Lördag 26 Oktober | 01:57:20 Europe / Stockholm
2024-10-17 14:00:00

 

United Bankers Oyj
SISÄPIIRITIETO 17.10.2024 kello 15:00

 

Sisäpiiritieto: John Ojanperä on nimitetty United Bankers Oyj:n uudeksi toimitusjohtajaksi – Patrick Anderson ehdolla hallituksen puheenjohtajaksi

United Bankers Oyj:n hallitus on tänään päättänyt nimittää John Ojanperän United Bankers Oyj:n uudeksi toimitusjohtajaksi 1.11.2024 alkaen. United Bankers -konsernin palveluksessa vuonna 2014 aloittanut John Ojanperä on toiminut UB Rahastoyhtiö Oy:n toimitusjohtajana ja United Bankersin johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2016. Lisäksi hän on toiminut UB Omaisuudenhoito Oy:n hallituksen puheenjohtajana sekä hallituksen jäsenenä useissa muissa konsernin tytäryhtiöissä. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa yritysjärjestelyiden ja tilintarkastuksen parissa KPMG:llä ja PwC:llä. Koulutukseltaan John Ojanperä on kauppatieteiden maisteri.

United Bankersin nykyinen hallituksen puheenjohtaja Johan Linder, joka on ollut yhtiön hallituksen jäsen vuodesta 2007, on ilmoittanut, ettei hän enää varsinaisen yhtiökokouksen 2025 jälkeen ole käytettävissä yhtiön hallituksen jäseneksi.

Tarkoituksena on, että United Bankers konsernin palveluksessa vuodesta 2000 työskennellyt ja yhtiön toimitusjohtajana vuodesta 2007 lähtien toiminut Patrick Anderson jatkaisi United Bankersin hallituksessa varsinaisen yhtiökokouksen 2025 päätöksellä. Patrick Anderson toimii yhtiössä uuden toimitusjohtajan John Ojanperän neuvonantajana varsinaiseen yhtiökokoukseen 2025 asti. Lisäksi hän jatkaa UB Omaisuudenhoito Oy:n hallituksen jäsenenä sekä UB Corporate Finance Oy:n hallituksen puheenjohtajana.

United Bankersin suurimmat osakkeenomistajat, jotka edustavat 40 prosenttia yhtiön osakkeista ovat ilmoittaneet ehdottavansa yhtiön varsinaiselle yhtiökokoukselle 2025, että Patrick Anderson valitaan United Bankersin hallituksen jäseneksi. United Bankersin hallituksen nykyiset jäsenet ovat, tullessaan ehdotetuksi ja uudelleenvalituksi, ilmoittaneet valitsevansa Patrick Andersonin hallituksen puheenjohtajaksi, mikäli vuoden 2025 varsinainen yhtiökokous päättää ehdotuksen mukaisesti nimittää hänet hallituksen jäseneksi. Tarkoituksena on, että Patrick Andersonin hallituksen puheenjohtajuus olisi päätoiminen. Suurimpien osakkeenomistajien ehdotus hallituksen kokoonpanosta ja palkkioista valmistuu myöhemmin, ja se julkistetaan kokonaisuudessaan erillisellä pörssitiedotteella viimeistään 31.1.2025.

”Johan Linder perusti United Bankersin yhdessä Rasmus Finnilän kanssa lähes 40 vuotta sitten. He loivat perustan varainhoitoyhtiölle, jonka kasvun rakentamisessa olen saanut olla mukana. Olen työskennellyt toimitusjohtajana lähes 18 vuoden ajan ja oppinut tänä aikana valtavasti. Haluan kiittää Johania saamastani vankkumattomasta luottamuksesta ja tuesta niin yhtiön kehittämisessä kuin omaan rooliini kasvamisessa”, sanoo Patrick Anderson.

”Olemme suunnitelleet toimitusjohtajan vastuun siirtoa John Ojanperälle jo jonkin aikaa. John on työskennellyt yhtiössä pitkään, ja hän on osa yhteen hioutunutta johtoryhmäämme. Yhteistyömme tulee olemaan mutkatonta jatkossakin. Samalla mielessäni on myös haikeutta. Menneet vuodet ovat tarjonneet unohtumattomia hetkiä mahtavan UB-joukkueen kanssa. Olen sydämeltäni UB:lainen ja haluan jatkaa osana yhtiön tarinaa. Tulevaisuudessa roolini on vain erilainen”, tiivistää Anderson.

”Patrick on tehnyt upeaa työtä yhtiössämme jo lähes 25 vuoden mittaisen työuransa ajan. Hänen vuonna 2007 käynnistyneen toimitusjohtajakautensa aikana yhtiölle luotiin uusi kasvustrategia, jota hän on muun johtoryhmän kanssa toteuttanut menestyksekkäästi. Patrickin johdolla olemme vieneet yhtiön pörssiin ja rakentaneet United Bankersista yhden Pohjoismaiden johtavista vaihtoehtoisiin sijoituksiin erikoistuneista varainhoitoyhtiöistä”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Johan Linder.

Uusi toimitusjohtaja John Ojanperä kokee United Bankersin olevan erittäin mielenkiintoisessa vaiheessa: ”Olen ollut osa UB-tiimiä jo kymmenen vuoden ajan, ja yhtiö on kehittynyt sinä aikana valtavasti. Otan nyt vuorostani yhtiön vetovastuun innostuneena vastaan. Patrickin johdolla olemme vieneet yhtiötä määrätietoisesti eteenpäin ja olen iloinen, että yhteistyömme jatkuu. Joukkuehenki on aina ollut yhtiömme arvoista minulle kaikkein läheisin ja uskon, että yhdessä koko UB-tiimin voimin menemme vielä pitkälle. Ympärilläni on huipputiimi, fokuksemme on kohdallaan ja tuotteemme erittäin korkealaatuisia. Meillä on nyt kaikki mahdollisuudet nostaa yhtiö jälleen uudelle tasolle.”

Ojanperän siirtyessä United Bankersin toimitusjohtajaksi UB Rahastoyhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.11.2024 alkaen UB Omaisuudenhoito Oy:n instituutiovarainhoidon johtaja Timo Ronkainen. Hän on ollut konsernin palveluksessa ja United Bankersin johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2012 lähtien. Aiemmin Ronkainen on ollut toimitusjohtajana muun muassa Aventum Rahastoyhtiö Oy:ssä sekä Nordea Investment Management Oy:ssä. Koulutukseltaan Timo Ronkainen on kauppatieteiden maisteri.

 

Lisätietoja antavat:

Patrick Anderson, toimitusjohtaja, United Bankers Oyj
Sähköposti: patrick.anderson@unitedbankers.fi
Puhelin: 0400 244 544, 09 25 380 236

Johan Linder, hallituksen puheenjohtaja, United Bankers Oyj
Sähköposti: johan.linder@unitedbankers.fi
Puhelin: 0400 603 830, 09 25 380 221

Sijoittajaviestintä: ir@unitedbankers.fi

 

United Bankers lyhyesti:

United Bankers Oyj on suomalainen, vuonna 1986 perustettu varainhoidon ja sijoitusmarkkinoiden asiantuntija. United Bankers -konsernin liiketoiminta-alueisiin kuuluvat varainhoito ja pääomamarkkinapalvelut. Varainhoidossa konserni on erikoistunut reaaliomaisuussijoittamiseen. United Bankers Oyj on pääasiassa avainhenkilöidensä omistama, ja konsernin palveluksessa työskentelee 163 työntekijää (FTE) sekä 26 asiamiestä (30.6.2024). United Bankers -konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 52,1 miljoonaa euroa ja operatiivinen liikevoitto 16,9 miljoonaa euroa. Konsernin hallinnoitavat varat ovat noin 4,8 miljardia euroa (30.6.2024). United Bankers Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle. Finanssivalvonta valvoo konsernin yhtiöiden toimintaa. Tutustu tarkemmin United Bankersiin osoitteessa www.unitedbankers.fi.

 

JAKELU:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.unitedbankers.fi