Beskrivning
Land | Finland |
---|---|
Lista | Mid Cap Helsinki |
Sektor | Handel & varor |
Industri | Detaljhandel |
Tokmanni Group Oyj Pörssitiedote 7.5.2025 klo 17.30
Tokmanni Group Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 7.5.2025 Tokmannin hallinto- ja logistiikkakeskuksessa osoitteessa Isolammintie 1, 04600 Mäntsälä.
Yhtiökokous kannatti kaikkia yhtiökokoukselle tehtyjä ehdotuksia ja vahvisti vuoden 2024 tilinpäätöksen.
Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen
Yhtiökokous päätti, että 31.12.2024 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella jaetaan osinkona yhteensä enintään 0,68 euroa osakkeelta, eli 40 018 097,24 euroa.
Osinko maksetaan kahdessa erässä. Osingon ensimmäinen erä 0,34 euroa osakkeelta maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingon ensimmäisen maksuerän täsmäytyspäivänä 9.5.2025 on merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Ensimmäisen osinkoerän maksupäivä on 21.5.2025.
Lisäksi yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään myöhemmin harkintansa mukaan enintään 0,34 euron osakekohtaisen osingon jakamisesta yhdessä erässä neljännellä vuosineljänneksellä. Valtuutus on voimassa 31.12.2025 asti. Yhtiö julkistaa hallituksen mahdollisen osingonjakopäätöksen ja vahvistaa samassa yhteydessä osingonmaksun täsmäytys- ja maksupäivän. Valtuutuksen perusteella maksettava osinko maksetaan osakkeenomistajille, jotka ovat kyseisen osingonmaksun täsmäytyspäivänä kirjattuna Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon.
Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle
Yhtiökokous myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.-31.12.2024.
Toimielinten palkitsemisraportti
Yhtiökokous hyväksyi toimielinten palkitsemisraportin 2024. Päätös palkitsemisraportista oli neuvoa-antava.
Toimielinten palkitsemispolitiikan käsittely
Yhtiökokous hyväksyi toimielinten palkitsemispolitiikan. Päätös palkitsemispolitiikasta oli neuvoa-antava.
Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen
Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenten palkkioina maksetaan seuraavaa:
- Hallituksen puheenjohtajalle maksetaan vuosipalkkiona 70 000 euroa;
- Hallituksen varapuheenjohtajalle maksetaan vuosipalkkiona 47 000 euroa; ja
- Hallituksen jäsenelle maksetaan vuosipalkkiona 33 000 euroa.
Lisäksi hallituksen puheenjohtajalla ja jäsenille maksetaan kokouspalkkio kutakin hallituksen kokousta kohden seuraavasti:
- 1 000 euroa hallituksen jäsenille, joiden kotipaikka on Suomessa;
- 2 000 euroa hallituksen jäsenille, joiden kotipaikka on muualla Euroopassa; ja
- 3 000 euroa hallituksen jäsenille, joiden kotipaikka on Euroopan ulkopuolella.
Lisäksi talous- ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle sekä kestävyys- ja henkilöstövaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan kuukausipalkkiona 1 000 euroa kuukaudelta.
Hallituksen jäsenten vuosipalkkio maksetaan yhtiön osakkeina ja rahana siten, että noin 40 %:lla vuosipalkkion määrästä hankitaan hallituksen jäsenille yhtiön osakkeita ja loput maksetaan rahana. Yhtiö vastaa osakkeiden hankinnasta aiheutuvista kuluista ja varainsiirtoverosta. Hallituksen jäsenelle hankittuja osakkeita ei voi luovuttaa ennen kuin ostopäivästä on kulunut 3 vuotta tai ennen kuin hallituksen jäsenen jäsenyys hallituksessa on päättynyt, riippuen siitä kumpi ajankohdista on aikaisempi.
Hallituksen jäsenten kokouspalkkiot ja talous- ja tarkastusvaliokunnan sekä kestävyys- ja henkilöstövaliokunnan puheenjohtajien palkkiot maksetaan rahana.
Hallituksen jäsenten lukumäärä
Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenten lukumäärä pysyy ennallaan ja on kuusi.
Hallituksen jäsenet
Yhtiökokous päätti, että seuraavat henkilöt valitaan hallituksen jäseniksi yhtiöjärjestyksen mukaiselle yhden vuoden toimikaudelle, joka alkaa varsinaisen yhtiökokouksen 2025 päätyttyä ja päättyy varsinaisen yhtiökokouksen 2026 päättyessä: Mikko Bergman, Erkki Järvinen, Erja Hyrsky, Seppo Saastamoinen, Ulla Serlenius ja Eja Tuominen. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Erkki Järvinen.
Tilintarkastaja
Yhtiökokous päätti, että tilintarkastajalle maksetaan palkkio kohtuullisen laskun mukaan. Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin uudelleen tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy. Päävastuullisena tilintarkastajana jatkaa KHT Ylva Eriksson.
Kestävyysraportoinnin varmentaja
Yhtiökokous päätti, että kestävyysraportoinnin varmentajalle maksetaan palkkio ja kulujen korvaus kohtuullisen laskun mukaan. Yhtiön kestävyysraportoinnin varmentajaksi valittiin kestävyystarkastusyhteisö BDO Oy. Päävastuullisena kestävyysraportoinnin varmentajana toimii KRT Vesa Vuorinen.
Omien osakkeiden hankkiminen ja/tai pantiksi ottaminen
Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 2 940 000 oman osakkeen hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta yhtiön vapaalla omalla pääomalla, mikä vastaa noin 5 % yhtiön kaikista osakkeista varsinaisen yhtiökokouksen kutsuhetkellä. Hankkiminen voi tapahtua yhdessä tai useammassa erässä.
Osakkeet voidaan hankkia yhtiön kannustinjärjestelmän toteuttamiseksi, käytettäväksi yrityshankintojen tai muiden yhtiön liiketoimintaan kuuluvien järjestelyjen tai investointien toteuttamiseksi, yhtiön rahoitusrakenteen parantamiseksi tai muutoin edelleen luovutettavaksi, yhtiöllä pidettäväksi tai mitätöitäväksi.
Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista muista osakkeiden hankkimiseen ja/tai pantiksi ottamiseen liittyvistä seikoista. Valtuutus on voimassa vuonna 2026 pidettävään varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2026 saakka.
Osakeanti sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen
Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään yhdessä tai useammassa erässä enintään 2 940 000 uuden tai yhtiön hallussa olevan osakkeen antamisesta osakeannilla ja/tai antamalla optio-oikeuksia tai muita osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia. 2 940 000 osaketta vastaa noin 5 % Tokmanni Group Oyj:n nykyisestä rekisteröidystä osakkeiden kokonaismäärästä.
Valtuutusta käytetään yhtiön kannustinjärjestelmän toteuttamiseen, mahdollisten yrityshankintojen tai muiden yhtiön liiketoimintaan kuuluvien järjestelyjen tai investointien toteuttamiseen tai muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin.
Osakeanti voi olla maksuton, jos osakkeita annetaan yhtiön kannustinjärjestelmän toteuttamiseen tai yhtiölle itselleen ottaen kuitenkin huomioon osakeyhtiölain määräykset yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden enimmäismäärästä.
Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista osakeannin sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Valtuutus sisältää siten oikeuden antaa osakkeita myös muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden mukaisessa suhteessa laissa säädetyin ehdoin.
Valtuutus on voimassa vuonna 2026 pidettävään varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2026 saakka.
Yhtiökokouksen pöytäkirja
Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä yhtiön internetsivuilla viimeistään 19.5.2025.
Hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset
Hallitus päätti yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa valita hallituksen varapuheenjohtajaksi Seppo Saastamoinen.
Hallituksen talous- ja tarkastusvaliokuntaan päätettiin valita seuraavat jäsenet: Mikko Bergman, Erja Hyrsky ja Ulla Serlenius. Mikko Bergman valittiin talous- ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi.
Hallituksen kestävyys- ja henkilöstövaliokuntaan päätettiin valita seuraavat jäsenet: Erja Hyrsky, Eja Tuominen ja Ulla Serlenius. Ulla Serlenius valittiin kestävyys- ja henkilöstövaliokunnan puheenjohtajaksi.
Lisätietoja
Tapio Arimo, talousjohtaja, puh. 020 728 7390, tapio.arimo(at)tokmanni.fi
Maarit Mikkonen, sijoittajasuhde- ja viestintäpäällikkö, puh. 040 562 2282, maarit.mikkonen(at)tokmanni.fi
Tokmanni-konserni lyhyesti
Tokmanni Group Oyj on yksi Pohjoismaiden johtavista halpakauppakonserneista. Yli 6 000 kaupan alan ammattilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman pohjoismaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Yli 380:n Tokmanni-, Dollarstore-, Big Dollar-, Click Shoes- ja Shoe House -myymälänsä sekä verkkokauppojensa ansiosta Tokmanni-konserni on aina lähellä palvelemassa asiakkaitaan. Lisäksi Tokmanni-konsernilla on ollut yksinoikeus myydä SPAR-tuotteita ja hyödyntää SPAR-brändiä Suomessa vuodesta 2025 lähtien. Vuonna 2024 Tokmanni-konsernin liikevaihto oli 1 675 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto 100 miljoonaa euroa. Tokmanni Group Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.
Jakelu
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet