4 | -5,4 | -4,0 |
Rahavarat kauden alussa | 2,2 | 6,1 | 6,1 |
Valuuttakurssien muutosten vaikutus | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
Rahavarat kauden lopussa | 0,8 | 0,7 | 2,2 |
TUNNUSLUVUT | 1-6/ | 1-6/ | 1-12/ |
2025 | 2024 *1) | 2024 | |
Liikevaihto, milj. euroa | 0,4 | 0,4 | 1,1 |
Liikevaihdon muutos, % | 21,6 % | -87,4 % | -75,6 % |
Liiketulos jatkuvista toiminnoista, milj. euroa | -1,5 | -4,7 | -5,7 |
Liiketulos, % liikevaihdosta | -350,4 % | -1303,4 % | -521,2 % |
Tilikauden tulos, milj. euroa | -1,7 | -5,7 | -2,9 |
Tilikauden tulos, % liikevaihdosta | -385,8 % | -1583,8 % | -270,2 % |
Omavaraisuusaste, % | -6,8 % | -174,7 % | 8,2 % |
Velkaantumisaste, % | -1099,7 % | -1,0 % | 496,4 % |
Nettovelkaantumisaste, % | -837,1 % | -84,4 % | 412,1 % |
Oman pääoman tuotto, ROE, % | N/A | -41,3 % | N/A |
Sijoitetun pääoman tuotto, ROI, % | -76,8 % | -5,9 % | 1,4 % |
Tilauskanta, milj. euroa | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
Henkilöstö kauden päättyessä | 57 | 99 | 76 |
Bruttoinvestoinnit taseen varoihin, milj. euroa | -0,7 | 0,0 | -0,2 |
Oma pääoma / osake, euroa | -0,004 | -0,21 | 0,0 |
Osakekohtainen tulos (euroa/osake), laimentamaton | -0,01 | -0,07 | -0,03 |
Osakekohtainen tulos (euroa/osake), laimennettu | -0,01 | -0,07 | -0,03 |
Ulkona olevien osakkeiden (osakeantioikaistu) lukumäärä keskimäärin, laimentamaton | 162 189 933 | 87 135 986 | 88 078 609 |
Ulkona olevien osakkeiden (osakeantioikaistu) lukumäärä keskimäärin, laimennettu | 162 189 933 | 87 147 129 | 88 084 150 |
Ulkona olevien osakkeiden (osakeantioikaistu) lukumäärä kauden lopussa | 162 339 410 | 87 135 986 | 162 135 986 |
Osakkeiden markkina-arvo kauden lopussa, milj. euroa | N/A *2) | 2,8 | N/A *2) |
Osakekurssit, euroa | |||
Ylin kurssi | 0,06 | 0,0578 | |
Alin kurssi | 0,02 | 0,0151 | |
Keskikurssi | 0,03 | N/A *2) | |
Osakekurssi kauden päättyessä | 0,03 | 0,0318 | |
Osakkeiden vaihto, kpl | 18 708 406 | ||
Osakkeiden vaihto keskimääräisestä lukumäärästä, % | 21,2 % | ||
P/E-luku | -0,95 | ||
*1) Vertailukauden tuloslaskelman luvut ovat muuttuneet jatkuvien toimintojen luokittelumuutoksen vuoksi. Tässä puolivuotiskatsauksessa lopetettuina toimintoina esitetään konkurssiin menneet yhtiöt sekä Ruotsin toiminnot. | |||
*2) Osakkeen kaupankäynti on ollut keskeytettynä 6.2.2024 alkaen. |
VASTUUT JA VAKUUDET | |||
Meur | 30.6.2025 | 30.6.2024 | 31.12.2024 |
Velat, joiden vakuudeksi on annettu omaisuutta | |||
Rahalaitoslainat | 3,4 | 3,4 | 3,4 |
Yhteensä | 3,4 | 3,4 | 3,4 |
Vakuudet | |||
Yrityskiinnitykset | 67,6 | 67,6 | 67,6 |
Kiinteistökiinnitykset | 67,6 | 69,0 | 67,6 |
Pantit | 0,7 | 0,0 | 0,1 |
Yhteensä | 135,9 | 136,6 | 135,3 |
Urakkatakaukset | |||
Takuuaikaiset takaukset | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
Vuokratakaus | 0,1 | 0,1 | 0,1 |
Konkurssiyhtiöiden puolesta annetut vastatakaukset | 3,1 | 30,9 | 3,1 |
Yhteensä | 3,3 | 31,0 | 3,3 |
Kiinteistöjen arvonlisäveron tarkistusvastuu | |||
Palautusvastuu | 0,5 | 0,8 | 0,6 |
Pantit ovat rahalaitoslainojen vakuudeksi pantattuja sijoituksia ja muita rahoitusvaroja. Pantit esitetään kirjanpitoarvojensa mukaisesti.
LÄHIPIIRILIIKETOIMET
Konsernin lähipiiriin kuuluvat konserniyhtiöiden, hallituksen jäsenten ja konsernin ylimmän johdon lisäksi ne tahot, joissa lähipiirillä tai sen perheenjäsenillä on vaikutusvalta joko omistamisen tai johtamisen perusteella. Lähipiiriin luetaan myös osakkuus- ja yhteisyritykset. Osakkuusyhtiöiden kanssa ei ole ollut liiketoimia.
Myynnit | Myynnit | Ostot | Ostot | Myynnit | Ostot | |
Meur | 1-6/2025 | 1-6/2024 | 1-6/2025 | 1-6/2024 | 1-12/2024 | 1-12/2024 |
Avainhenkilöt ja heidän vaikutusvaltayritykset | 0,2 | 0,0 | 0,1 | 0,2 | 0,1 | 0,1 |
Yhteensä | 0,2 | 0,0 | 0,1 | 0,2 | 0,1 | 0,1 |
Saamiset | Saamiset | Velat | Velat | Saamiset | Velat | |
Meur | 30.6.2025 | 30.6.2024 | 30.6.2025 | 30.6.2024 | 31.12.2024 | 31.12.2024 |
Avainhenkilöt ja heidän vaikutusvaltayritykset | - | - | 2,8 | 0,0 | - | 2,5 |
Yhteensä | - | - | 2,8 | 0,0 | - | 2,5 |
Katsauskaudella Lehto myi yhden tontin lähipiiritaholleen.
Lähipiirin kanssa tehdyt liiketoimet ovat tapahtuneet markkinaehtoisesti. Lähipiirille olevat velat liittyvät Hannu Lehdon määräysvaltayhteisöjen yhtiölle antamiin lainoihin.