Marimekon pitkäaikaisen osakepalkkiojärjestelmän mukainen omien osakkeiden luovutus
Marimekko Oyj, Pörssitiedote 2.7.2026 klo 16.45
Marimekon pitkäaikaisen osakepalkkiojärjestelmän mukainen omien osakkeiden luovutus
Marimekko Oyj:n hallitus on päättänyt luovuttaa yhteensä 81 890 yhtiön hallussa olevaa Marimekon osaketta vastikkeetta yhtiön johtoryhmän jäsenille Osakepalkkiojärjestelmä 2022–2026 ehtojen mukaisesti. Osakkeet luovutetaan arviolta 7.7.2026 ja niihin liittyy kahden vuoden pituinen luovutusrajoitus.
Yhtiön hallussa olevien osakkeiden luovuttaminen suunnatulla maksuttomalla osakeannilla perustuu Marimekon varsinaisen yhtiökokouksen 16.4.2026 hallitukselle antamaan valtuutukseen. Osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiselle suunnatussa maksuttomassa osakeannissa on yhtiön kannalta ja sen kaikkien osakkeenomistajien etu huomioon ottaen erityisen painava taloudellinen syy, sillä luovutettavat osakkeet ovat osa yhtiön johdon pitkäaikaista kannustinjärjestelmää, jonka tarkoituksena on yhdenmukaistaa johdon intressit osakkeenomistajien intressien kanssa sekä kannustaa johtoa toimimaan pitkäjänteisesti omistaja-arvon kasvattamiseksi. Luovutuksen jälkeen yhtiön hallussa on 85 900 omaa osaketta eli noin 0,21 prosenttia yhtiön osakkeiden lukumäärästä. Yhtiön hallussa olevilla omilla osakkeilla ei voi äänestää eikä niille makseta osinkoa.
Osakepalkkiojärjestelmässä 2022–2026 oli kaksi ansaintajaksoa. Osallistujien mahdollinen palkkio perustui osakkeenomistajan kokonaistuottoon (TSR) eli Marimekko Oyj:n osakkeen kokonaistuottoon ansaintajakson päättyessä osingot mukaan luettuina. Ensimmäisellä, 30.6.2025 päättyneellä ansaintajaksolla kannustimeen vaikutti voimakkaasti maailmantalouden epävakauden ja geopoliittisten tilanteiden aiheuttama epävarmuus osakemarkkinoilla jakson aikana ja sen vaikutus osakkeen arvoon. Jaksolle asetetut tavoitteet saavutettiin 1 prosenttisesti ja kertyneet palkkiot maksettiin sen vuoksi hallituksen päätöksellä kokonaan rahana. Toiselle ansaintajaksolle 1.1.2023–30.6.2026 asetetut tavoitteet saavutettiin 72,33 prosenttisesti ja niiden perusteella maksetut palkkiot maksetaan puoliksi osakkeina ja puoliksi rahana. Rahaosuudella on tarkoitus kattaa palkkiosta osallistujalle aiheutuvat verot ja veroluonteiset maksut. Kannustinjärjestelmästä on kerrottu tarkemmin muun muassa vuoden 2025 tilinpäätöksen liitetiedossa 4.
MARIMEKKO OYJ
Konserniviestintä
Anna Tuominen
Puh. 040 584 6944
anna.tuominen@marimekko.com
JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
Marimekko on suomalainen lifestyle-designyritys, joka tunnetaan ennen kaikkea omaleimaisista kuvioista ja väreistä. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluu korkealuokkaisia vaatteita, laukkuja ja asusteita sekä kodintavaroita sisustustekstiileistä astioihin. Kun Marimekko vuonna 1951 perustettiin, sen ennennäkemättömät painokankaat antoivat sille vahvan ja ainutlaatuisen identiteetin. Vuonna 2025 yhtiön liikevaihto oli 190 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liikevoittomarginaali 17,1 prosenttia. Marimekko-myymälöitä on yli 170 eri puolilla maailmaa, ja verkkokauppa palvelee asiakkaita 39 maassa. Keskeisiä markkinoita ovat Pohjois-Eurooppa, Aasian-Tyynenmeren alue ja Pohjois-Amerikka. Konsernin palveluksessa on noin 490 henkeä. Yhtiön osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.marimekko.com