Bifogade filer
Beskrivning
Land | Finland |
---|---|
Lista | Mid Cap Helsinki |
Sektor | Finans |
Industri | Bank |
Aktia Pankki Oyj
Pörssitiedote
17.2.2023 klo 8.00
Aktia Pankki Oyj Tilinpäätöstiedote 1.1.–31.12.2022: Toimintaympäristön muutokset leimasivat Aktian vuotta 2022
Vuosineljännes lyhyesti
- Antolainauksen korkotuotot kasvoivat vahvasti loppuvuotta kohden.
- Varainhoidon uusmyynti veti hyvin, nettomerkinnät painuivat kuitenkin miinukselle.
- Kulut olivat aiempien neljännesten tasolla.
- Sääntelyn edellyttämä ECL-mallin (Expected Credit Loss) päivitys nosti luottotappiovarauksia. Luottasalkun laatu oli edelleen hyvällä tasolla.
Vuosi 2022 lyhyesti
- Korkotuotot kääntyivät korkojen nousun myötä vahvaan kasvuun, korkeammat rahoitus- ja suojauskustannukset rasittivat kuitenkin korkokatetta.
- Asuntolainakysyntä hidastui, mutta yrityslainakysyntä pysyi vilkkaana. Marginaalikehitys oli hyvää.
- Epävakaa sijoitusmarkkina painoi hallinnoitavia varoja, nettomerkinnät koko vuodelta olivat -69 miljoonaa euroa.
- Etenkin nousseet korot painoivat henkivakuutuksen sijoitussalkun arvonmuutoksia ja henkivakuutusnettoa, henkivakuutusliiketoiminta jatkoi hyvää suoritustaan.
- Aktian sijoitustuotteiden kansainvälinen jakelu kasvoi – Aktian salkunhoidon rahastoja myydään nyt 17 eri maassa.
Näkymät 2023
Aktian vuoden 2023 vertailukelpoisen liikevoiton odotetaan olevan selvästi korkeampi kuin vuonna 2022.
Osinko
Aktian hallitus ehdottaa yhtiön osinkopolitiikan mukaisesti vuoden 2022 osingoksi 0,43 euroa osakkeelta, mikä on 60 prosenttia tilikauden voitosta.
Toimitusjohtaja Mikko Ayub
Vuonna 2022 Aktian markkinaympäristö muuttui merkittävästi. Alkuvuonna syttynyt Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan oli osasyy tilanteeseen, jossa inflaatiota suitsiakseen keskuspankit kiristivät rahapolitiikkaansa. Korot lähtivät monen vuoden tauon jälkeen nousuun ja kasvattivat Aktian korkotuottoja mutta myös rahoituskustannuksia.
Sääntelyn edellyttämä ECL-mallin parametrien päivitys nosti vuoden viimeisellä neljänneksellä luottotappiovarauksia. On selvää, että mahdollinen taantuma vaikuttaisi suomalaisten maksukykyyn ja sitä kautta luottotappioiden kasvuun. Lyhennysvapaiden kysyntä ei ole kuitenkaan vielä kasvanut merkittävästi, ja suomalaiset vaikuttavat toistaiseksi selviävän pääsääntöisesti hyvin lainojensa hoidosta. Valtaosa Aktian lainasalkusta on asuntoluottoja, ja meille on myös selvää hyötyä luottosalkun hyvästä laadusta – Aktia on edelleen vastuullinen luotottaja.
Viime vuosi toi meille kuitenkin myös liiketoiminnallisia haasteita. Epävarma sijoitusympäristö käänsi vuoden aikana markkinat laskuun, mikä painoi Aktian hallinnoitavia varoja. Nousseet korot laskivat henkivakuutuksen sijoitussalkun negatiivisten arvonmuutosten kautta myös henkivakuutusnettoa, mikä heilutti Aktian tulosta. Henkivakuutusliiketoiminta sinänsä jatkoi hyvää kehitystään ja erityisesti riskihenkivakuutusten myynti kasvoi.
Vuoden 2022 uudet sijoitustuotteet, kuten EU:n kestävän rahoituksen 9 artiklan mukainen tummanvihreä UI-Aktia Sustainable Corporate Bond -rahasto lisäsivät myyntiä oleellisesti: rahaston merkinnät ylsivät joulukuussa 100 miljoonan euroon. Lisäksi kansainvälisten jakelukanavien reipas laajentuminen mahdollistaa suuremman asiakaskunnan tavoittamisen. Aktian salkunhoidon rahastoja myydään nyt 17 eri maassa. Myös Aktian vuonna 2021 ostaman Taaleri varainhoidon integraatiotyö saadaan loppuun vuoden 2023 aikana, kuten kaupan yhteydessä kerroimme. Nyt meillä on kaikki edellytykset toteuttaa täysimääräisesti varainhoidon kasvustrategiaamme.
Nojaamme edelleen vahvasti varainhoitajapankki-strategiaan
Aktian vuoden 2022 vertailukelpoinen liikevoitto oli 65,2 (87,4) miljoonaa euroa ja jäi näin selvästi edellisvuodesta. Vaikka toimintaympäristöllä oli iso vaikutus tuloskehitykseen, pitää meidän jatkaa määrätietoista työtä oman toimintamme kehittämiseksi. Korkokate parani eritoten joulukuuta kohden, ja korkokatekehitys alkaneelle vuodelle näyttää lupaavalta: kasvun odotetaan jatkuvan myös tänä vuonna asuntolainojen vuosittaisten korontarkastusten myötä. Myös vuonna 2022 tehtyjen korkosuojien vaikutus alkaa näkyä positiivisena korkokatteessa.
Kustannusten hallinta on yksi alkaneen vuoden päätavoitteita, ja tähän inflaatio tuo oman lisähaasteensa. Alkanut vuosi sisältää paljon kysymysmerkkejä niin sijoitusmarkkinoiden kuin maailmanpoliittisen tilanteen osalta. Meidän tuleekin ylläpitää korkeaa reagointivalmiutta erilaisten häiriötekijöiden varalta.
Aktian toiminta nojaa edelleen vahvasti varainhoitajapankki-strategiaan. Varainhoito, pankkiliiketoiminta ja henkivakuutus muodostavat yhdessä vankan perustan tekemisellemme. Erinomainen työntekijäkokemus ja asiakaskokemus, paras varainhoito sekä asiakkaat, joilla on halu vaurastua, ovat strategiamme kulmakiviä. Yksilön vaurastuminen Aktian vaurastumissuunnitelman kautta hyödyttää koko suomalaista yhteiskuntaa ja tuo merkitystä työhömme.
Avainluvut
(milj. euroa) | Q4/2022 | Q4/2021 | ∆% | 2022 | 2021 | ∆% | Q3/2022 | ∆% | Q2/2022 | Q1/2022 |
Korkokate | 24,2 | 24,1 | 0 % | 99,2 | 96,2 | 3 % | 24,0 | 1 % | 25,8 | 25,1 |
Nettopalkkiotuotot | 29,1 | 33,7 | -14 % | 122,0 | 124,0 | -2 % | 29,9 | -3 % | 31,6 | 31,3 |
Henkivakuutusnetto | 12,7 | 7,6 | 68 % | 30,5 | 37,7 | -19 % | 3,4 | 276 % | 12,7 | 1,8 |
Liiketoiminnan tuotot yhteensä | 67,5 | 65,5 | 3 % | 254,3 | 263,8 | -4 % | 56,2 | 20 % | 71,6 | 59,0 |
Liiketoiminnan kulut | -46,9 | -45,2 | 4 % | -180,3 | -174,4 | 3 % | -42,8 | 9 % | -44,7 | -45,9 |
Arvonalentumiset luotoista ja muista sitoumuksista | -7,1 | 0,1 | - | -10,2 | -4,5 | 127 % | -1,0 | -613 % | -2,4 | 0,3 |
Liikevoitto | 13,4 | 20,3 | -34 % | 64,0 | 84,6 | -24 % | 12,3 | 9 % | 24,7 | 13,5 |
Vertailukelpoiset liiketoiminnan tuotot 1 | 67,5 | 65,5 | 3 % | 254,1 | 263,2 | -3 % | 56,2 | 20 % | 71,6 | 58,8 |
Vertailukelpoiset liiketoiminnan kulut 1 | -45,5 | -44,9 | 1 % | -179,0 | -171,1 | 5 % | -42,8 | 6 % | -44,7 | -45,9 |
Vertailukelpoinen liikevoitto1 | 14,8 | 20,7 | -28 % | 65,2 | 87,4 | -25 % | 12,3 | 20 % | 24,7 | 13,3 |
Kulu/tuotto-suhde | 0,69 | 0,69 | 1 % | 0,71 | 0,66 | 7 % | 0,76 | -9 % | 0,62 | 0,78 |
Vertailukelpoinen kulu /tuotto-suhde1 | 0,67 | 0,69 | -2 % | 0,70 | 0,65 | 8 % | 0,76 | -11 % | 0,62 | 0,78 |
Osakekohtainen tulos (EPS), euroa | 0,15 | 0,23 | -34 % | 0,72 | 0,95 | -24 % | 0,14 | 8 % | 0,28 | 0,15 |
Vertailukelpoinen osakekohtainen tulos (EPS), euroa1 | 0,17 | 0,23 | -30 % | 0,73 | 0,98 | -25 % | 0,14 | 19 % | 0,28 | 0,15 |
Oman pääoman tuotto (ROE), % | 6,8 | 9,5 | -28 % | 7,8 | 10,0 | -22 % | 6,4 | 7 % | 12,3 | 6,5 |
Vertailukelpoinen oman pääoman tuotto (ROE), %1 | 7,5 | 9,6 | -22 % | 8,0 | 10,3 | -23 % | 6,4 | 18 % | 12,3 | 6,5 |
Ydinpääoman suhde (CET1), %2 | 10,8 | 11,2 | -3 % | 10,8 | 11,2 | -3 % | 10,6 | 2 % | 10,4 | 10,6 |
Osinko/osake (hallituksen ehdotus), euroa | 0,43 | 0,56 | -23 % |
1) Vaihtoehtoinen tunnusluku ilman vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä
2) Kauden lopussa
Webcast-lähetys tulostilaisuudesta
Tulostilaisuudesta järjestetään suora webcast-lähetys 17. helmikuuta 2023 klo 10.30. Toimitusjohtaja Mikko Ayub ja talous- ja rahoitusjohtaja Outi Henriksson esittelevät tuloksen. Tilaisuus pidetään englanniksi ja sitä voi seurata suorana osoitteessa https://aktia.videosync.fi/2022-q4-results. Webcast-lähetyksen nauhoitus on saatavilla tilaisuuden jälkeen osoitteessa www.aktia.com.
AKTIA PANKKI OYJ
Lisätietoja:
Outi Henriksson, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. 010 247 6236
Lotta Borgström, sijoittajasuhde- ja viestintäjohtaja, puh. 010 247 6838, lotta.borgstrom (at) aktia.fi
Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Tiedotusvälineet
www.aktia.com
Aktia on suomalainen varainhoitaja, pankki ja henkivakuuttaja, joka on luonut vaurautta ja hyvinvointia sukupolvelta toiselle jo 200 vuoden ajan. Palvelemme asiakkaitamme digitaalisten kanavien kautta kaikkialla ja kasvokkain toimipisteissämme pääkaupunkiseudulla sekä Turun, Tampereen, Vaasan ja Oulun seuduilla. Palkitun varainhoitomme rahastoja myydään myös kansainvälisesti. Työllistämme noin 900 henkilöä eri puolella Suomea. Aktian hallinnoitavat asiakasvarat (AuM) 31.12.2022 olivat 13,5 miljardia euroa ja taseen arvo 12,4 miljardia euroa. Aktian osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä (AKTIA). aktia.com.