Nordea on tehnyt sopimuksen korkealaatuisesta hiilenpoistohankkeesta norjalaisen Inherit Carbon Solutions -yhtiön kanssa. Monivuotinen sopimus kattaa vähintään 68 000 hiilidioksiditonnin talteenoton ilmakehästä ja pysyvän varastoinnin.
"Tämä sopimus on virstanpylväs Nordean uudessa hiilenpoistostrategiassa ja kuvastaa pyrkimystämme tukea laadukkaiden hiilenpoistoteknologioiden käytön lisäämistä", Nordean ilmastoasiantuntija Matti Kahra sanoo.
Hiilenpoistoteknologiat ovat välttämättömiä, jotta ilmaston lämpeneminen voidaan pitää Pariisin ilmastosopimuksen rajoissa, ja hiilenpoistokapasiteetin täytyy kasvaa huomattavasti tulevina vuosikymmeninä. Nyt on tärkeää tukea innovaatioita ja skaalata näiden teknologioiden käyttöä.
Nordea keskittyy vähentämään oman toimintansa päästöjä mahdollisimman nopeasti ja laajasti. Vuoden 2024 loppuun mennessä Nordea oli vähentänyt oman toimintansa päästöjä 53 prosenttia vuoden 2019 tasosta. Lisäksi Nordea pyrkii positiiviseen ilmastovaikutukseen omassa toiminnassaan vuoden 2030 loppuun mennessä, mikä tarkoittaa, että laadukkaiden hiilenpoistoyksiköiden määrä ylittää ne oman toiminnan päästöt, joita ei voida vähentää.
Osana hiilenpoistostrategiaansa Nordea tekee yhteistyötä hiilenpoistohankkeita kehittävien yritysten kanssa ja käynnistää asteittain useita korkealuokkaisia hankkeita erityisesti pohjoismaisella tasolla. Sopimus norjalaisen Inherit Carbon Solutions -yhtiön kanssa on strategian ensimmäinen hanke.
Inherit Carbon Solutionsin tarjoaman teknologian avulla otetaan talteen hiilidioksidia Tanskassa sijaitsevasta biokaasulaitoksesta, jossa käytetään raaka-aineena maatalouden orgaanista jätettä. Kun hiilidioksidi on otettu talteen ja nesteytetty, se kuljetetaan Pohjanmeren alla sijaitsevaan geologiseen varastointipaikkaan. Tätä prosessia kutsutaan bioenergian tuotantoon yhdistetyksi hiilidioksidin talteenotoksi ja varastoinniksi (Bioenergy with Carbon Capture and Storage, BECCS). Sopimus alkaa tuottaa päästöyksiköitä (talteen otetusta ja varastoidusta hiilidioksidista) vuonna 2026 ja sen myötä toimintansa aloittaa yksi ensimmäisistä BECCS-laitoksista Pohjoismaissa.
"Odotamme innolla yhteistyötä Inheritin kanssa tässä mielenkiintoisessa hankkeessa, sillä se on yksi ensimmäisistä yrityksistä, joka aloittaa tällaisen toiminnan Pohjoismaissa. Tämä hanke auttaa meitä nopeuttamaan operatiivista vastuullisuustyötämme. Vielä tärkeämpää on se, että näin tuemme innovatiivisten ratkaisujen käytön lisäämistä, mikä on välttämätöntä, jotta pitkän aikavälin ilmastotavoitteet voidaan saavuttaa ja pitää ilmaston lämpeneminen Pariisin ilmastosopimuksen rajoissa", Kahra sanoo.
"Olemme iloisia saadessamme Nordean kumppaniksemme tähän uraauurtavaan hankkeeseen ja nähdessämme, miten sitoutunut Nordea on edistämään hiilenpoistotoimintaa. Otamme yhdessä tärkeän askeleen kohti nettonollapäästöjen saavuttamista. Odotamme tältä yhteistyöltä paljon", Inheritin toinen toimitusjohtaja Kaja Voss sanoo.
Tietoa hiilenpoistosta:
Hiilenpoisto tarkoittaa prosessia, jossa poistetaan hiilidioksidia ilmakehästä ja varastoidaan se ympäristön kannalta kestävällä tavalla geologisiin, maanpäällisiin tai merenpohjan alla oleviin varastoihin kymmeniksi, sadoiksi tai tuhansiksi vuosiksi. Hiilidioksidin poistamiseen ilmakehästä käytetään sekä luontopohjaisia että teknisiä ratkaisuja, ja varastoinnin kesto riippuu käytetystä ratkaisusta. Hiilenpoistoratkaisujen käyttöönotto on ratkaisevan tärkeää, jotta nettopäästöt saadaan nollaan vuoteen 2050 mennessä.
Lisätietoja:
Ilmastoasiantuntija Matti Kahra, p. 040 521 0320
Nordean viestintä, p. 09 4245 1006 tai media@nordea.fi
Nordea on yleispankki, joka on koko 200-vuotisen historiansa ajan tukenut Pohjoismaiden talouksia ja niiden kasvua. Autamme toteuttamaan unelmia ja arjen toiveita sekä edistämme yhteistä hyvää. Autamme joka päivä asiakkaitamme suunnittelemaan talouttaan, tarjoamme alan parhaan monikanavaisen asiakaskokemuksen ja edistämme kestävää muutosta. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää meistä osoitteessa nordea.com.