Prenumeration
Beskrivning
Land | Finland |
---|---|
Lista | First North Finland |
Sektor | Finans |
Industri | Övriga finansiella tjänster |
Inderes Oyj,
Yhtiötiedote 11.2.2025 klo 11.00
Inderesin omien osakkeiden osto-ohjelma on päättynyt
Inderes Oyj on saanut päätökseen omien osakkeiden osto-ohjelman. Omien osakkeiden osto-ohjelma alkoi 25.11.2024 ja loppui 7.2.2025. Tällä aikavälillä yhtiö hankki 15 000 omaa osaketta. Hankintojen kokonaisarvo oli 299 786,60 euroa ja hinta keskimäärin 19,98577 euroa per osake. Osakkeet hankittiin Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla järjestetyssä julkisessa kaupankäynnissä hankintahetken markkinahintaan.
Omien osakkeiden osto-ohjelma perustui vuoden 2024 varsinainen yhtiökokouksen 11.4.2024 myöntämään valtuutukseen. Valtuutus on voimassa seuraavaan Inderes Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen tai viimeistään 30.6.2025 asti. Osakkeita hankittiin käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa yrityshankinnoissa tai muissa yhtiön liiketoimintaan kuuluvissa järjestelyissä, investointien rahoittamiseksi, osana yhtiön kannustinjärjestelmää tai yhtiöllä pidettäväksi, muutoin luovutettaviksi tai mitätöitäviksi.
Hankintojen jälkeen Inderes Oyj:llä on yhteensä 15 000 omaa osaketta, mikä vastaa noin 0,87 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Omien osakkeiden hankinnan hoiti yhtiön toimeksiannosta Lago Kapital Oy.
Lisätietoja:
Mikael Rautanen
Toimitusjohtaja, Inderes Oyj
mikael.rautanen@inderes.fi
puh. +358 50 346 0321
Hyväksytty neuvonantaja:
Sisu Partners Oy
Jori-Pekka Rautalahti
jori-pekka.rautalahti@sisupartners.com
puh. +358 50 382 9323
Juha Karttunen
juha.karttunen@sisupartners.com
puh. +358 40 555 4727
Inderes lyhyesti
Inderes on pohjoismainen sijoittajamedia, joka tuo yhteen sijoittajat ja pörssiyhtiöt. Tuotamme syväluotaavaa osaketutkimusta ja sijoittajaviestinnän ratkaisuja yli 400 pörssiyhtiölle, jotka haluavat palvella sijoittajayhteisöä paremmin. Inderes on listattu Nasdaq First North -markkinapaikalle ja se toimii Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Lue lisää: https://group.inderes.fi/